• Mihin sä uskot?

    Mihin sä uskot?

    Mihin sä uskot?

    Aihe on monille raskas. Asia, josta ei kepeästi kahvipöydässä keskustella, usein jopa vältelläänkin. Oma usko on mulle asia, joka on mietityttänyt mua vuosi vuodelta enemmän. Mut on kasvatettu kristinuskoon, enkä kokenut sitä nuorempana mitenkään ahdistavaksi. Oman henkisen kasvun myötä en kuitenkaan ole kokenut sitä enää myöskään omakseni. Vuosien 2017 ja 2018 ajan asia on ollut mielessäni lähes päivittäin, vähintäänkin monta kertaa viikossa. Hiljaa tunnustelemalla tajusin menneen syksyn aikana löytäneeni jotain johon tunnen kuuluvani, joka tuntuu jo olevan minussa. Koko uskonto ja filosofia, sen periaatteet, opetukset ja perinteet tuntuvat omalta. Buddhalaisuus. Asian sisäistäminen ja synnyinuskonnosta eroaminen olivat kuitenkin valtavan pitkä projekti. Harkitsevaisuus ja pohdiskelu jo itsessäänkin ovat olleet tervetulleita muutoksia, joten suunta oli sinälläänkin oikea. Seuraava matka on paljon pidempi, mutta olen siitä hirveän onnellinen.

    Kohti parempaa

    Uskon uudelleen syntymiseen, uskon henkiolentoihin, uskon erilaisiin tasoihin. Buddhalaisuudessa yksi tietty auktoriteetti ei määrittele kaikkea oikeaa ja väärää, vaan ihmisen on tehtävä itse töitä enemmänkin. Buddhalaisuudessa totuus, kaiken elävän kunnioittaminen ja tietynlainen ”anna hyvän kiertää”-filosofia on hyvin keskeistä. Ideana on välttää kaikkea pahaa aina negatiivisista ajatuksista lähtien, ja puhdistaa mielensä, suunnata kohti nirvanaa. Myös meditointi on keskeinen osa buddhismin arkea, ja mulle se on ollut sitä jo pitkään. Haluan sanoa kaiken hyvän mitä koen ja ajattelen, haluan päästää irti negatiivisuudesta, katkeruudesta ja vihasta. Just nyt tässä hetkessä etenkin nämä kolme viimeistä olotilaa ovat mussa kiinni tosi vahvoina, ja olen siitä tuskallisen tietoinen. Haluan kuitenkin päästää niistä irti. Buddhismissa on paljon asioita joita en vielä käsitä, enkä ehkä tule koskaan käsittämäänkään, mutta sekin on täysin hyväksyttävää.

    Annetaan uskorauha!

    Asian käsittämisen mukana tuli lämmin fiilis, sellainen kuin olisin tullut kotiin. Olen tässäkin asiassa täysin keskeneräinen, mutta nyt tiedän mihin suuntaan kasvan. Haluan kunnioittaa kaikkien uskoa – tai uskottomuutta (?), siihen saakka kunnes se ei satuta ketään. Toivon uskorauhaa jokaiselle, joka ei oman uskontonsa verhoamana satuta toista elävää olentoa henkisesti, tai fyysisesti. Mennyt syksy on ollut raskas, sekä omasta syystäni että ulkopuolisten vaikuttajien kautta. Negatiivisuuden ja kyynisyyden taakka on minusta raskas kantaa, en halua roikottaa mukanani näitä ajattelumalleja. En halua valehdella. Olen toiminut elämäni aikana väärin ja vilpillisesti monissakin asioissa, puhunut paljon pahaa ja ajatellut ikävästi sitäkin enemmän.

    Uskonnosta ei tabua eikä tuputusta

    Mikään uskonto tai filosofia ei tietenkään pelasta ihmistä itseltään, mutta uskon että omalla matkallani buddhalaisuus on oikea oppi ja matkatoveri. Omat lapseni kuuluvat kirkkoon, ja käyvät koulussa uskonnon tunneilla. En huomaa asian ahdistavan heitä, ja mielestäni tilanne saa pysyä tällaisena kunnes he itse haluavat muutosta. Toivoisin että aihe olisi sellainen, josta voisin heidän kanssaan jatkossakin puhua avoimesti. En halua uskonnosta tabua, enkä halua että sitä pitää häpeillä millään tavalla. En halua myöskään alkaa tuputtamaan omaa filosofiaani tai uskontoani, saati alkaa parjaamaan muiden. Tottakai koen oman ajatukseni oikeaksi – tähänhän minä uskon ja saan tästä hyvän olon, mutta kokemuksestakin tiedän miten pahalta tuntuu, jos joku yrittää väkisin tuputtaa omia ajatuksiaan ja elämäntapojaan.

    Uskonto on puheenaiheena monin paikoin vaarallinen, mutta kuitenkin kiehtoo minua. Olisi hienoa kuulla mihin te uskotte, miten se näkyy arjessanne ja miten opastatte omia lapsianne? Mihin sä uskot?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart