• Krooninen -pakko kommentoida somessa -oireyhtymä

    Krooninen -pakko kommentoida somessa -oireyhtymä

    Hei, olen Jonna ja minulla on krooninen -pakko kommentoida somessa -oireyhtymä. Tai oikeastaan -pakko kommentoida missä vain -oireyhtymä. Se on ollut minulla pienestä asti, mutta nyt sosiaalisen median aikakaudella, se korostuu ja aiheuttaa minulle harmaita hiuksia. Koska, kun sen lusikan on soppaan työntänyt…

    Kun avaan aamulla tietokoneen ja samalla somen, niin päätän aina ensimmäisenä, että tänään en kommentoi mihinkään keskusteluihin. Pysyttelen työjutuissa koko päivän. Jep jep. Ensinnäkin, some on osa mun työtä, joten mun on pakko se avata. Jos ei olisi, niin voi olla, että pysyisin sieltä aikalailla poissa, koska minulla on tämä ärsyttävä oireyhtymä.

    Lue myös: Auto ajoi suojatiellä poikaani päin

    Nyt kuitenkin se some on avattava ja ne kaikki miljoonat mielenkiintoiset keskustelut vilisevät silmissäni. Niihin on pakko ottaa osaa. Liityn kaikenlaisiin typeriin ryhmiin, koska ammennan niistä ideoita työhöni ja jaan satunnaisesti myös kirjoituksiani niihin. Sepä vasta suuri virhe on. Vähän sama, kun antaisi juopolle avaimet alkoon.

    Olen vuorotellen ikään kuin kännissä ja krapulassa

    Tämä tuntuu samalta, kuin suomalainen olisi bileissä, missä on ilmaista viinaa. Se on siinä edessä, se ei maksa mitään, PAKKO OTTAA. Ihan vähän lisää. Vielä tämä. Minulle oman mielipiteeni heittäminen silmieni edessä olevaan keskusteluun, tuntuu samalta. Se on pakko tehdä, Yritän estellä itseäni, koska tiedän, että seuraavana päivänä on krapula, mutta en pysty.

    Seuraavana päivänä vituttaa, miksi otin taas osaa johonkin turhanpäiväiseen keskusteluun, millä ei oikeasti oman elämäni kannalta ole mitään väliä? Miksi väänsin jonkun Marketan kanssa siitä, että saako hän jakaa random jannusta kuvia nettiin ja nauraa sille? Miksi väänsin toisessa ryhmässä Pirjon kanssa siitä, että saako sekarotuisesta koirasta maksaa yli 500 euroa jos haluaa? Miksi yleensäkin keskustelen ihmisten kanssa, joita en tunne ja joiden kanssa keskustelu on kertakaikkiaan mahdotonta?

    Näin yritän hallita oireyhtymääni

    En voi ehkä puhua täydellisestä hallinnasta, mutta jotenkin ihan vähän kuitenkin hallitsen oireyhtymääni. Sanotaanko näin, että kuljetan sitä ajoittain talutushihnassa.

    Lue myös: 10 merkkiä joista tiedät, että et ole enää nuori

    Kun aamulla päätän, että en ota osaa keskusteluihin, on pian jo ensimmäinen mehevä keskustelu tupsahtanut eteeni, enkä pysty hillitsemään itseäni ja heitän sinne kommentin. Sen jälkeen otan talutushihnan käteen ja poistan itseltäni keskustelun ilmoitukset käytöstä, jotta en näe, mitä minulle vastataan. Näin en jää jumittamaan loppupäiväksi siihen samaan keskusteluun muiden samanhenkisten kanssa.

    Ongelmaksi muodostuu uudet kiinnostavat keskustelut, niihinkin on pakko sanoa jotain. Seuraavaan ja vielä seuraavaan.

    Rohkea vai tyhmä?

    Minulle on moni ystäväni sanonut, että ihailee rohkeuttani sanoa mielipiteeni napakasti keskusteluihin. Mitä ihailtavaa siinä on? Minä ihailen sitä, että joku pystyy olemaan sen tekemättä. Mielipide on olemassa silti, vaikka sitä ei oksentaisi aina sinne somen keskustelun sekaan.

    Oireyhtymäni on kulkenut kanssani läpi elämäni, osittain olen sen saanut kesytettyä jo somen ulkopuolla. Pystyn olemaan isoissa joukoissa sanomatta mielipidettäni… Ainakin joskus. Se on oikein puhdistavaa. On kiva olla sivustakatsoja ja hiljaa. Oikeastaan sillon vähän hymyilyttää ne, jotka eivät siihen selvästi pysty.

    Oireyhtymän kanssa oppii elämään, somen kanssa on vielä harjoiteltavaa. Koska en työni puolesta voi laittaa korkkia kokonaan kiinni, on minun opeteltava tissuttelemaan asiallisesti. Joskus tulee riehaannuttua ja kirjoitettua liikaa, sitten taas tasoitellaan muutama viikko.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart