• You are currently viewing Parhaan menomestan saa omalle pihalle – panosta kunnon trampoliiniin

    Parhaan menomestan saa omalle pihalle – panosta kunnon trampoliiniin

    *kaupallinen yhteistyö North Trampolinen kansssa

    Parhaan menomestan saa omalle pihalle – panosta kunnon trampoliiniin

    Meillä on ollut oma tramppa siitä saakka, kun ostimme oman talon viitisen vuotta sitten. Se oli jostain syystä lähes selvää, että sellainen hankittaisiin. En muista mistä ensimmäisen trampoliinin ostimme, mutta viiden vuoden aikana olemme vaihtaneet siitä  verkon parhaimmillaan kaksi kertaa yhden kesän aikana. Myös kaikki muut osat on vaihdettu ainakin kertaalleen, eikä trampoliinia ole pidetty millään muotoa huonosti. Se on ollut aktiivisessa, mutta asiallisessa käytössä. En kokenut trampoliinia turvalliseksi, oli oikeastaan sellainen fiilis että se verkko oli yhtä tyhjän kanssa.  Mitä järkeä on panostaa trampoliiniin jonka turvallisuudesta ei voi olla varma, ja johon joutuu toistuvasti hankkimaan uusia osia?

    Mielettömän mahdollisuudet…

    Nyt kesäkuussa meille sitten kotiutui trampoliini North Trampolinelta. Harkinnan jälkeen malliksi valikoitui soikean mallinen North Explorer, viiden metrin mittaisena. Ajattelisin soikean muodon natsaavan hienosti myös pienempään pihaan, sillä se on todellakin pyöreää kolleegaansa käytännöllisempi tilanviejänä. Kokoamisvaiheesta asti kävi melko selväksi, että kyseessä on todellakin jämerä, näihin olosuhteisiin suunniteltu ja kestävä trampoliini. Kokoamiseen meiltä meni tupla-aika koska hei, kuka nyt ohjeita lukee? Äärimmäisen hyviä ohjeita ei siis katsottu, vaan miehet alkoivat kokoamaan palkkeja väärin päin.

    North Explorerin mukana tulleet kokoamisohjeet olivat todella hyvät. Näistä ilmeistä huolimatta niitä vain ei ensin luettu…

    Mitäpä sitten tuumasivat lapsemme? No mitäpä ne, meinasit haljeta riemusta! Ekojen pomppujen jälkeen juostiin läpi koko kylä – kaveritkin piti saada testaamaan. Ja kyllä vaan olivat myytyjä. En ajatellut asiaa etukäteen, mutta soikea muoto on ihanteellinen esimerkiksi erilaisten temppusarjojen sekä volttien tekemiseen. Lapset tämän tietenkin tajusivat heti, ja olemme saaneet nauttia toinen toistaan hienommista esityksistä. On ollut siistiä huomata, että ainakin tässä tapauksessa laadukkaalla välineellä lasten taidot ovat ottaneet valtavan harppauksen eteenpäin, jo hyvin lyhyessä ajassa.

    …turvallisuudesta ja säännöistä tinkimättä

    Ja se turvallisuus…North Explorerin turvaverkon kietaisumallinen sisäänkäynti sai meiltä pojot – ei enää rikkoontuvia ja repsottavia vetoketjuja. Turvallisuuteen on panostettu muutenkin: tässä trampoliinissa on käytännössä mahdotonta saada sormia ja varpaita jousien väliin, pehmusteet ja suojat ovat hyvin kattavat. Laatu näkyi oikeastaan kaikissa pienimmissäkin yksityiskohdissa, eikä tarvitse murehtia siitäkään että trampoliini alkaisi edeltäjiensä tavoin ruostua, sillä mustaksi lakatussa rungossa on kaksinkertainen ruostesuoja. Pisteenä iin päälle, trampoliini siis näyttääkin hyvältä.

    Oikeasti todella jykevät raput, ja kunnon askelmat.

     

    Base-rappujen päässä oleva tasku on tosi jees. Pikkutavarat saa sinne säilöön, ja yleensä vien aamuisin sinne useemman täytetyn vesipullon jotta lapset muistaa juoda.
    Ihan parasta kesäliikuntaa!

    Meillä ei näiden vuosien aikana ole koskaan sattunut suurempi onnettomuuksia trampoliinilla (kop kop). Suurimmat haaverit ovat sattuneet siinä tilanteessa, kun trampoliinilta poistutaan. Meidän trampoliinin mukana tuli lisäosana North BASE-raput joissa on kaide sekä lisänä vielä hauska slide. Tämän kanssa ei ole enää mahdollista tulla trampalta vauhdikkaasti, ja syöksyä naama edellä alas. Meillä sääntönä on se, että trampoliinilla saa olla useampia, silloin kuin siellä ei temppuilla. Eli lapset saattavat usein ihan vain hengailla ja pötkötellä porukalla trampoliinilla. Pientä pomputtelua on ok pitää yhdessä, tai muiden istuessa aivan reunalla. Voltteja ja vauhdikkaita temppuja suoritetaan joko niin että trampoliniilla ollaan yksin, tai nyt tämä uusi trampoliini mahdollistaa myös sen, että kaksi hyppijää voi eri päissä taituroida rauhassa.

    Näistä säännöistä on pidetty kiinni, ja suurin vamma kaikkien näiden vuosien aikana ollut hieman nyrjähtänyt nilkka.

    Ei vain lapsille…

    Lähtökohtaisesti trampoliinihan on lasten lelu, heidän riemukseen ja heidän aktivointiinsa tarkoitettu. North Explorer trampoliini ei huoju eikä heilu, siihen uskaltautuu surutta aikuinenkin ihan rauhassa treenaamaan. Kerron tästä vähän paremmin myöhemmin, mutta naiset, tiedättekö miten huikeaa lantionpohjatreeniä trampoliinilla saa aikaan? Jos ette – kokeilkaa!

    Meidän lapset suunnittelee nyt yöpyvänsä trampalla, mitenkähän tässä käy?

    Vastaa