• Olisipa kaikilla naisilla yhtä hyvä itsetunto kuin minulla

    Olisipa kaikilla naisilla yhtä hyvä itsetunto kuin minulla

    Hyvä itsetunto -sitä ei voi ostaa!

    Naisten ulkonäköpaineista on ollut paljon kirjoituksia viime aikoina mediassa. Lähinnä niissä on lähestytty teemaa siten, että yhteiskuntaa pitäisi muuttaa, jotta naisten ei tarvitsisi enää pyrkiä johonkin tiettyyn ulkonäköisesti. Pyrkiä tietynlaisiksi, ollakseen hyväksyttyjä, saadakseen työpaikkoja ja täyttääkseen omia sekä muiden odotuksia.

    Halutaan, että yhteiskunnan pitäisi muuttua. Tämä tarkoittaa, että työhakemuksiin ei pitäisi liittää enää valokuvia, lehtien pitäisi kirjoittaa kauneuden sijasta naisen muista ansioista, meikkiä ei tarvita ja ulkonäöstä ei saa puhua.

    Mitä jos me muuttuisimme?

    Minäpä tarjoan tähän hieman erilaisen näkökulman. Tämän takana ei ole mitään tieteellistä, vain yksi keski-ikäinen keittiöpsykologi ja kuppi kahvia.

    Minä olen nimittäin sitä mieltä, että lähtökohtaisesti yhteiskunnan (meillä kotimaassa) ei tarvitse muuttua. Olen sitä mieltä, että rakentamalla naisille vahvemman itsetunnon ja tukemalla enemmän ajatusta, että nainen ei ole kaikkien uhri, vaan vahva itsenäinen toimija, me saisimme eheämpiä naisia ja sitä myöten koko yhteiskunta sen ”odotuksineen” muuttuisi.

    Olen aika varma, että suurin osa näistä ”yhteiskunnan odotuksista” ei ole edes olemassa muualla, kuin naisten omassa päässä.

    Tällä hetkellä on valloillaan sellainen naisten uhriutumis-kilpailu. Osa naisista pitää kovaa huutoa siitä, kuinka yhteiskunta, miehet, media ja toiset naisetkin heitä syrjivät. Kuinka kaikki on huonosti, kun on nainen. Tässä sahataan vain huomaamattaan omaa jalkaa. Olemalla koko ajan uhreja, ollaan sitä pian pysyvästi. Olemalla koko ajan kärsiviä osapuolia, aletaan näkemään ympärillä jo toimintaa, mitä siellä ei välttämättä toinen taas näe tai mitä siellä ei edes ole.

    Tarvitaanko sensuuria?

    Miksi uskon näin? Elän samassa yhteiskunnassa naisena, kuin nämä kaikki muutkin naiset, jotka ovat sitä mieltä, että yhteiskuntamme asettaa naiset pyrkimään parempaan koko ajan. En kuitenkaan ole koskaan kokenut itse näitä samoja paineita. Eikö se tarkoita sitä, että paineet eivät ole silloin välttämättä yhteiskunnassamme, vaan meidän päässä?

    Lue myös: Älä vihaa niin paljon! Tulet onnellisemmaksi

    En ole koskaan kokenut, että minun pitäisi näyttää kuvissa täydellisiltä, vaikka joku muu niissä aina täydelliseltä haluaa näyttääkin. En ole kokenut, että minun pitäisi suoristaa ryppyni, vaikka toisen mielestä naisen vanheneminen on ongelma yhteiskunnassamme ja naisen aina pitäisi näyttää nuorelta. Olen nähnyt naistenlehdissä paljon juttuja kauneudesta, mutta osaan myös etsiä toisenlaisia lehtiä ja kirjallisuutta, joista saan lukea erityyppisiä juttuja.

    En tarvitse sensuuria, ollakseni tällainen kun olen. Omanlaiseni ja tyytyväinen itseeni. Enkä suinkaan ole täydellinen, kaukana siitä. Olen juuri sopiva itselleni.

    Mitä mieltä muut olette? Tarvitsetteko te yhteisön tukea siihen, että uskallatte olla mitä olette?

    Hyvä itsetunto, sitä ei ostamalla saa

    Miksi pystyn sitten suodattamaan näkemääni? Olemaan sitä mitä haluan, ympäröivästä yhteisöstä huolimatta? Minulla on hyvä itsetunto. En horju siitä, jos eroan massasta. En horju siitäkään, jos kuulun massaan. Olen mitä haluan, ajattelen mitä haluan ja teen mitä haluan (lain puitteissa).

    En arvosta ihmisiä rahan, maineen tai titteleiden mukaan. Jo pelkästään se helpottaa omaa elämää suuresti, kun ei tarvitse pyrkiä johonkin, mitä joku toinen on.

    En koe tarvetta pysyä ikuisesti nuorena. En liiku siksi, että olisin hyvännäköinen, vaan liikun, jotta voisin hyvin. En kadehdi rikkauksia tai hienoja instagramkuvia. En erityisesti tunne mitään tunnetta siitä, että jollain on paljon omaisuutta. Ehkä vähän salaa toivon, että hän antaisi siitä osan hyväntekeväisyyteen.

    Jos en saa työpaikkaa, niin en syytä siitä sukupuoltani, ulkonäköäni tai ikääni. Työnantaja saa mielestäni valita työntekijänsä sen perusteella, mikä hänelle on tärkeää. Jos työnantajalle on tärkeää nuoruus ja kauneus, niin se on hänen valintansa. Sen sijaan, että itkisin asiaa, niin haen seuravaa työpaikka. Tai kuten teinkin, tein itselleni työpaikan ja ryhdyn yrittäjäksi. Olen toimija, en uhri.

    En ole yhteiskunnan uhri

    Ei minua yhteiskunta pakota ajamaan karvojani, teen sen omasta vapaasta tahdosta. Ei yhteiskunta pakota minua meikkaamaan. Meikkaan jos siltä tuntuu tai olen meikkaamatta jos ei huvita. Teen senkin vapaasta tahdostani. Jos menen meikittömänä kauppaan ja joku katsoo minua siellä pitkään, en oleta automaattisesti hänen arvostelevan meikittömyyttäni. Yritän olla analysoimatta liikaa sitä, miksi toinen minua katsoo. Hänhän voi katsoa monestakin syystä minua. Todennäköisesti hän ei edes katso minua, minusta vain tuntuu siltä. (Naiset sortuvat herkästi ylianalysoimiseen, mikä tuottaa meille turhaa pahaa mieltä).

    Sitä en tiedä, mistä vahva itsetuntoni kumpuaa. Ehkä kasvatuksesta, ehkä se on sisäsyntyistä, ehkä minulla on käynyt vain tuuri, kun itsetuntoani ei ole lapsena tai nuorena muserrettu. Vaikea sanoa.

    Enkä osaa sen enempää neuvoa, että miten sen hyvän itsetunnon lapselle rakentaisi. Oli kyseessä sitten poika tai tyttö, niin tärkeää kai olisi, että oppisi ottamaan vastuun itsestään. Ajattelisi omilla aivoillaan, kyseenalaistaisi (mutta ei vain periaatteellisesti), tutkisi ja uskaltaisi. Sillä varmasti pääsee jo hyvään alkuun.

    Mitä mieltä olette? Olenko ihan hakoteillä? Voisimmeko saada aikaiseksi enemmän, jos lähtisimme liikkeelle itsetunnosta?

    Kommentit

    1. Avatar

      On hienoa että sinulla on hyvä itsetunto. Mietin kyllä että eikö sinun ole aika helppoa olla ”oma itsesi”, perheellinen, meikkaava, karvat ajeleva, heteronainen, eli juuri yhteiskunnan normien mukainen. Toki eihän se takaa hyvää itsetuntoa, mutta varmasti helpottaa. Esimerkkisi hyvästä itsetunnosta, että menet kauppaan meikittä, oli minusta melko köykäinen. Vaikka varmasti on jonkun verran niitäkin ihmisiä, jotka eivät lähde koskaan ihmisten ilmoille meikittä. Minusta olisi hienoa että ”uhkakuvasi” valokuvittomista hakemuksista ja siitä ettei meikkiä tarvittaisi toteutuisi. Eihän ulkonäkö kuitenkaan useinkaan kerro mitään siitä, miten ihminen pärjäisi hakemassaan työssä ja todella toivon ettei meikkiä sentään tarvittaisi sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen kuitenkin samaa mieltä että uhriutuminen ei varmasti auta asiaa eikä hyvästä itsetunnosta ole varmasti myöskään haittaa.

      1. Jonna

        Kiitos asiallisesta pohdinnastasi,

        Niin en tiedä olenko niinkään yhteiskunnan normien mukainen. Lapsena/nuorena sain ainakin paljon kommenttia tummasta ihonväristäni, sekä karvaisuudestani. Olen myös menettänyt työpoaikan, koska olin liian ”tyttömäinen”. Yhdessä työpaikassa sain työnantajalta nuorena kommentin, että pitäisi meikata. En meikannut.

        No mutta yhtä kaikki, olen sitä mieltä, että ihan jokainen meistä varmasti joutuu jonkinlaiseen myllytykseen jossain vaiheessa elämää, mikä horjuttaa itsetuntoa. Siitä ylös nouseminen onkin sitten se juttu.

        Minä olen vähän eri mieltä tuosta työhakemus jutusta. Mutta se onkin ihan maku asia. Minusta ulkonäkö, esim. siisteys on iso osa meitä ihmisiä. Työnantajalla tulee olla oikeus valita omaan työpaikkansa sinne sopivin henkilö omien kriteeriensä mukaan. Jos työnantaja joutuu työskentelemään päivittäin alaistensa kanssa, on valinnassa varmasti vaikuttamassa myös se, että henkilökemiat kohtaa. Tietynlainen ulkonäköä voi edesauttaa myös henkilökemioita. (esim sitä, että löytyy jotain yhteistä). Joissain työpaikoissa ulkonökö voi vaikuttaa suoraan tulokseen. Jos esim sairaalloisesti lihava tai laiha työskentelisi kuntoklubin vastaanotossa, niin kyllä se herättäisi asiakkaalle olon, että onko tämä se paikka missä oikeasti pääsee kuntoon. Tai kampaajana työskentelisi ihminen, jonka oma tukka olisi ylikasvanut harakanpesä. Ei moni asiakas luottaisi sellaisen kampaajan käsittelyyn… Esimerkkejä löytyy kyllä…

        Mutta lopusta olemme tosiaan samaa mieltä. Hyvä itsetunto auttaa ja uhriutuminen ei vie mitään eteenpäin.

    2. Avatar

      Anonyymiin työnhakuun otan kantaa se verran, että eihän se poista työnantajan oikeutta valita vaikka henkilökemialtaan sopivaa työnhakijaa, vaan antaa työnhakijalle mahdollisuuden päästä työhaastatteluun, jossa työnantaja sitten tutustuu tyyppiin. Ilman anonyymia työnhakua ei välttämättä pääse edes haastatteluun ennakkoluulojen vuoksi. Haastattelussa voi sitten yrittää taistella mahdollisia ennakkoluuloja vastaan.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart