• Mitä jos et ottaisikaan sitä kuvaa? Kokisit aidommin
    Photo: Meeri Nikkilä

    Mitä jos et ottaisikaan sitä kuvaa? Kokisit aidommin

    Kävelin tänään aamulenkillä Kookoksen kanssa ja meidän yli lensi tyynellä taivaalla joutsenaura. Tai joutsenilta ne ainakin hyvin vahvasti näyttivät ja kuulostivat. Näky oli upea. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen, linnut lensivät ihan meidän päältämme ja jatkoivat matkaansa metsän ylle. Täydelllisen muotoisessa aurassa.

    Ensimmäisenä mietin, että missä on puhelimeni, jotta saan kuvan tai videon. Äh, puhelin jäi kotiin. Ensin ärsytti, mutta sitten huomasin, että kun jouduin pakotettuna nauttimaan siitä elämyksestä ihan ilman luuria, tunsin sen paljon vahvemmin. Aika pysähtyi, oli vain minä ja joutsenet. Hiljaisuus ja hetki, mitä en todennäköisesti unohda.

    Moni kuvaa lapsia tauotta

    Oon huomannut, että tosi moni tykittää sosiaaliseen mediaan esimerkiksi lapsistaan tauottomasti kuvamateriaalia. Esimerkiksi Instagramin storyyn. Välillä näyttää, ettei perhe muuta teekään, kuin kuvaa jokaisen käänteen, mitä kotona ja ulkona lasten kanssa tapahtuu. Lapsi syö, lapsi tanssii, lapsi itkee, lapsi herää, lapsi menee nukkumaan, lapsi laulaa…

    Mitä koetaan enää aidosti niin, että sen kokemuksen jakavat vain ne, jotka paikalla ovat?

    Esimerkiksi synnytyskuvat. Onhan synnytyksissä ennenkin kuvia otettu, mutta usein ne kuvat jäivät perhepiiriin. Nyt synnyttämässä oleva äiti postaa realiajassa kuvia synnytyksestään sosiaaliseen mediaan. Puolitutut näkevät vastasyntyneen vauvan kuvan, ennen kuin äiti tai isä on ehtinyt häntä rauhassa itsekään katsomaan tai tuoksuttelemaan.

    Treffeillä oman kumppanin kanssa ei keskitytä kumppaniin, vaan siihen, että saadaan täydellinen kuva sosiaaliseen mediaan, yhdessä rakastuneena. Otetaan vielä uusi, ei ollut tässä hiukset hyvin. Vielä kolmas, valotus epäonnistui… Kumpikaan ei ole läsnä oikeasti.

    Lue myös: Reppureissu Espanjasta kotiin. Ilman lapsia

    Onko kukaan muu miettinyt, että miltä tämä saattaa tuntua lapsista ja kumppaneista? En ole itsekään mikään puhdas pulmunen, useinkin jos jotain hauskaa tapahtuu, huudan pojille ”pysähtykää” ja koitan saada tilanteesta kuvan. Aika tylsää, eikö? Koko juttu meni ikään kuin ohi, kun piti pysähtyä kuvaa varten, tai kääntyillä eri asentoon, jotta voin hyödyntää kuvaa blogissani. (Täällä ei näy poikieni kasvot). Mieheni kanssa pääsemme todella harvoin treffeille ja kun pääsemme, niin kyllä siitä pitää ainakin yksi hehkutus sosiaaliseen mediaan pistää. Miksi?

    Peiliin katsomisen paikka!

    joutsen

    Tauko kuvista, pystyisitkö?

    Paljon puhutaan sometauoista, niitä olen minäkin pitänyt, esimerkiksi joskus perhelomillamme. Ne tekevät todella hyvää. Mutta silloinkin räpsin kuvia minkä kerkeän ja mietin kuitenkin takaraivossani sitä, että vielä ne kuvat päätyvät esille.

    Se ihana hetki, kun uin meressä poikani kanssa ja se ihana hetki, kun poikani käpertyi kainalooni.

    Lue myös: Unta palloon äidit. Näin paljon pitäisi oikeasti nukkua

    Mitä jos kokeilisi pitää taukoa myös kuvaamisesta? Ensi kerralla, kun pitää sometauon, pitäisi myös kuvaustauon. Eläisi vain niitä hetkiä, maistaisi, haistaisi ja tuntisi aidosti. Kun ruoka edessäsi näyttäisi super hyvältä, niin ihailisi sitä siinä ja nyt. Maistaisi miten hyvältä se maistuu. Kun aurinko laskisi kauniisti taivaanrantaan, niin istuisi alas ja antaisi sen näyn piirtyä muistoihin. Sen hetken äänineen ja kuvineen. Unohtaisi puhelimen ja kameran. Eläisi nyt, eikä kuvissa.

    Oletko päivääkään kuvaamatta mitään? Minä tuskin olen, mutta nyt päätin, että sellaisiakin päiviä on järjestettävä.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart