• Millaista on parisuhdeterapiassa?

    Millaista on parisuhdeterapiassa?

    Millaista on parisuhdeterapiassa?

    En ihan täysin vielä tiedä millaista on parisuhdeterapiassa, mutta pianpa olen viisaampi.

    Puhalsin kerran, kaksi ja kolmekin, ennen kuin tämä postaus syntyi. Meidän terapiataipale on vasta aluillaan, mutta haluan purkaa ajatuksiani ja tuntemuksiani aiheesta tänne blogin puolelle joka askeleella. En halua eritellä terapian syitä sen syvemmin – mitään elämää suurempaa draamaa tähän ei liity. Olen itse sitä mieltä, että jokaisen olisi hyvä käydä terapiassa sekä yksin että yhdessä,  ihan ennaltaehkäisevästi. Edes välillä. Me olemme olleet yhdessä pian 16 vuotta. Se on pitkä aika, varsinkin kun ikää meillä on vasta 30 ja 31.

    Yhteisiin vuosiin on mahtunut monenlaisia käänteitä, niin hyviä kuin huonoja. Olemme kasvaneet aikuisiksi yhdessä, kipuilleet sitäkin. Suuria tunteita, iloja ja suruja. Olemme molemmat kantaneet visusti mukanamme lapsuudenkodeistamme lähtöisin olevia huonoja tapoja riidellä ja kohdella toista. En siis tarkoita että vain niitä, olemme molemmat saaneet myös paljon  hyviä eväitä vanhemmiltamme. Mutta jostain syystä ne huonoimmat maneerit istuvat kaikkein tiukimmassa.

    Parisuhdeterapia on monelle peikko, vaiettu asia. Ja itseasiassa, meillähän ei ole varsinainen parisuhdeterapia vaan parisuhdeohjaus, jota monet näistä yleensä ovatkin. Parisuhdeterapia taitaa olla vain sellainen yleismaailmallinen nimitys molemmille, joten tätä käytän nyt minäkin. Päämäärä on kuitenkin se ja sama – saada vuorovaikutus toimimaan ja parisuhde voimaan paremmin. Jotkut toki käyvät parisuhdeohjaajalla myös erotakseen paremmin, meillä kyse ei ole siitä. Mun mielestäni parisuhdeterapian ja yksilöterapian pitäisi olla samaa sarjaa kuin kampaamolla tai hammaslääkärissä käynti – kaikki tarvii sitä joskus.

    Riidellä voi huonosti ja hyvin.

    Myönnän, että itse olisin halunnut lähteä keskustelemaan asioista ammattilaisen avulla jo paljon, paljon aikaisemmin. Mies ei ole halunnut, hänellä on ollut hyvin negatiivisia ennakkoasenteita tätä kohtaan. Miehelle se on käsittääkseni näyttäytynyt paikkana johon mennään haukkumaan toinen osapuoli (=mies) alimpaan helvettiin, kerrotaan mitä tulee tehdä toisin ja niin edespäin. Kysehän ei nyt missään nimessä ole siitä. Meidän suhteessa on enemmän hyviä asioita, kuin huonoja. On rakkautta, läheisyyttä, naurua, puhetta – päivittäin. Repiviä riitoja ei ole todellakaan jatkuvalla syötöllä. Silti nyt yhteisellä päätöksellä totesimme, että me kaksi tulemme voimaan paljon paremmin, jos lähdemme hoitamaan asioita myös tätä kautta. Mieheni oli aiemmin oikeastaan tuudittautunut sellaiseen ajatukseen, että eihän tässä parisuhteen eteen tarvitse kummia tehdä, lapsetkin pieniä. Että kyllä sitten ehtii, kun ne kasvaa – väärin!

    Itse olen huono riitelijä, toisinaan hyvin hyvin dramaattinen. Se on raskasta ja ärsyttävää. Toisinaan vaadin mieheltä aivan liikaa, enkä suostu hyväksymään että olemme eri mieltä asioista. Olen hallitseva persoona ja lähes tahtomattani koitan käännyttää miestä taipumaan tahtooni – väärin. Nämä ja muutamat muut seikat ovat tosiaan johtaneet siihen, että varasimme ajan tähän parisuhdeohjaukseen. Yhteiskäyntejä ei ole takana vielä yhtään, mutta toiveemme huomioiden kävimme molemmat juttelemassa ensin yksin. Se tuntui hyvältä ajatukselta.

    Onneksi meillä on molemmilla on samat ajatukset, tahto ja pyrkimys pysyä yhdessä ja olla onnellisia.

    Solmut auki!

    Millaista siellä sitten oli? Olen itse käynyt julkisella puolella joskus keskustelemassa ahdistuksestani, ja oletin vähän samanlaista tilannetta. Jännitys tuntui kasvavan ihan silmittömäksi, kun marssin metallirappuja ylös. Tilanne oli kuitenkin jo lähtökohtaisesti hirveän rento ja mukava. Ohjaaja tarjosi kupin teetä ja kehotti istumaan ihan minne hyväksi katsoinkin. Tila ei ollut mikään kliininen, vaan aika mukavasti sisustettu ja lämminhenkinen, oikeastaan aika kotimainen tunnultaan. Aluksi puhe takelteli, en oikein tiennyt mistä olisin lähtenyt liikkeelle? Ohjaaja avusti, kysyi että no mikä oli se tekijä että lähdimme varaamaan aikaa. Hiljalleen keskustelu alkoi soljua eteenpäin. En sanoisi että ohjaaja nyt tuntui suoranaisesti tutulta, mutta ei nyt oikein vieraaltakaan. Hänelle oli hirveän helppo puhua.

    Noin 45 minuutin aikana sain aikalailla kerrottua oman näkökulmani ja purettua omia fiiliksiäni asian suhteen. Ajan lopuksi pohdittiin, että miten mun mielestäni olisi parasta jatkaa. Yksilökäynnit olivat hyvä vaihtoehto, ja toisena oli kurssimainen muoto. Siinä käydään kahdeksan kertaa yhdessä ohjauksessa, jokaisella kerralla on erilainen teema. Kurssiin sisältyy myös erilaisia ”kotitehtäviä” ja ihan mielenkiintoista pureksittavaa. Kyse on siis tästä Parisuhdekeskus Katajan Solmuja suhteessa-kurssista. Kyseessä ei ole mikään kaupallinen yhteistyö yhtään missään muodossa, mutta koko konsepti vaikuttaa niin hyvältä ja tulen siitä paljon kirjoittamaan, joten lienee relevanttia mainita tämä. Olin kuitenkin jotenkin niin kuitti käyntini jälkeen, etten osannut ajatella kumpi olisi parempi – vaikka olihan se nyt aika selkeää. Koska tietenkin miehenikin sai sanoa mielipiteensä, luovutin päätösvallan kokonaan hänelle. Kun hän oman käyntinsä jälkeen tuli kotiin, oli hänellä muassaan kurssiin kuuluvat ohjekirjat ja tehtäväkirjat. Hänkään ei ollut kokenut käyntiä mitenkään ahdistavaksi.

    Kirjojen ja vihkojen juttuja en sinällään voi kokonaisuudessaan julkaista, mutta osia ja omia kokemuksia voin. Kurssi tosiaan koostuu kahdeksasta kokoontumiskerrasta, joiden pituudet ovat noin 1,5-2 tuntia per kerta.

    Kurssien aiheet ovat seuraavat.

    • Keitä me olemme? Tutustuminen ja kurssin sisältö. Miten tähän on tultu?
    • Yhteisen taipaleen tarkastelu.
    • Miltä tuntuu? Omien ja kumppanin tunteiden tunnistaminen.
    • Seksuaalisuus solmussa? Kehon viestien kuunteleminen.
    • Missä ollaan nyt? Solmutilanteen jäsentäminen.
    • Mitä tahdon? Toiveet, unelmat ja tavoitteet.
    • Miten toimitaan? Sanoista tekoihin.
    • Mitä eväitä saatiin? Yhteenveto ja palaute.

    Aikoja olisi saanut ottaa esimerkiksi viikon, kolmen viikon tai kuukauden välein, miten itselle parhaaksi sopiikin. Meillä ensimmäinen aika on ensi viikolla, ja siitä eteenpäin ajat ovat noin kolmen viikon välein. Tutustuin eilen myös tehtävävihkoon, ja se oli tosi mielenkiintoinen. Kyse ei ole mistään luentojutuista vaan siitä, että mennään oikeasti syvälle molempiin tunteisiin ja ajatuksiin. Käydään läpi menneisyyttä, tätä hetkeä ja sitten suunnataan katse tulevaan – koska me oikeasti näemme itsemme siellä yhdessä ja onnellisina, mutta tilanne vaatii korjausliikettä.

    En siis osaa vielä vastata siihen että millaista on parisuhdeterapiassa, mutta tulen kyllä kertomaan sekä hyvät että huonot fiilikset.

    Mitä sä ajattelet parisuhdeterapiasta – oletko ollut ja voisitko mennä?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart