• Onko lasten paikka ravintolassa?

    Onko lasten paikka ravintolassa?

    Onko lasten paikka ravintolassa?

    Lapset ravintolassa herättää ( valitettavasti ) monille mielikuvia hullunkiilto silmissä kirkuvista pilteistä, kakkavaipoista pöydillä sekä monia muita, ei niin ruokailuhetkeen sopivia ajatuksia. Meihin lapsiperheenä on ravintoloissa suhtauduttu pääsääntöisesti hyvin neutraalisti, mutta yleisellä tasolla on myönnettävä, että tämä maa ei todellakaan osoita tässä asiassa parhaimpia puoliaan. Ei tarvitse mennä sen pidemmälle kuin Ruotsiin tai Etelä-Eurooppaan, kun suhtautuminen on jo aivan toisenlaista. Otetaan esimerkiksi vaikka Kreikka tai Italia! Niiden ruokakulttuuri on muutenkin sanalla sanoen upea, mutta ihastelen erityisesti sitä miten ruoasta nautitaan, ja lapset saavat olla vanhempiensa kanssa ulkona syömässä myöhäänkin. Eikä siitä suivaannu kukaan, eikä kyseenalaisteta sitä että onko lasten paikka ravintolassa.

    On eittämättä hieno asia että Suomessa vanhempien humalahakuiseen juomiseen lastensa seurassa puututaan nopeasti, mutta se on taas asia erikseen. Joo, rytmit ja turvallisuus ovat tärkeitä, mutta olisi aika ihanaa jos täälläkin ruokaravintoloiden terassit olisivat kesäisin auki myöhään, ja niissä voisi perheen kanssa istua kaikessa rauhassa.

    Onko lasten paikka ravintolassa? Täällä ainakin. Rauman Amarillo luopui leikkipaikastaan remontin yhteydessä, ja nykyään perheen pienimmille on tarjolla värityskuvia. Huippujuttu!

    Tämä Hanna Sumarin postaus oli murheellista luettavaa, mutta varmaan aivan totta. Meillä ravintolaan menemisestä ei tehdä numeroa, se on ihan tavallinen, mukava asia. Ruokien valinnasta saatetaan keskustella yhdessä lähinnä pohdiskelevaan sävyyn – mutta en todellakaan kysy lapselta että saanko itse syödä. Kuten Sumari kirjoittikin, lapsista lähtee ääntä ja se on elämää. Normaalit elämisen äänet ovat kuitenkin aivan eri asia kuin mielipuolinen rääkyminen tai juokseminen. Meillä lapset ovat kulkeneet mukana ravintolassa pienestä pitäen. Miten lapsi voisi oppia käyttäytymään ravintolassa ( tai missään muuallakaan ), jos häntä ei kasvata siihen? Esikoinen oli varmaan muutaman viikon ikäinen kun kävimme ensimmäistä kertaa ravintolassa, keskimmäinen ja kuopus hieman vanhempina.

    Lue myös Somen kiiltokuvaelämän pimeä puoli.

    Ei valintaa leikkipaikan perusteella

    Emme valitse ravintolaa leikkipaikan perusteella, vaan sen mukaan mitä ruokaa sillä kertaa tekee mieli. Valitettavan monille leikkipaikka tuntuu olevan myös jonkinlainen lupa sellaiseen ruokottomaan käytökseen. Ei kai leikkipaikan olemassaolo tarkoita sitä, että saa huutaa ja riekkua? Ravintolaan mennään syömään ja viihtymään, ei leikkimään mitään riehumisleikkejä. Silti on tärkeää, että myös lapsi viihtyvät, joten usein keskustellaan lastenkin kanssa siitä, mihin voitaisiin suunnata. Toisinaan päädytään Presson buffettiin, mutta melko harvoin.

    Onko lasten paikka ravintolassa? Rauman Tokyo Sushissa löytyy herkkuja moneen makuun.

    Ravintolassa on ihanaa aikaa istua ja keskustella, kun ei tarvitse itse valmistaa ruokaa. Lapset tekevät aina hauskoja havaintoja asioista, joita itse ei muuten edes huomaisi. Hyvä ruoka tulee ehdottomasti ykkösenä ja yleinen viihtyvyys kakkosena, mutta on hienoa, jos lapset on huomioitu jollain tavalla. En kaipaa lastenlistoja, nauravia nakkeja, juustomakaronia tai leikkipaikkaa hilavitkuttimineen. On mukavaa jos ihan tavallisen alacarte-listan annoksista saa tilattua puolikkaan version lapsille. Erityisen mukavaa on, jos ravintolasta löytyy esimerkiksi lehtiä, kirjoja tai vaikka kyniä ja paperia lapsille. Vaikka mielestäni on tärkeää että lapset oppivat käyttäytymään ja olemaan maltillisia, he ovat silti lapsia. En myöskään käsitä joidenkin suurta närkästystä ravintoloista, joihin lapsilta on pääsy kielletty. Toivon kyllä kotimaahamme sallivuutta lapsien suhteen, mutta mielestäni on ravintolan oikeus määrittää itsensä aikuisten ravintolaksi, niin halutessaan.

    Tärkeä osa tapakasvatusta

    Summa summarum – mielestäni lasten paikka on ravintolassa. Oli se sitten pikainen lounas tai ajan kanssa nautittu perhepäivällinen, on mukavaa saada vapaata kokkausvuorosta ja maistella porukalla uusia makuja. Rauman alueella ehdottomasti parhaita paikkoja ovat ravintola Sydvest, Tokyo Sushi ja Wanhan Rauman Kellari. Aamupalat ja välipalat nautitaan ulkona poikkeuksetta Cafe Salissa, ja rentoon kesälounaaseen valttikortti on Tifosi – hyvän ruoan lisäksi sieltä on mielettömän ihanat näkymät Vanhaan Raumaan. Missään näissä ei ole varsinaista leikkipaikkaa, muutamia kirjoja ja sen sellaista löytyy. Näen ravintolassa käynnit tärkeänä osana lasten tapakasvatusta – ja usein niissä pääsee parhaimmille makumatkoille uusiin elämyksiin.

    Cafe Salin antimia.

    Tullaan reissaamaan lähikuukausina ympäri Suomen, ja olisi tosi mukavaa kuulla vierailun arvoisia ravintoloita? Käyttekö ravintolassa lasten kanssa, vai onko se vain aikuisten juttu?

     

     

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart