• Liian vanha opiskelemaan?!

    Liian vanha opiskelemaan?!

    Liian vanha opiskelemaan?!

    Voiko sellaista olla? Eräs lähipiiriin kuuluva ihminen totesi 29-vuotiaana ja kouluttamattomana, ettei aio enää kouluun mennä, koska on niin vanha. Tämän päivän googlailut toistivat samaa ajatusta – yllättävän moni kokee olevansa liian vanha kouluun. Se tuntuu valtavan hassulta. Miksi ihmiset luovat omissa mielissään niin valtavia rajoja sille, minkä ikäisenä voi mitäkin tehdä? Aihe koskettaa mua tällä hetkellä todella syvästi – mulle nimittäin aukesivat tänään ovet Turun ammattikorkeakouluun, ja olen itsestäni valtavan ylpeä. Opiskeluhistoriani on aika rikkinäinen. Lopetin koulun (ja toisenkin) alta parikymppisenä, tein hanttihommia ja pyörin siellä täällä. Sitten 25-vuotiaana suoritin myynnin ammattitutkinnon, ja 28-vuotiaana media-alan perustutkinnon. Olin jo kahtena keväänä hakenut Turun ammattikorkeaan opiskelemaan medianomiksi, journalismiin suuntautuen. Toisella kerralla en päässyt edes pääsykokeisiin saakka, ja harmitti paljon.

    Miksi luoda itselleen turhia rajoja?

    Olen alan töitä tehnyt jo useamman vuoden ajan, ja janoan päästä oppimaan lisää. Nyt näin pienen mahdollisuuden päästä polkuopintojen kautta sisään, ja päätin tarttua siihen. Sitä kautta oli paikka auki kahdelle – olin jostain syystä melko varma siitä, etten pääsisi. Käytännössä opiskelen siis samaan tahtiin muiden ykkösten kanssa, mutta joudun maksamaan molemmista lukukausista 200 euroa, ja jos opinnot ovat keväällä mallillaan, saan hakeutua muiden joukkoon ilman pääsykoetta. Tänään se hartaasti jännitetty tulos sitten julkistettiin, ja sain todeta olevani toinen näistä kahdesta jotka CV:n ja motivaatiokirjeen perusteella valittiin tätä reittiä sisälle.

    En todellakaan koe näin 30-vuotiaana olevani liian vanha opiskelemaan. En tiedä onko mitään asiaa, jota en tekisi siksi, että olisin siihen mielestäni liian vanha. Miten ihminen voi koskaan olla liian vanha oppimaan uutta? Sivistämään itseään? Opiskelemaan asioita, joita kohtaa kokee suurta kiinnostusta? Toki siellä varmaan monetkin opiskelukavereista saattavat olla parikymppisiä, mutta mitä sitten. Sanomattakin olisi varmaan selvää, että odotan opintojen alkua todella innokkaasti. Reippaan opiskelijan tavoin palkitsin itseni uudella, ihanalla keltaisella repulla! Syksy tulee – mä olen niin valmis.

    Mutta mitä mieltä sä olet? Voiko olla liian vanha opiskelemaan? Onko asioita joita sä et tee siksi, että koet olevasi liian vanha?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart