• Joululahjaksi suomalaista käsityötä

    Joululahjaksi suomalaista käsityötä

    Joululahjaksi suomalaista käsityötä – Kaupallinen yhteistyö Samaskoru

    Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja tämä on ainakin meille joulumielisille melkeinpä jännittävää aikaa. Mitä sitä keksisikään pukinpakettiin tänä vuonna? Itse lahjon myös aikuiset, niin omat vanhemmat, sisarukset kuin ystävätkin. Turhaa krääsää en haluaisi ostaa, mitään nippelinappeleita joilla lahjansaaja ei tee tuon taivaallista. Usein pakettiin päätyy viinipullo, villasukat, mieluisa kirja tai kotitekoisia herkkuja. Sen lisäksi että haluaisin lahjan olevan saajalleen mieluisa, panostan tässäkin asiassa mahdollisimman pitkälle kotimaisuuteen. Tuotteiden eettisyys, alkuperä ja suomalaisia työllistävät vaikutukset ohjaavat yhä kasvavissa määrin omia valintojani, ja tuntuu hyvältä jakaa näitä asioita myös eteenpäin. Mikä olisikaan siis joulun aikana parempaa, kuin kunnioittaa kotimaisuutta ja suosia suomalaista käsityötä.

    Eli  tänä jouluna muutamaankin pakettiin kääräisin Samaskorun puisia koruja – ja vähän houkuttelisi myös yksi sisustusesine. Valikoimasta löytyy siis korujen lisäksi korupuita, seinäkelloja sekä esimerkiksi sisustustauluja ja joulukoristeita. Samaskoru valmistaa tuotteensa pajallaan Joensuussa, ja puisten korujen lisäksi repertuaariin kuuluvat akryyliset korut. Itse olen rakastunut heidän puisiin koruihinsa, vaikka toki akryylisetkin ovat kauniita. Koivusta ja savutammesta muotoillut korut ovat ihan mielettömän kauniita, luonnonmukaisia, keveitä ja ajattomia. En pidä raskaista koruista, ja Samaskorun riipukset ja korvakorut ovat käytössä oikeastaan huomaamattomia.

    Olisi mukavaa myös kuulla, että mikä koruista on juuri sun suosikki? Mun taitaa olla tämä unisieppari joka lähtee tänään postin matkassa ystävälleni joululahjaksi.

    Koska korut valmistetaan laserleikkaamalla, niissä saattaa alkuun olla mieto savuntuoksu, joka kuitenkin häviää pian – omasta mielestäni tuoksu oli kuitenkin miellyttävä. Ei mitään teollista tai teennäistä. Laserleikkauksen ansiosta esimerkiksi Samaskorun avokadokorviksissa on näkyvissä ihanan rouheaa polttojälkeä. Isona plussana on myös nappikorvakorujen piikkien materiaali, joka on siis ruostumatonta terästä. Omat korvat eivät muuta kestä, vaan alkavat kuumottaa ja kutista.

    Yksi merkittävä tekijä Samaskorun tuotteissa ainakin omalla kohdallani on niiden persoonallisuus. Olen erityisen ihastunut siihen miten monenmuotoisia, värisiä ja eri aiheisia koruja ja sisustusesineitä valikoimasta löytyy.  Bongailin sieltä ihan omien ystävieni näköisiä koruja, on niin siistiä löytää jotain todella kantajansa näköistä.  Samaskoru on saanut laadukkaiden tuotteiden lisäksi erityistä kiitosta nopeasta palvelusta, joten vielä ehtii hyvin tilaamaan pakettiin joulun kauneimmat lahjat.

    Vielä vinkkinä korujen pitkän iän mahdollistamiseksi vinkkaan, että kannattaa riisua ne aina suihkuun, uimahalliin tai saunaan mennessä. Etenkin puiset korut eivät kosteudesta pidä, vaikka kestäviä nämä muutoin ovatkin.

    Vastaa