• Poika jonka motivaatio on nolla

    Poika jonka motivaatio on nolla

    Arvatkaa vaan, kuinka helppoa on olla äiti pojalle, jolta puuttuu motivaatio. Poika, jonka motivaatio on nolla, ei ole ainoastaan hankala ilmestys koulumaailmassa, vaan myös suuri huolenaihe perheelleen. Erityisesti, kun nuorten poikien/miesten syrjäytyminen on nyt kasvava uhka, kyllä sitä joutaa vähän vanhempana jännittääkin.

    Syrjäytymiseen voi johtaa esimerkiksi koulutuksen puute, työttömyys, toimeentulon puute ja asunnottomuus. Sanomattakin on selvää, että nämä seikat osuvat todennäköisemmin propelliin jos motivaatio opiskeluun (ja kaikkeen muuhunkin) puuttuu.

    Lue myös: Lahjavinkit pojille

    Asunnottomista kaksi kolmasosaa (66 %) oli miehiä vuonna 2018, vangeista valtaosa (92 %) oli miehiä vuonna 2017. Tutkimuksen mukaan syrjäytyneitä nuoria on 15–29-vuotiaiden ikäluokasta noin viisi prosenttia, joista kaksi kolmasosaa on miehiä. Listaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Jos motivaatiota ei vain löydy

    Saan poikani opettajilta toistuvasti viestejä Wilmaan, että pojalla ei ole motivaatiota opiskeluun. En oikein tiedä, että mitä opettajat odottaisivat meidän sille asialle tekevän? Totuus on kuitenkin se, että motivaatiota ei voi toiseen mitenkään väkisin survoa. Jos voisi, niin olisimme sen tottakai jo tehneet.

    Olemme kannustaneet, palkinneet ja rankaisseet. Olemme keskustelleet ja koittaneet saada lasta ymmärtämän, että opiskelu on häntä itseään varten. Tuloksetta.

    motivaatio nolla

    Aluksi en ollut poikani kohdalla niin huolissani. Olen itsekin ollut koulumaailmassa vähän sellainen ”alisuorittaja” koko peruskoulun. Minua kiinnosti urheilu ja kaikki muu sählääminen paljon enemmän, kuin koulu. Myöhemmin innostuin kuitenkin opiskelusta ja olenkin opiskellut itselleni innolla monta ammattia ja vieläkin haluaisin opiskelemaan.

    Kuitenkin nyt, kun aikaa on kulunut ja pojalla huomaa motivaatio-ongelmia aivan kaikessa muussakin, niin vähemmästäkin tässä vanhempana alkaa huolestumaan.

    Miten joku voi olla täysin vailla motivaatiota?

    Motivaatio, kiinnostus ja hyvinvointi ovat yhteydessä

    Motivaatio, kiinnostus ja hyvinvointi muodostavat toisiaan tukevan myönteisen kehän. Jos ihminen voi hyvin, niin yleensä on silloin myös motivoitunut ja kiinnostunut. Voiko poikani siis huonosti?

    Hän kiinnostuu kyllä kovastikin uusista asioista, mutta mielenkiinto hiipuu hyvin nopeasti. Hän on äärimmäisen lahjakas monessakin asiassa, joten kyse ei ole siitä, että hänen tarvitsisi pinnistellä osatakseen. Hän ei vain halua osata.

    Mitä sitten pitäisi tehdä?

    Kiinnostus ja motivaatio eivät tule esiin pakolla, mutta niitä voi houkutella esiin. Tämän houkuttelunkin pitäisi lähteä pojasta itsestään. Hänen pitäisi itse haluta voida paremmin.

    Lue myös: Elämäni ADHD pojan äitinä

    Äitinä olen aikalailla kädet sidottuna. En voi tehdä oikeastaan mitään tämän tilanteen eteen. Toivon tottakai yli kaiken, että poikani sisäinen motivaatio löytyisi. Edes johonkin asiaan. Toivon, ettei poikani ole tulevaisuudessa yksi syrjäytynyt nuori mies lisää tilastoissa.

    Onko teillä muilla motivaation-ongelmien kanssa painiskelevia poikia? Oletteko keksineet keinoja auttaa poikaa?

    Kommentit

    1. Avatar

      Kalaöljykapselit. Tämä ei ole vitsi ja kannattaa ainakin kokeilla. Satuin itse lukemaan niiden vaikutuksesta ja päätin kokeilla meidän pojalle. En tietenkään voi varmuudella sanoa oliko se se mikä auttoi, mutta muutos on huima entiseen verrattuna. Tsemppiä!

      1. Jonna

        Olen joskus ennenkin kuullut näistä hyvää, varmasti kokeilemisen arvoinen juttu. Kiitos.

    2. Avatar

      Meillä painitaan ihan samojen asioiden kanssa. Poikani oli todella hyvä jalkapallossa, mutta kun ei ollut sisäistä motivaatiota, täytyi harrastus lopettaa (treeneihin pakottaminen söi itseltä kaikki voimat). Sama juttu nyt koulun kanssa, koenumerot laskeneet koko vuoden kuin lehmän häntä.
      Nyt ehkä löytyi jotain apua, kun liikunnan opettaja oli jutellut pojan kanssa. Ei ole ainakaan kahteen viikkoon ollut mitään Wilma-merkintää :).
      Omien vanhempien mäkätys, palkinnot tai mikä vaan ei yleensä auta, täytyy olla jotain pysäyttävää. Pelkään myös todella paljon, että poikani päätyy katuojaan tai jotain vastaavaa. Toivotaan, että pieni motivaatio löytyy jossain vaiheessa tehdä jotain muutakin.

      1. Jonna

        Lohduttavaa kuulla, että en ole ainut. Vaikka ei tietenkään ole kivaa, että muilla lapsilla on samaa motivaatiopulaa. Pitää vaan toivoa parasta. Tsemppiä meille, kovin samalta kuulostaa tilanne.

    3. Avatar

      Niin oli kuin olisin omaa kirjoitustani lukenut, täsmälleen samat keskustelut käyty meilläkin, monesti. Meillä poika on 7lk:lla ja alakoulun jälkeen se yläasteen erilainen, jollain tavalla aika raakakin tapa antaa palautetta hämmentää ja masentaa meitä molempia. Poikaa tilanne ei nappaa, siis toisin sanoen passivoi entisestään. Noidankehä on valmis… Jatkuvasti huomaan myös hokevani hänelle ”rakas, muista ettei sinun ihmisarvosi ole millään tavalla riippuvainen koulunumeroistasi”, muistuttelen hänen ainutlaatuisuudestaan, tärkeydestään meille vanhemmille. Rauhoittelen kai enemmän itseäni: ainakin lapseni tietää ja voi luottaa meidän vanhempien, minun rakkauteeni..
      Keinoja motivaation nostamiselle on kokeiltu vaikka mitä, varmasti kaikki ne mitä teilläkin. Nyt opiskelen pojan kanssa kokeisiin yhdessä, vaikken oikein töiden jälkeen jaksaisi tai oikeastaan edes ymmärräkään opetettavia asioita. Luen asiat itse ensin ja sitten mietitään yhdessä, vastalauseista huolimatta. Mitäpä tässä muutakaan voi… Kuten sanoit, motivaation tulisi löytyä sisältä, ulkoinen painostus on kuin kaatelisi vettä sen tuttuakin tutumman ”hanhen” selkään…
      Itseäni rauhoittelen aika ajoin muistellen jossain lukemaani kirjoitusta, jossa muutama kohtalotoveri-äiti kertoi poikansa pärjäävän jo ihan hyvin, löytäneensä paikkansa ja motivaationsa nyt, aikuisiällä. Siihen haluan uskoa. Ja on pakkokin, jotten täysin vaivu epätoivoon.
      Voimia sinulle, kanssasisareni, alisuoriutujan äiti. Onneksi meilläkin rakkautta riittää, vaikkei lapsella ”motia” riitäkään ❤️❤️. Se kantaa pitkälle. Toivottavasti.
      -Päde

      1. Jonna

        Oi kiitos kirjoituksestasi, on jotenkin lämmittävää tietää, ettei ole yksin. Tämä tuli oikein hyvään väliin. Minä soimaan paljon itseäni siitä, että en pysty/ehdi tekemään lapsen kanssa yhdessä läksyjä joka ilta. Se olisi oikeastaan ainoa tapa saada hänet ne tekemään. Läksyunohdoksia tulee koko ajan. Kokeet menee penkin alle. Kokeisiin koitan minäkin lukea pojan kanssa, jotta pääsee niistä edes läpi. Tuntuu turhauttavalta, kun tässä on kolme muutakin lasta, työt ja arki. Olisi ihanaa, kun lapsi oppisi edes jotain koulussa. Mutta ei sitten mitään…ei kertakaikkiaan mitään. Isä opettaa matikan alusta asti aina uudestaan, koulussa ei ole jäänyt mitään päähän. Kaikki on yhtä taistelua ja hampaiden kiristystä. Kolmen veljen kanssa on ihan eri sävelet. Onneksi sentään.
        Voimia sinnekin, rakastetaan ja tuetaan vaan kovasti, ehkä se motivaatio sieltä jostain vielä kuoriutuu.

    4. Avatar

      Samoin, ihan kuin olisi omasta kynästä tuo kirjoitus! Wihani Wilmaviestejä kohtaan on onneksi alkanut jo laimentua… Kiitos kirjoituksesta! Meillä on vuosien taistelujen, epäonnistumiskokemusten ja turhautumisen jälkeen päädytty itsediagnosointiin: hoitamaton ADD: siihen nyt lähdetään hakemaan apua, kun koulut keskeytyi ja mikään ei oikein kiinnosta. Älyä ja luovuutta kyllä löytyy, mutta se ei tee asioita lapselle itselleen asioita helpommaksi, kun ymmärtää hyvin, että ei ole ”kuin muut”.

      1. Jonna

        Mulla on tällä hetkellä menossa Wilman kanssa pahin vaihe. Aikasemmin on mennyt paremmin, nyt osa opettajista pistää neljä eri huomautusta yhdeltä tunnilta. On vähän sellainen olo, että poistun koko Wilmasta jos tämä meno jatkuu. Tämä aiheuttaa meille hirveästi tappeluita kotona kun joka inahdus ilmoitetaan kotiin, tämän pojan kanssa kun pitäisi ”valita taistelunsa” eikä antaa koko ajan kaikesta nuhteita. Jotta pääsisi sinne positiiviselle kehälle. Nytkin poika on tsempannut muutaman viikon ihan tosissaan, ei ole tullut huonoja viestejä, mutta ei hyviäkään. Jos opettajat pelaisivat kortit oikein, niin kehuisivat JA PALJON. Siitä se motivaatio voisi lähteä. Ehkä…ehkä ei.

    5. Avatar

      Voi kiitos teille kaikille näistä kirjoituksista ja kommenteista. Ajattelin olevani niin yksin. Vielä viime vuonna naureskelin artikkeleille, joissa kerrottiin Wilma-merkintöjen absurdiudelle, ja nyt olemme viimeiset kuukaudet eläneet sitä itse. Viimeisin merkintä oli kengännauhojen aukaisemisesta. Huomaan, että muikkareiden vaikutus alkaa olla päinvastainen kuin mitä on tarkoitettu. Järkyttävää kyllä me molemmat pojan kanssa alamme enemmän ja enemmän (aargh pelottavaa edes tunnustaa) halveksumaan huomautusten antajia, mitä turhauttavammilta ja pikkumaisemmilta ne tuntuvat. Ja kuinka paljon parempi vaste saataisiinkaan aikaan pienilläkin positiivisilla huomioilla. Toisaalta koen suurta myös myötätuntoa opettajia kohtaan näiden murrosikä-hormoni-hurjien kanssa. Tosi ristiriitaisia tunteita.

      Mietin usein, että onko katuoja meidänkin kohtalona, siksi olikin niin lohduttavaa kuulla, että jollain muullakin oli juuri nimenomaan tuo sama termi mielessä. Jostain luin lasten psykiatrin kommentin, että tässä kohtaa tulisi vanhemman auttaa lapsi vaikean vaiheen yli – vaikka se tarkoittaisi läksyjen tekoa ja kokeisiin lukua yhdessä. Että juuri tällä voidaan auttaa motivaation kadottamaa poikaa. Tämä oli niin lohdullista, koska tietenkin koin tästäkin huonoa omaatuntoa, että teenkö väärin, kun en anna pojan oppia itse ja käydä siellä ihan pohjalla vaan pusken häntä opiskelemaan. Tosin rankkaa tämä yläasteen uudelleen käynti on… Tsemppiä teille kaikille ja iso kiitos. Nyt taas jaksan.

      1. Jonna

        Toisaalta on aika paljon vaadittu vanhemmiltakin, että päivittäin tekisi lapsen kanssa läksyt. Ollaan mekin joskus niin tehty, mutta eihän semmosta nyt loputtomasti jaksa. Motavaatiota etsivä lapsi kun ei ole meidänkään ainut lapsi. On pakko ajatella välillä muitakin lapsia täällä ja omaa uraa ja omaa hyvinvointia. Että sillä tavalla aika hurjaa kuinka paljon vanhemmiltakin vaaditaan ja odotetaan. Vuodesta toiseen…
        Minä väännän tuon meidän pojan kanssa niin paljon muustakin, että välillä tämä koulun tuoma lisästressi hajottaa meidän pieniksi palasiksi. No päivä kerrallaan… Tsemmpiä teillekin, uskon, että kova työ näiden lasten kanssa tuottaa tulosta ennemmin tai myöhemmin.

    6. Avatar

      Kahden pojan yläasteen läpikäyneenä arvelen, että muuta ei ole tehtävissä kuin kestää rinnalla ja pitää ruokaa jääkaapissa. Myrskyt laantuu aina lopulta, vaikka joskus siinä kestää kauan. Meillä pahinta vaihetta kesti reilun vuoden verran, molemmilla. Monesti oon ajatellu että olispa joku sanonu mulle että vuoden päästä kaikki on toisin, jaksa siihen asti. Nyt tuli minulle mahdollisuus sanoa se ääneen. Voimia kanssakulkijat!

      1. Jonna

        Kyllä minäkin jotenkin uskon tähän. Poika on tosi fiksu ja huumorintajuinen, hän varmasti löytää paikkansa maailmassa. Se vaan kestää nyt vähän aikaa. Kiitos tsempeistä.

    7. Avatar

      Teetkö pojan kanssa mitään häntä kiinnostavaa? Minusta on supertärkeää keksiä jotain keinoja löytää yhteys poikaan. Meillä toimi huumori ja lisäksi pidimme leffailtoja kahdestaan niin että vuorotellen valittiin leffat. Häneen vaikutti syvästi esim Yksi lensi yli käenpesän ja Vihreä maili. Valitsin siis laatuleffoja jotka herättäisi esim empatiaa. Samoin autossa valitsimme vuorollaan lempibiisejämme.
      On tärkeää että poika tietää että rakastat ja että keskusteluyhteys toimii. Itse myös ehdotin ammatteja hänelle ja kerroin miksi mikäkin ammatti olisi hyvä vaihtoehto tyyliin ”olisit hyvä sairaanhoitaja kun olet empaattinen, hyväkuntoinen ja töitä riittäis ja näkisin sussa ainesta hyväksi hoitsuksi”.
      Ehkä kannattais tsempata ja lohduttaa että peruskoulu ei kestä ikuisesti vaan sitten pääsee eroon niistä opeista ja oppilaista joista ei tykkää.
      Jos kerta kaikkiaan mikään ei toimi niin kandee hakea apua. Syynä voi olla päihteet, peliaddiktio, masennus, adhd tms

      1. Jonna

        On meillä pojan kanssa onneksi omiakin juttuja. Ollaan seurattu muutamat sarjat alusta loppuun yhdessä ja katsellaan elokuvia. Ollaan köyty yhdessä lenkillä (juoksemassa), mutta siitäkään hän ei enää innostu. Pojalla on siis ADHD. Se on ihan tutkittu. Tämä toki lisää riskiä myös tämän tyyppiseen motivaatiopulaan.

    8. Avatar

      Kaksi poikaa yläasteen sekä toisen asteen läpi saatelleena voin lohduttaa, että se motivaatio todennäköisesti löytyy kun ikää on riittävästi jotta asioita pystyy jo paremmin käsittelemään. Toinen poikani löysi tiensä vasta armeijan aikaan ja oli siis käynyt siihen mennessä väkipakolla toisen asteen koulun isolla lainarahalla, koska pakkohan sinne kouluun on mennä. Tekee nyt täysin toisenlaista työtä kuin koulutuksensa mutta lainoja makselee hyvin pitkään. Toinen poikani tiesi yläkoulussa jo mihin kouluun hakee ja sinne pääsi, yhtään ylimääräistä työtä ei yläasteella kuitenkaan tehty ja välillä tuntui ettei mikään opiskelupaikka ole yhtään varma. Onneksi tutustumiskäynti tulevaan opiskelupaikkaan antoi potkua ja motivaatiota yläkoulun loppuun ja paikka irtosi. Toivon, että poikasi löytää oman tiensä ja sen löydettyään löytää myös motivaation tavotteiden saavuttamiseen.

      1. Jonna

        Kyllä minä jaksan uskoa, että hän sieltä vielä ponnistaa. On onneksi sellainen tekijä, että jos ei muuta, niin aina kädentaidot omaavalle hommia löytyy rakentamisen ja korjaamisen parista. Ne hommat ei lopu koskaan.

    9. Avatar

      Meillä 8 lk:lla poika ja motivaatio nolla koulun suhteen. Se alamäki alkoi jo viidennellä luokalla, kun kokeiluna oli itseohjautuvuus, joka laski opiskelumotivaatioita. Ei ollut enää opettajaa opettamassa, van oppilaat etsivät tiedon itse. Liikuntaa harrastaa innolla ja haluaisinkin, että sama into tulisi opiskeluun. Kokeisiin luvussa olen ollut mukana, mutta sekään ei oikein auta. Yritän olla kärsivällinen ja ajatella, että tämä vaihe menee ohi.

      1. Jonna

        Meillä tämä itseohjautuvuus on varmasti myös yksi iso pulma. Se ei vain sovi kaikille ja kun jää kelkasta opiskeluissa, niin se varmasti vie viimeisenkin motivaation. Meidän lapsilla kävi aika huono tuuri, kun tämä opetushallituksen ”ihmiskoe” suoritettiin juuri silloin, kun meidän lapset on koulussa. Eihän tämä tietenkään maata kaada sellaisen oppilaan kohdalla, jolla tuo itseohjautuvuus toimii. Mutta siellä on iso kasa niitä, joilla se ei toimi.

    10. Avatar

      Kiitos kirjoituksista, niin tästä kuin muistakin!
      Meillä on kahdeksasluokkalainen poika, jolla ADD ja nepsy+. Koulumotivaatiota löytyi kohtalaisesti vielä alakoulussa, mutta ei yläkoulussa. Opettajilla on valtava vaikutus pojan motivaatioon. Jopa ruotsi, joka on pojan inhokkiaine, menee paremmin kuin moni muu aine, koska opettaja on mukava ja kannustava. Poika on pienluokalla, mutta silti omalta erityisopettajalta ei meinaa saada ymmärrystä ja tukea. Poikaa soimataan siitä että hän alisuorittaa koulua. Wilma laulaa negatiivisesta palautteesta siitä huolimatta, että HOJKSiin on erikseen laitettu lääkärin ja psykologin ”käskystä”, että pojan pitäisi saada positiivista palautetta. Poika haluaa tehdä läksyt itsenäisesti (ei aina kyllä muista), mutta kokeisiin valmistaudumme yhdessä. Jaamme mieheni kanssa aineet puoliksi, ja referoimme koealueet ja selitämme pojalle vaikeat termit ym. Vastustusta tulee joka ikinen kerta, kun kokeisiin pitää lukea, ja aina saan perustella samoilla termeillä miksi nyt opiskellaan. Se on raskasta ja energiaa vievää hommaa. Ero sisaruksiin on valtava, koska sisarusten koulunkäyntiä ei tarvitse mitenkään vahtia. Usein minusta tuntuu poikamme kohdalla, että en ole hänelle muuta kuin opettaja tai sairaanhoitaja. Kotona kannustamme poikaa paljon ja annamme hänelle positiivista palautetta kaikesta mahdollisesta. Poika kyllä vaistoaa jos palaute ei ole oikeudenmukainen, niin positiivinen kuin negatiivinen. Kuten sanoit, koulumotivaatiota ei voi väkisin tuutata lapseen. Poikamme terapeutti on sanonut, että pojalla on kouluinho. Terapeutti on aivan ihana, ja olemme onnekkaita kun saamme häneltä ammatillista tukea. Terapeutti kertoi juuri, että juhlivat poikani kanssa tänään sitä, että nyt on puolet yläkoulusta käyty. Tästä eteenpäin yläkoulua on aina vaan vähemmän edessä kuin takana. Meidän pojan kanssa ainakin olemme tarvinneet valtavasti positiivista ajattelua ja huomioimista, ymmärrystä ja rakkautta silloinkin kun ei jaksaisi. Itselleni on kuitenkin ollut helpompi suhtautua pojan motivaation puutteeseen ym paremmin, kun tiedän että hänellä on diagnooseja. Tämä ei siis johdu hänestä. Tälle kaikelle on nimi. Usein olen miettinyt että mitä meidän pojasta tulee. Mutta en voi kuin tehdä parhaani hänen suhteensa.

      1. Jonna

        Meidän tarina on AIVAN SAMANLAINEN! Sisarukset ovat ihan eri maata. Motivoituneita opiskelijoita, joilla on unelmia. Tämä meidän ADHD (meillä siis myös tämä diagnoosi), ja juuri sama tunne minulla, että olen lapseni hoitaja. Viime aikoina sellainen äiti-poika suhde on kadonnut jonnekin tämän kaiken alle. Onko teillä lääkitystä? Meillä olen jopa alkanut uudestaan sitä harkitsemaan… vaan haluaisin odottaa, että pojan pituuskasvu ensin lähtisi vauhtiin. On tää surullista, erityisesti lapsen kannalta.

        1. Avatar

          On meillä lääkitys. Se on ollut nyt reilun vuoden käytössä, ja siitä on ollut iso apu. Poika itse kokee myös että se auttaa. Hänellä ei pystytty aloittamaan lääkitystä aikaisemmin erittäin vaikean migreenin takia, mutta nyt kun migreeni on helpottanut vähän teini-iän myötä, niin lääkitys päästiin aloittamaan. Surettaa että poikaa on nyt vasta päästy auttamaan ADDn kanssa, kun erittäin invalidisoiva migreeni on helpompi. Tämä kaikki on jättänyt poikaan isot jäljet ja itsetunnon pohjalukemiin.

    11. Avatar

      Meillä on motivaatio-ongelmista keskusteltu nyt 6 vuotta. Poika siis nyt ysillä ja kohta on yhteishaku käsillä eikä hänellä ole hajuakaan minne muutaman viikon päästä hakisi!! Viime vuoden puolella luokanopettaja soitteli ja pahoitteli ettei aiemmin ole ottanut yhteyttä, oli siis sitä mieltä että pojalla olisi jonkinsorttinen keskittymishäiriö. Äitinä tuntuu pahalta ettei itselle ole asia tullut mieleen koska kaikki tahot ovat vaan koko ajan toitottaneet pelkästään motivaation puutteesta. Toki mitään diagnoosia emme ole vielä saaneet, kun ei olla vielä päästy edes alkupalaveriin. Kohta alkaa olla myöhäistä!! Kyllä tässä on kaikki katuojat, syrjäytymiset ym. olleet mielessä kun tulevaisuutta olen miettinyt. Toivon kuitenkin kovasti että jospa tunnelin päässä kuitenkin näkyisi valoa; edes joskus…..

      1. Jonna

        Lohdutuksen sanana, esimerkiksi minä tajusin opiskelun ilon sitten paljon myöhemmin. Olin koko peruskoulun alisuorittaja ja varmaan jonkin sortin keskittymishäiriötä on minullakin. No mutta sitten kun pääsin opiskelemaan itseäni kiinnostavaa alaa, niin opiskelumotivaatio muuttui ihan erilaiseksi. Kävin aikuisena lukion ja kirjoitin hyvät paperit. Olen opiskellut jo useita ammatteja ja vieläkin ajattelin lähteä opiskelemaan, koska opiskeleminen on vaan aika kivaa. 🙂

        No ongelma näiden poikien kanssa on siinä, että ne eivät tiedä mikä niitä motivoisi. Ehkä se löytyy sitten myöhemmin. Jos mietin itseäni ysillä, niin ei minullakaan ollut haisuakaan mitä muka haluaisin tehdä elämälläni. Tuossa vaiheessa pitää varmaan aikuisten jollain tavalla löytää ne vahvuudet nuorelle, mitä hän ehkä voisi lähteä jatko-opiskelemaan. Tai ehkä ihan vaan kymppiluokka, jos numerot ovat matalalla? Mutta pyyhettä kehään ei tule heittää! Koska vielä sieltä voi kuoriutua vaikka mitä!

        Tsemppiä teillekin.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart