• Arpia ystävyydestä -älä hylkää minua!

    Arpia ystävyydestä -älä hylkää minua!

    Minulla on arpia ystävyydestä.

    Sille on syynsä, miksi näen punaista, jos joku lapsi jätetään ulkopuolelle leikeistä. Sille on syynsä, miksi kehotan omia poikiani ottamaan kaikki mukaan leikkiin, senkin lapsen, josta kukaan ei muka tykkää. Sille on syynsä, miksi kysyn heti pojaltani, onko kaikki kavereiden kanssa ok, jos kavereita ei ole näkynyt muutamaan päivään ja poika on selvästi alakuloinen. Sille on syynsä miksi nämä asiat merkkaavat minulle niin paljon.

    Kaikki juontaa juureensa omaan lapsuuteni ja nuoruuteni. Siihen kun sain arpia ystävyydestä.

    Ystävät hylkäsivät -aina uudestaan

    Syyni on se, että minut on hylätty…ei kerran, ei kaksi, vaan useammin. Heitetty nurkkaan kuin tisikirätti. Sain arpia ystävyydestä. Ensimmäisen kerran olin ala-asteella. Minulla oli ollut paras kaveri tosi monta vuotta. Luokallemme tuli uusi oppilas ja ystävyytemme hävisi sen jälkeen taivaan tuuliin. Ei siinä varmasti mitään draamaa ollut sen enempää, tuon ikäiset lapset nyt tuppaavat vaihtamaan bestikisiä, kovin yllättäenkin. MUTTA se sattui silloin. Koska paras ystäväni oli ollut paras ystäväni pitkään ja minä halusin olla paras ystävä ikuisesti.

    Toimeliaana tyttönä löysin uuden parhaan ystävän pian. Perheemme muutti uudelle asuinalueelle, siellä tutustuin uusiin lapsiin. Tai kait me olimme jo enemmänkin nuoria. Sain uuden parhaan ystävän. Olimme kuin paita ja peppu. Erottamattomat. Kunnes eräänä päivänä sain puhelun yhteiseltä kaveriltamme. Paras ystäväni oli suureen ääneen ilmoittanut lopettavansa ystävyytensä kanssani. Esitellyt muille busissa minun antamia kirjeitä ja nolannut minut kaikille muille nuorille. Niin siinä kävi, lensin nurkkaan kuin tiskirätti. Ystävyytemme päättyi hetkessä. Se todella sattui, niin paljon kun voi nuoreen tyttöön moinen luottamuksen kaatuminen sattua. Eihän sekään näin aikuisena ajateltuna kummoinen juttu ollut. Toinen oli inhottava toiselle ja ystävyys päättyi. Hyvä niin, vaikka silloin olisin tehnyt varmasti kaikkeni, että olisin saanut olla yhä ystäväni bestis.

    Lue myös: 10 merkkiä joista tiedät, että et ole enää nuori

    Jälleen kerran löysin myöhemmin uuden parhaan ystävän. Olin sosiaalinen ja reipas, joten ystävän löytäminen ei ollut koskaan vaikeaa. Tuppasin kiintymään aina yhteen ystävään todella paljon, ja jälleen kerran olin löytänyt sydänystävän rinnalleni kulkemaan. Nyt olimme jo yläasteella. Teimme kaiken yhdessä, meillä synkkasi tosi hyvin. Meillä oli tietysti muitakin kavereita, mutta toisillemme vannoimme ikuista ystävyyttä. Ostimme sydänriipukset, joissa oli toisessa hänen nimensä ja toisessa minun. Kuinkas ollakaan, vuosien päästä tulin taas hylätyksi. Ystäväni alkoi seurustelemaan ja löysi samalla uudet kaveripiirit. Eipä sekään ongelma olisi ollut, mutta minä en mahtunut niihin porukoihin mukaan. Paras ystäväni jopa usutti uusia ystäviään minun kimppuuni. Onneksi sain kuulla tästä erikoisesta suunnitelmasta, eikä se koskaan toteutunut. Olin tullut taas kerran ystävän hylkäämäksi.

    Tosi ystävyys säilyy

    Uskon, että näistä syistä johtuen, minun on ollut aikuisiällä aika vaikea solmia uusia ystävyyssuhteita. Olen tosi varovainen niitä solmiessani. Vielä aikuisenakin on muutaman kerran tullut poltettua näpit, mutta enää ne tapaukset eivät ole tietenkään tuntuneet niin pahalta. Aikuisena sitä ymmärtää, että tosi hyvänkin tyypin kanssa voi käydä niin, että ei vaan voi olla kovin läheinen ystävä. Homma ei jostain syystä toimi. Onneksi sitä osaa olla kuitenkin niissä tilanteissa tällä ikää asiallisesti kaveri ja tekemisissä tarvittaessa.

    Kaikki nämä ajat, ihan pienestä tytöstä asti, rinnallani on kuitenkin kulkenut ”huomaamatta” yksi ja sama ystävä. Tutustuimme 4-vuotiaana jäähallilla ja olimme ystäviä siitä eteenpäin. Ystävyys oli aina syvää, mutta jostain syystä emme kuitenkaan olleet koskaan lapsena ja teininä parhaita ystäviä. Hän kuitenkin oli siinä, kaikki ne vuodet ja aina meidän ystävyytemme säilyi. Nuorina meistä tulikin parhaat ystävykset ja olemme olleet sitä näihin päiviin asti, jo 25 vuotta. Miten ihanaa, että tämä paras ystäväni on ollut aina tässä ja ei ole lähdössä mihinkään.

    ystävät
    me <3

     

    On minulla paljon muitakin hyviä ystäviä. Lapsuudesta ja nuoruudesta asti mukana kulkeneita. Olen tosi kiitollinen jokaisesta heistä. En enää tällä ikää jaksa haalia paljon ystäviä ympärilleni, vaalin mielummin näitä tässä olevia. Jos joku ihana elämääni yllättäen tupsahtaa, niin olen toki onnellinen, mutta en odota suuria. Sen verran sitä on varovaiseksi tullut.

    Lue myös: Anteeksi ystäväni

    Ystävät ovat kuitenkin se elämän suola, mitä ilman en minä ainakaan selviäisi. Onko teillä muilla yksi paras ystävä, vai useampia hyviä ystäviä? Vai sekä, että?

    ps. Anteeksi kirjoitusvirheet. Uusin ihana ystäväni Sanna, on kesälomalla, eikä oikolukemassa tekstejäni 🙂 Tällä nyt mennään…

    Kommentit

    1. Avatar

      Samanlaiset kokemukset täälläkin. Paitsi, että nämä hylkäämiset vaikuttavat jopa työelämään, kun vieraalle töitä teen. Olen yliherkkä huonolla työilmapiirille ja oireilen siitä, vaikkei mikään suoranaisesti kohdentuisi minuun. En pidä selkäänpuukottajista ja minä olen ollut aikuisena se, joka välit sellaisiin on katkaissut.

      1. Jonna

        Onko ikävää, että vaikutukset ovat olleet sinulle niin vahvat. Tuo kuulostaa tutulta, että on yliherkkä analysoimaan ehkä vähän muiden tekemisiä ja sanomisia. Sitä teen minäkin ja kuten sinä, myös minä olen yliherkkä huonolle työilmapiirille.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart