• Yksi elämäni hulluimmista teoista!

    Yksi elämäni hulluimmista teoista!

    Mitä mä olen mennyt tekemään? Suoranaista hulluutta, jos järjellä ajattelen. Uhkarohkeaa ja ehkä jopa vähän tyhmää, sanoo järjen ääni sisälläni. Tässä postauksessa avaan suoraan ja yhtään valehtelematta mikä johti siihen, että viime viikolla tein yhden elämäni hulluimmista teoista.

    Kahden vuoden opintovapaan aikana huomasin, miten hyvältä tuntui viettää normaalia enemmän aikaa kotona. Olla ja tehdä asioita perheen kanssa, kuitenkin niin, että kotitöillekin oli aikaa. Siis kaikelle, jota halusin tehdä, oli yhtäkkiä aikaa..

    Opintovapaan loppupuolella ryhdyin unelmoimaan kiireettömän arjen jatkumosta samalla kun aloin kyseenalaistamaan aikatauluja ja jatkuvaa kimpoilua paikasta toiseen.  Aloin miettiä, miten vuosien kuluessa työpäiväni Varhaiskasvatuksessakin olivat menneet siihen, että kiirehditään päivästä toiseen, vaikka tavoitteena olisi olla ja toimia kiireettömästi.

    Lapsiryhmät kasvavat – henkilökunta tuntee riittämättömyyden tunnetta – lapset aistivat ja reagoivat henkilökunnan stressiin ja soppa on valmis. Oravanpyörä lähtee pyörimään ja sitä on vaikea pysäyttää. Haluan pois! Päästäkää mut pois! En enää jaksa! Olen turhautunut ja valmis lähtemään. Näin ajattelin pari vuotta sitten ennen kuin päätin ottaa pienen time outin ja opiskella visualistiksi.

    MUUTOSTEN KESÄ

    Opintovapaa tulisi päätökseen heinäkuun viimeinen päivä ja edessä olisi taas paluu päiväkotityöhön.  Laitoin kesän aikana useamman työhakemuksen menemään siinä toivossa, että löytäisin syksyllä itseni jostain muualta kuin päiväkodista vetämästä kurahousuja liukuhihnamaisesti lasten ylle. Olin laittanut hakemuksia jopa muutamaan sellaiseen paikkaan, josta ei napsahtaisi unelmaduunia, mutta kuitenkin parempi vaihtoehto päiväkotityölle, tai niin ainakin kesällä kuvittelin.

    Elokuun alussa sain kutsun työhaastatteluun ja siitä parin päivän päästä puhelun, että paikka on mun. Irtisanouduin yli kymmenen vuotta kestäneestä työsuhteesta nykyiseltä työnantajaltani aloittaakseni työt uudessa työpaikassa. Aloin miettiä, että vaihtamalla työpaikkaa, kiire ei kuitenkaan vähene. Päinvastoin! Minulla olisi edelleen päivätyöni, jonka ohella tekisin sivutoimisesti oman yrityksen kautta markkinointitoimeksiantoja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi päiviini tulisivat pidemmät työmatkat, uusien asioiden opettelu uudessa työpaikassani. Mistä siis nipistäisin, jotten tuntisi kiirettä?, Todennäköisesti perheen kanssa vietetystä ajasta sillä kukaan ei vielä tietääkseni ole keksinyt luoda lisää tunteja vuorokauteen.

    Mietin, teinkö virheen irtisanoutuessani? Työmatkani päiväkotiin olisi ollut lyhyempi eikä se vaippojen vaihtokaan nyt niin puuduttavan tylsältä tuntunut. No ei tuntunut ei, sillä kahden vuoden tauon jälkeen se oli kivaa vaihtelua, aurinkoiset syyskelit suosivat ulkoilua eikä sairastelukierrekään ollut vielä alkanut. Jos olisin jatkanut siellä, keväällä tai viimeistään kahden vuoden päästä olisin kuitenkin taas ollut siinä tilanteessa, että mitäs sitten keksisi.

    NYT TAI EI KOSKAAN!

    Olen monesti leikitellyt ajatuksella, mitä saisin aikaan, jos olisin täysipäiväinen yrittäjä. Jos en kävisikään palkkatöissä vaan määrittelisin itse työtahtini sekä kuukausituloni. Sitten sen oivalsin. Aiemmin täysipäiväinen yrittäjyys oli jäänyt vaan ajatuksen asteelle, sillä järjen ääni sisälläni oli kerta toisensa jälkeen huutanut ettei vakituisesta työsuhteesta kannata irtisanoutua. Mutta nythän olen jo irtisanoutunut. Pitäisikö mun? Ei pitäisi, ei missään nimessä pitäisi! Ihan hullu ajatus! Älä tee sitä! Sanoi järjen ääni sisälläni. Mutta mitä jos tällä kertaa en kuuntelisikaan järkeä vaan sitä, mitä sydämeni sanoo. Mitä sydämeni haluaisi minun tekevän. Olinhan jo irtisanoutunut, joten tavallaan mitään menetettävää ei enää olisi. Tai no, sen uuden työpaikan minä kyllä menettäisin, mutta väliäkö sillä. Jos yrittäjyys ei kanna pitkälle, aina tulee uusia työpaikkoja. Nyt tai ei koskaan! Tee se! Ja sitten sen tein, yhden elämäni hulluimmista teoista!

    Meidän perheen arkea voit muuten seurata myös instagram tililtäni At my happy place jossa jaan kauniiden arkikuvien yhteydessä ajatuksia äitiydestä, perhe-elämästä sekä kiireettömyyden tavoittelusta.

    Mitä tulevat kuukaudet tulevat Ntuomaan tullessaan, en tiedä. Miten taloutemme tulee kestämään tällaisen heittäytymisen, en tiedä. Mutta jo muutamassa viikossa siitä, kun päätin tehdä yhden elämäni hulluimmista teoista, minulle on tarjoutunut mahdollisuuksia, joista muutama kuukausi sitten en osannut vielä edes unelmoida.

    We only live once!

     

    Tästä voit  vielä lukea, millaisia ajatuksia minulla oli toukokuussa.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart