• Vähemmän lihaa lautaselle – sekä hurmaava ravintola Hügge!

    Vähemmän lihaa lautaselle – sekä hurmaava ravintola Hügge!

    Kaupallinen yhteistyö Ravintola Hügge

    Vähemmän lihaa lautaselle – sekä hurmaava ravintola Hügge!

    En ole vegaani. En edes pelkästään kasvissyöjä. Syön kerran, kaksi kuukaudessa kalaa. En osaa perusteella sitä, syyt ovat itsekkäät ja pärjäisin ilmankin. Tekemistä siis on. Kanan, lihan ja suurimman osan maitotuotteista hylkäsin joitain vuosia sitten. Meillä käytetään kaurapohjaisia tuotteita, ja muukin perhe syö pääasiassa kasvisruokaa – hyvällä halulla. Suosittelen jokaista kokeilemaan lihan ja maidon jättämistä pois edes muutamaksi viikoksi. Olen melko varma, ettet palaisi takaisin.

    Olo on kevyempi, iho on parempi, suolisto voi hyvin. Omia syitäni olivat ensikädessä eläimet ja niiden oikeudet, seuraavana liha- ja meijerituotannon ilmastovaikutukset, kolmantena oma terveys ja neljäntenä se, että kasvisruoka on yksinkertaisesti parempaa. Ekologiset seikat ovat kuitenkin omassa arjessani kokoajan kasvavassa merkityksessä.

    Jatkossa julkaisen kuukausittain hyviä kasvisruokavinkkejä, helppoja ja tavallisia arkiruokia – kasvisversioita ns. perinteisistä liharuoista. Makaronilaatikko, perunat ja jauhelihakastike, erilaiset kiusaukset. Lisäksi otin missiokseni toteuttaa projektin jota kutsuttakoon vaikkapa ravintolakierrokseksi. Aion siis kiertää eri kaupunkien kasvisravintoloita testimielessä – jakaakseni herkkullisien annosten ja hyvän fiiliksen täyttämiä kuvia, innostaakseni teitä muitakin avaamaan rohkeasti näiden paikkojen ovia. Jo pelkkä lihan vähentäminen on hyvä askel.

    Ravintolakierroksen ensimmäisenä kohteena: hurmaava ravintola Hügge!

    Ensimmäisenä vierailimme Turussa, Linnankadulla aivan Aurajoen rannalla sijaitsevassa ravintola Hüggessa! Hügge hurmasi meidät jo ensimmäisellä käynnillä, ja suosittelen todellakin suuntaamaan tänne. Hügge tarjoaa rakkaudella suunniteltua, puhtaista raaka-aineista valmistettua kasvisruokaa – aidosti mukavalla asiakaspalvelulla. Tiedättekö, kun toisinaan teitä palvelee asiakaspalvelija joka on kyllä ystävällinen, mutta sellaisella konemaisella tavalla? No Hüggessa on päinvastoin. Hyvä fiilis huokuu jo kynnykseltä saakka.

    Asiakaspalvelu Hüggessa on lämmintä, sellaista ihan aidosti läsnäolevaa. Tykkään myös hirveästi siitä, että ruokia tuotaessa tarjoilija kertoo annoksista parilla lauseella.  Me valitsimme tällä kertaa Hügge menun, minä viineillä ja mies tarjoilijan suosittelemalla Hügge-oluella. Mun mies rakastaa erilaisia oluita, ja rankkasi tämän kärkikastiin.

    Ruoka itsessään oli ihan taivaallista,  annoskoot oikeasti täydellisiä. Meillä oli kiljuva nälkä ja saatiin vatsat aivan kylläisiksi, ruoka ei loppunut kesken eikä sitä jäänyt juuri yli. Menuun kuului alkuruokina burratajuustoa ja omenachutneyta, avokadoa nuoc cham chay sekä Hüggen leipää, tomaattihummusta ja valkosipuliöljyä. Kaikki oli todella hyvää – mun mies ihastui erityisen paljon burratajuustoon, ja mä taas unelmoin jo uudestaan pääseväni Hüggen leipäkorin ja tomaattihummuksen ääreen.

    Pääruokana tarjoiltiin Munakoisoleikettä, kermamuhennettuja valkopapuja ja paahdettua paprikakastiketta sekä grillattua kurpistaa punaisessa currykastikkeessa ja kardemummariisiä. Ihan mieletön combo! Jälkiruoaksi nautittiin porkkanakakkua appelsiini-tuorejuustosorbetilla ja Hügge-kahveilla. Joka annoksen kohdalla saattoi huomata, että kokonaisuuksia oli todella huolella mietitty.

    Henkilökohtaisesti en rankkaa Hügge niin sanotuksi fine dining-paikaksi – ja koen sen siis hyvänä asiana. Itse arvostan aitoutta, maanläheisyyttä ja välittömyyttä. Hüggen rento ilmapiiri sopii täydellisesti niin romanttisille treffeille, lounastapaamiselle, kaveriporukan illalliselle tai vaikka perhejuhliin.

    Ehdottomasti suosittelen suuntaamaan tänne jos vierailet Turussa – et tule pettymään.

     

     

     

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart