• Kesän vauhdikkain päivä Särkänniemessä – video!

    *Kaupallisessa yhteistyössä Särkänniemen kanssa

    Kesän vauhdikkain päivä Särkänniemessä – video!

    Vietettiin viikko sitten ihanan helteinen ja vauhdikas päivä Tampereen Särkänniemessä. Etukäteen vähän hirvitti, kun bongailin uutisia toisensa perään siitä, miten tietyöt vaikeuttavat alueelle päässyä, ja parkkia on hankalaa saada. Ei ollut mitään ongelmaa, vaikka ihmisiä oli kyseisenä päivänä liikkeellä todella paljon. Kaikki rullasi jouhevasti, sekä liikennejärjestelyt että parkkeeraus oli järjestetty moitteetta.

    Melkein seitsemän tuntia puistossa sujui niin ettei huomattukaan. Akvaario ja planetaario meiltä jäivät kokonaan näkemättä, mutta koska ne ovat avoinna ympäri vuoden, mennään tsekkaamaan ne samalla kun mennään katsomaan Koiramäen joulua. Koiramäki olikin ensimmäinen kohde, johon puistossa suuntasimme. Todellisena Mauri Kunnas-fanina tämä puisto on oikea unelma taloineen, puoteineen ja kotieläimineen. Idyllisessä ympäristössä viihtyi meidän koko ryhmä rämä hyvän tovin – omatkin vanhempani olivat ihan myytyjä. Erityispojot Särkänniemelle noista kärryistä jotka olivat vapaassa käytössä alueella. Toimivat niin tavaroiden kuljettamiseen, kuin väsyneiden pikkujalkojen lepuuttamiseenkin.

    Tämän köysiradan kanssa rullattiin kerta, jos toinenkin!
    Kesämies!
    Särkänniemessä oli hyvin opastetauluja, niin eri kohteissa kuin huvilaitealueellakin.
    Drakkulan linnaan, Tassuteatteriin vai Koirakeisarikadulle? Kaikkiin tietenkin!

    Turvallisuudesta ei tingitä

    Koiramäen jälkeen vuorossa olivatkin huvilaitteet. Boom, Trombi, Vauhtimato, Motogee, Possujuna ja lukemattomat muut laitteet viihdyttivät meidän jengiä lähes kuuden tunnin ajan. Olin pikkuisen järkyttynyt siitä, miten hurjiin laitteisiin meidän pojat jo uskalsivat mennä. Äidin mieltä kyllä lämmitti se, miten tarkkoja puiston työntekijät olivat pituusrajojen suhteen, ja miten tunnollisesti kaikki valjaat ja turvalaitteet tarkistettiin. Pienin pojista ei vielä uskaltanut kovinkaan hirmuisiin vauhteihin, mutta onneksi näille perheen pienimmillekin riitti laitteita riittämiin, ja vähän ylikin. Oltiin jo etukäteen tsekattu lasten pituuden mukaan  Särkänniemen nettisivuilta että mihin kaikkiin päästään, ja isoilla pojilla olikin koko päivän ajan selvät suunnitelmat siitä, mihin seuraavaksi suunnataan.

    Jonot olivat puistossa hyvin hanskassa. Vaikka ihmisiä oli liikkeellä paljon, laitteisiin ei tarvinnut jonottaa pitkään.
    Pakollinen huvipuisto-ostos: hattara! Nuo kärryt olivat ihan pelastus.
    Jonotukseen ei juuri aikaa tuhraantunut.
    Leppäkerttu oli ihan hitti jo silloin, kun olin itse pieni.
    Tämä Majakka-laite on lapsille tarkoitettu versio hurjasta Boom-laitteesta. Ja aivan ihana!

    Ääni Ravintola Riemulle!

    Koska päivällä oli pituutta aika tavalla, meidän täytyi tietenkin myös ruokailla Särkänniemessä. Tai ei voi sanoa että täytyi, sanotaan että saatiin, koska ruoka oli todella hyvää. Vaihtoehtoja oli hurjan monia, aina burgereista pizzaan ja kotiruokaan. Päädyimme lopulta Ravintola Riemuun, joka oli ihan nappivalinta. Aivan Estradin äärellä sijaitsevan Riemun pöydistä löytyi kattava buffetpöytä, josta löytyi lihapullia, falafelejä, salaattia, kasviksia, maalaisranskalaisia, wingsejä…ja hintaan kuuluivat myös hanalimut. Iloinen yllätys oli hyvä valikoima kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja, ja valtaosa pöydän antimista oli gluteenittomia. Aterian aikana nautitittiin vielä Estradilla taituroivan trapetsitaiteilijan esityksestä. Oli tosi kiva breikki päivään, ja vatsat täynnä oli hyvä vielä jatkaa päivää. Puisto on muuten pullillaan myös erilaisia pikkukioskeja joista saa pienen suolapalan lisäksi makeita herkkuja, kuten hattaraa ja jäätelöä, mekin haettiin jälkkärijädet sellaisesta.

    Vielä on kesää ja huvitteluaikaa jäljellä!

    Yhteenvetona: meidän päivä oli erittäin onnistunut. Harvassa paikassa on onnistuttu näin hienosti huomioimaan erilaisten ihmisryhmien tarpeet. Vessoja, vesipisteitä ja penkkejä oli riittämiin, mikä ei ole ihan itsestään selvää. Myös kaikkein hurjimmista laitteista, kuten Boomista, oli tehty ihan oma versio lapsille. Päivä päätettiin Järvikarusellin kauniisiin maisemiin, ja suunattiin väsyneinä mutta tyytyväisinä kotimatkalle.

    Särkänniemi kuuluu ehdottomasti meidän ensi kesän – ja tulevan talven – kohteisiin. Puisto on auki melkein koko elokuun ja vielä parina päivänä syyskuussakin, joten vielä ehditte hupailemaan.

    Oletko käynyt Särkänniemessä? Oletko ihastunut erityisesti johonkin laitteeseen tai kohteeseen? Meidän perheelle mieluisinta olivat Koiramäki, Tukkijoki ja Ravintola Riemu!

     

     

     

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart