• Auto ajoi suojatiellä poikaani päin

    Auto ajoi suojatiellä poikaani päin

    Jokaisen vanhemman kauhu on se, että lapsi jäisi koulumatkalla auton alle, esimerkiksi suojatiellä. Liikenneturvallisuus on tärkeä asia ja siitä puhutaan nyt paljon, kun koululaiset liikkuvat taas päivittäin kouluun ja takaisin.

    Meille tuli eilen pysäyttävä hetki, kun poikaani törmäsi koulumatkalla auto.

    ”Äiti tuolla koulumatkalla oli ihan hullu kuski” huusivat pojat yhteen ääneen, kun tulivat koulusta kotiin.

    Mitä suojatiellä oikein tapahtui?

    Tapahtuma oli edennyt seuraavasti. Auto oli antanut pojille tietä, pysähtymällä suojatien eteen. Molemmat poikani lähtivät ylittämään tietä pyörällä, mutta kuski olikin kaasuttanut ensimmäisenä kulkevan poikani kylkeen.

    Kuin ihmeen kaupalla ei mitään hurjempaa käynyt. Poika ehti tekemään pienen väistöliikkeen ja törmäyksestä ei tullut mitään ruhjeita. Takana tulleen pikkuveljen mukaan kolaus oli kuitenkin äänekäs.

    Pojat tietysti säikähtivät. Kuski peruutti ja ajoi pois. Nokkelat pojat olivat onneksi kirjoittaneet rekkarin ylös ja se ilmoitettiin poliisille. Tekijä on tiedossa.

    Toivon, ettei kukaan toinen lapsi jää tämän kuskin auton alle ja seuraukset olisivat pahimmillaan vakavat. Toivon erityisesti, ettei teko ollut tahallinen. Tämä ihan muiden lasten vuoksi. Vaikka toki vahingonkin jälkeen pitäisi kuskin toimia erilailla. Reilua olisi pysähtyä katsomaan, että lapsella on kaikki hyvin.

    suojatiellä

    Kenen syy?

    Varoitin tapahtumasta muita vanhempia heti kotikaupunkini Facebook-sivuilla. Nimittäin joskus aiemmin samassa kaupungissa pyöri joku autoilija, joka teki toistuvasti  ja tahallisesti vastaavanlaisia päälleajoja lapsille.

    Osalle Facebook-sivuston ihmisistä oli kuitenkin päälleajoa kamalampaa se, että poika oli AJANUT suojatien yli pyörällä. Oltiin sitä mieltä, että lapselle ei ole koskaan opetettu liikennesääntöjä. Voi jesta! No kaikki vanhemmat varmasti tietävät, että jotkut opetukset, eivät valitettavasti mene aina perille asti.

    Pelottavinta oli, että monen mielestä suojatietä pyörää ajaen lapsen (tai aikuisen) päälle saa surutta ajaa! Se on ihan oikein lapselle, kun ei tottele liikennesääntöjä.

    Kerratkaa kotona liikennesääntöjä

    Tuon tyyppiset hullut ovat tietysti ihan oma ryhmänsä. Ehkä osa jopa Facebookissa kunnostautuneita provokaattoreita. Kommentit jätin sinällään omaan arvoonsa, mutta pisti se miettimään, että kuinka paljon mahtaa olla ihmisiä, jotka kokevat omat oikeutensa, toisen henkeä tärkeämmäksi?

    Kuitenkin koin tärkeäksi painottaa taas pojille liikennesääntöjä. Tien yli talutetaan. Sen lisäksi myös sitä, että autoilijoihin ei voi sokeasti luottaa. Pienempien on ehkä turvallisempaa näyttää autolle käsimerkein, että auto voi jatkaa matkaa ja jäädä itse odottamaan. Ylittää tie vasta sitten, kun autoja ei ole lähelläkään.

    Turvallisempaa koulumatkaa muille lapsille!

    Kommentit

    1. Avatar

      En voi uskoa todeksi mitä tekstissä luki. Mä toivon, että tää asia tulee julkisuuteen, että suojatie liikenteen täytyy muuttua turvallisemmaksi !!! Jokaisen auton mielestäni täytyy pysähtyä suojatien edessä AINA. Lapset pysyvät turvassa ja ehjinä ja se on KAIKISTA TÄRKEIN ASIA! Uusi laki voimaan vaan että suojatielle täytyy pysähtyä ja odottaa että kävelijät menevät ensin. Silloin on turvallista ylittää, muistipa lapsi taluttaa tai ei.

      1. Jonna

        Näin sitä olettaisi kaikkien normaalien ihmisten ajattelevan. Vaan ei.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart