• 8 yllättävää paljastusta vegaanielämästä

    8 yllättävää paljastusta vegaanielämästä

    Olen ollut vegaani nyt 2kk, joten nyt on hyvä aika tehdä 8 paljastusta vegaanielämästä. Kuntosalikuvat yhteistyössä: Forever kuntoklubi

    En nyt ehkä voi sanoa olevani virallinen vegaani (jotkut vegaanit on tosi tarkkoja näistä titteleistä), koska söin esimerkiksi jouluna joitakin perinteisiä laatikoita. Olen myös kylässä muutaman kerran syönyt pullaa. Kuitenkin 99,999% ajasta olen nykyään vegaani ja sen lisäksi, että huomaan selitteleväni juuri tällä tavalla vegaanisuuttani ja sen astetta, niin myös muita juttuja vegaanielämä on tuonut tullessaan.

    Ehdottomasti olen sitä mieltä, että vegaanisuus on hyvä juttu, mutta tuon tässä esille myös asioita, jotka eivät ehkä ole niin positiivisia. Minua nämä seikat eivät haittaa mihinkään suuntaan, eikä vegaanina eläminen minun kohdallani ole näistä asioista kiinni, mutta rehellinen kun haluan olla, niin tässä tulee.

    Lue myös: Ryhdyin tänään vegaaniksi. Apua, mitä mä voin syödä?

    vegaanielämä
    Olen käynyt nyt muutaman kerran kuukaudessa kuntosalilla ja treenaaminen on paljon kevyempää. Forever kuntoklubi

    10 Faktaa vegaanielämästä

    1. Ihmisiä kiinnostaa kovasti vegaanin elämä

    Tämä oli yllättävä juttu, mutta niin se vain on, että moni tuttu ja tuntematon on kovasti kysellyt tämän vegaanielämäni yksityiskohtia. En tiedä kiinnostaako ihmisiä enemmän se, että olenko jo luovuttanut, vai se, että millaista se on ollut? Selvää kiinnostusta ruokavaliooni on kuitenkin ilmaistu yhdestä sun toisesta suunnasta.

    2. Vegaania pierettää enemmän

    Muistan lukeneeni tämän faktan joskus poikien kakka-aiheisesta tietokirjasta ja se nauratti silloin kovasti. Ei naurata enää!

    3. Vegaani kokee syyllisyyttä syödessään ei vegaanista tuotetta

    Tämä on inhottavin juttu. Vaikka pistäisi suuhunsa vahingossakin tuotteen, missä on eläinkunnantuotetta, niin silti se hitsin syyllisyys iskee päälle. Minä päätin kuukauden kohdalla, että olen sellainen –rento vegaani– joka syö vegaanista ruokaa, aina kun se on mahdollista. Jos vegaanista vaihtoehtoa ei ole, niin syön kasvisruokaa, eli tarkoittaa, että maitoa ja kananmunaa voin hätätilanteessa syödä. Silti se inhottava syyllisyys puskee päälle, kun pistää suuhunsa jotain, missä niitä on. Ärsyttävää!

    4. Vegaaninen ruoka on hyvää ja pahaa

    Vegaaninen ruoka on parempaa, kuin olisin ikinä ajatellutkaan. Söin aikaisemmin paljon kalaa, mutta sitä en ole osannut kaivata. Maitotutteidenkin korvaaminen on pääasiassa ollut helppoa. Esimerkiksi kaurajuoma maistuu nyt erityisen hyvälle. On kuitenkin myös tuotteita, joihin ei millään löydy hyviä korvaavia vaihtoehtoja. Kuten juusto. Voi kuinka kaipaan kunnon juustoa. Sain tosin juuri uuden vinkin hyvään vegaaniseen juustoon, joka menee kokeiluun. Kerron siitä lisää sitten, jos se todella toimii.

    Lue myös: Kuukausi vegaanina ja olo on muuttunut

    vegaanielämä
    En enää hengästy vegaanina niin helposti. Forever kuntoklubi

    5. Treeni kulkee paremmin vegaanina

    Niin se vain on, treeni kulkee paremmin kuin koskaan. Eilen tein salilla jo 7 leukaa. Musta se on aika hyvin tällaiselle 40 -vuotiaalle, 4 lapsen äidille, joka on käynyt salilla aika kevyesti nykyään. Suurin ero näkyy hengästymisessä, en hengästy enää yhtään niin helposti kuin ennen. Ei mun kunto nyt mikään huono ennenkään ollut, mutta nyt esim juoksulenkki taittuu paljon kevyemmin. Palautumisaika on lyhentynyt selvästi.

    6. Vegaanius on terveellistä

    No tämähän on vain minun kokemukseni, mutta olen voinut tosi hyvin nyt vegaanina. Olen paljon virkeämpi ja elinvoimaisempi. En ole myöskään sairastanut yhtään. On ihan tutkittu juttu, että vegaaniruokavalio saattaa vähentää sairastumisen riskiä. Vegaaninen ruokavalio voi pienentää riskiä sairastua muunmuassa diabetekseen ja muihin elitasosairauksiin. Punainen liha puolestaan on liitetty useissa tutkimuksissa erilaisiin sairauksiin, kuten syöpään sekä sydän- ja verisuonitauteihin. (Lähde: Terve.fi)

    7. Vegaanisuus ärsyttää muita

    Tämä on hassu juttu, kun olin kasvisyöjä (tai tarkemmin lakto-ovo-vegetaristi), en juurikaan ärsyttänyt ihmisiä. Kasvissyöntini ohitettiin olankohautuksella. Nyt kun olen vegaani, olen saanut tuntea sen omituisen kiukun, mitä joillain ihmisillä on vegaaneja kohtaan. Se on kummallista, miksi toisia ihmisiä niin kovasti ärsyttää, mitä muut syö? Ymmärrän sellaisen asiallisen keskustelun puoleen ja toiseen, mutta sellainen ikävämielistä kommentointia en.

    8. Vegaanina hoikistuu

    Vegaaniruokavalio ei todellakaan ole mikään laihdutusruokavalio, mutta hitsi kuinka minulle silti kävikään. Hoikistuin huomaamatta. No minulla ei siihen ollut tarvetta, olen lähtökohtaisestikin ollut aina hoikka, mutta nyt kun on aika paljon jäänyt ylimääräistä herkuttelua pois, niin väkisinkin hoikistuu. En löydä niin paljon vegaanisia epäterveellisiä herkkuja, joten olen ”joutunut” syömään terveellisemmin iltaisin. Toisaalta olen lisännyt lihaskuntotreeniä samalla, eli ehkä minä olen vain kiinteytynyt. Toivossa on hyvä elää! Ja onhan näitä vastaavia tarinoita muitakin. (Iltasanomat: Nainen ryhtyi vegaaniksi, pudotti 20 kiloa edes yrittämättä)

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart