• Lue lapselle!

    Lue lapselle!

    Lue lapselle!

    Lukeminen on mulle tärkeää, on ollut aina. Opin lukemaan karvan alle viisivuotiaana, ja loppu on historiaa. Kirjojen maailma on toiminut vuosien varrella piristeenä, pakopaikkana, rentouttajana, unentuojana….you name it. Eniten on aina uponnut rikoskirjallisuus, ja ehdottomasti kärkikastissa ovat pohjoismaiset rikosdekkarit. Tarkennetaan vielä – ruotsalaiset rikosdekkarit. Mulle on luettu aina, aivan pienestä pitäen. Kun aloin odottamaan ensimmäistä omaa lastani, päässäni oli monenmoisia mielikuvia siitä, minkälainen äiti haluaisin olla ja minkälainen äiti en haluaisi olla.

    Valitettavaa tai ei, niistä monikaan ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Ei omaa vanhemmuutta oikein voi ennustaa. Yksi asia joka oli ajatuksissani jo tuolloin ja on siellä edelleenkin, on lapsille lukeminen. Jo esikoisen odotusajasta lähtien näin itseni lukemassa lapsille, sellainen lämpöinen mielikuva, haave. Siitä olen pitänyt kiinni, ja onneksi mieheni on kanssani samoilla linjoilla. Lapsille on luettu aina, paljon.

    Koskaan ei ole liian aikaista lukea

    Sillä että lapselle luetaan, on aivan kiistaton yhteys lapsen puheen kehitykseen ja mielikuvitukseen. Säännöllisesti ääneen lukeminen kehittää lapsen sanavarastoa, tukee emotionaalista kehitystä sekä vaikuttaa merkittävästi lapsen tulevaan koulumenestykseen ja lukutaitoon. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea – ei siis ole olemassa liian aikaista ikää lukea.

    Meidän pojat ovat nyt 4, 7 ja 9. Isot pojat ovat kumpainenkin oppineet lukemaan siinä viiden ja kuuden vuoden välillä, ja siitä saakka kirja onkin pysynyt käsissä visusti. Nyt kirjastosta roudataan kotiin jo Harry Potterit – ja surukseni he eivät jaksa joka ilta äidin tai isän lukemaa satua kuunnella. Pari viikkoa sitten meidän neljävuotiaskin pyysi ensimmäisen kerran, että saisiko lukea sängyssä hetken. Siinä mä sitten ovenraossa tirkistelin, kun mun pieni punapääpoika selaili Mauri Kunnaksen Suurta liikennekirjaa, ihasteli autoja ja toisteli ääneen kirjaimia.

    Valehtelisin jos väittäisin, että jokaikinen ilta olisi ollut suunnattoman riemukasta lukea iltasatua, mutta useimmiten se on kuitenkin sitä ollut. Mun mies ei juuri lue, mutta on silti pitänyt iltasatujen lukemista arvossaan. Ei iltasadun tarvitse olla joka ilta pitkä – pienilläkin hetkillä on merkitystä. Tuntuu kummalliselta kuulla joidenkin sanovan, etteivät he pidä lukemisesta. Omaan korvaan se kuulostaa samalta kuin joku sanoisi, ettei pidä ruoasta? Kirjoja on tuhottomasti erilaisia, ja uskallan väittää että jokainen löytäisi sieltä omanlaisen mielenkiinnon kohteensa.

    Luetko sä lapselle? Millaisia kirjoja teillä luetaan?

    Vastaa