• Ystävyys – kaiken se kestää?

    Ystävyys – kaiken se kestää?

    Ystävyys – kaiken se kestää?

    Vai kestääkö?

    Jos se on oikeaa ystävyyttä molemmin puolin niin kyllä, se kestää.

    Olen aiemminkin kirjoittanut ystävyydestä, ystävien tärkeydestä. Olen viimeisen viikon aikana käynyt läpi massiivista henkilökohtaista kriisiä ja surua, joka on saanut punnitsemaan monia asioita aivan uudessa valossa. Kriisin keskiön rooleissa pyörii monia ihmisiä, toiset pienemmissä ja toiset suuremmissa rooleissa. Yksi suurta, aika ikävää roolia, on tässä esittänyt hyvä ystäväni. Hän on sitä edelleen, tulee olemaankin. Tuntuu että ystävyyden arvo on noussut esiin erityisesti, kun joudutaan yhdessä selviämään jostain vaikeasta koettelemuksesta. Eikä tässä ole kyse ainoastaan hänen virheestään, asiaan liittyy myös muuta ja muita.

    Toisinaan olen nähnyt olevani tässä maailmassa aivan valtavan yksin. Olen miettinyt, että minun on pakko jaksaa aina yksin, koska minua ei kannattelisi kukaan. Romahdukseen ei olisi minkäänlaista varaa, hetkeksikään. Nyt se kuitenkin jossain määrin tapahtui – tiettyjen tapahtumien ja sanottujen asioiden summana en jaksanut. Olen toisinaan ihmisenä laiska, mutta käytännössä kuitenkin ylisuorittaja ja eräänlaiseen hyperaktiivisuuteen taipuvainen. Järjestän, suoritan, hoidan, ideoin, suunnittelen, toteutan. Sellainen olen minä, surujenkin keskellä. Mutta nyt kohtasin jotain erilaista, niin voimakkaasti koskettavaa, että heitin hetkellisesti hanskat tiskiin.

    Kiitos teille ystävät.

    Ja mitä tapahtui? Jäin yksin? No en todellakaan jäänyt. Nyt kun olo alkaa olla parempi, olen vierittänyt jo muutaman onnenkin kyyneleen. Minä kaaduin, ja ystävät nosti. En ollut yksin. Yksi pyysi kahville, toinen vei syömään, kolmas lenkille. Kaikki ovat soittaneet, kuunnelleet ja ymmärtäneet. Tämä kokemus on auttanut minua käsittämään sen, miten älyttömän rikas olen tällä saralla. Olen viimeisen viikon aikana soittanut ystävilleni aamulla seitsemältä, päivällä yhdeltä ja yöllä neljältä – ja minulle on vastattu.

    Nyt arvostan ja rakastan ystäviäni vielä paljon enemmän, kuin aiemmin. Heistä jokaista – sitäkin, joka ajattelemattomuudellaan tuotti suurta surua. Omanapaisesti ajatellen on myös ollut hienoa löytää itsestään uusia puolia, anteeksiantavia ja monenlaisia näkökantoja ymmärtäviä. Kaikenlaisia keskusteluja viikon aikana seuranneena olen myös huomannut ihmisten olevan todella, todella ehdottomia. Yhteen kertaan tehty virhe tai julmasti asetellut sanatko oikeasti polttavat kaiken hyvän? En usko. En perusta juurikaan lyriikoiden päälle tai etsii niistä omaan elämääni natsaavia yhtymäkohtia, mutta tällä kertaa kävi jopa niin.

    ”Jos tulee päivii kun sä itket mua ja mä itken sua
    Muistuta mua, et kyyneleit on ollu myös onnesta”

    – Pyhimys

    Aito ystävyys – kaiken se kestää.

     

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart