• Elokuu, muutosten kuukausi

    Elokuu, muutosten kuukausi

    On aika kääntää uusi sivu meidän perheen tarinassa. Tällä kertaa se ei jännitä minua yhtään niin paljon, mitä kaksi vuotta sitten.

    ON ELOKUU JA ENSI VIIKOSTA ALKAEN MEILLÄ ON TALOSSA JO TOINEN KOULULAINEN

    Silloin kun esikoinen aloitti koulun, olin huomattavasti jännittyneempi mitä nyt. Itse asiassa koko kesä on mennyt niin, ettei tuleva ekaluokkalainenkaan ole pahemmin puhunut asiasta.
    Toki pieniä koulunaloitus merkkejä on ollut havaittavissa. On hankittu uusi reppu, penaali, puhelinliittymä sekä työpiste omaan huoneeseen..

    Mulla on myös vähän sellainen kutina, ettei tuo tuleva koululainenkaan osaa jännittää sitä niin paljon. Tai sitten hän osaa todella taitavasti peittää sen jännityksen. Toisaalta onhan hän saanut kuunnella isoveljen tarinoita koulusta jo kahden vuoden ajan. Ja se mikä on ihan super hienoa, heidän eskariryhmä on kevään aikana käynyt todella moneen otteeseen tutustumassa kouluun ja siellä noudatettaviin tapoihin.

    Hänellä ei myöskään tule olemaan aamuja, jolloin joutuisi lähtemään yksin kouluun. Olemme saaneet miehen kanssa järjestettyä työvuorot niin, että aina jompikumpi on aamuisin kotona ja olen erittäin kiitolllinen ja huojentunut tästä mahdollisuudesta. Iltapäivisinkin on iltapäiväkerho, joten turha kai tässä on sen suurempia jännityksiä väkisin lähteä luomaan. Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan miten tämä arki ja elokuu lähtee tästä rullaamaan.

    Onko teillä ekaluokalle lähtevä pieni koululainen? Minkälaisia ajatuksia se sussa herättää?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart