You are currently viewing Koronavirus tuli, mutta elämä ei pysähdy ja välillä voi nauraa

Koronavirus tuli, mutta elämä ei pysähdy ja välillä voi nauraa

Koronavirus tuli Suomeen ja pisti koko pakan sekaisin. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Pandemian kärsijät ovat tietysti ne, jotka sairastuvat itse virukseen, mutta myös ne jotka menettävät elantonsa ihmisten lukittauduttua koteihinsa.

Me pienyrittäjät ollaan aika pulassa. Voi olla, että osa meistä ei saa penniäkään kuukausiin. Voi olla, että siinä menee vieläkin kauemmin. Meillä on Sannan kanssa siinä mielessä hyvä tuuri, että meillä ei ole juoksevia menoja, voidaan elää säästöillä tai kumppanin tuloilla. Mutta ei minun säästöillä ainakaan pitkälle pötkitä, eikä miehen tuloillakaan.

Lue myös: Kotiyrittäjyyden plussat ja miinukset

Meillä peruuntui huhtikuun Lapsimessujen myötä iso osa tuloista, varastoon jäi muunmuassa lojumaan kasa messuille tilattuja Pojan käyttöopas äidille -kirjoja. Lisäksi kesäkuun Himos-seikkailumme siirtyy ja muutama iso sopimus asiakkaiden kanssa meni nyt jäähylle. Se tekee ison loven meidän tuloihin nyt ja markkinointiyhteistyöt yritysten kanssa varmasti kärsivät tilanteesta vielä pitkään. Meitä Poikien Äitejä voit tukea vaikkapa ostamalla jotain meidän nettikaupasta. KAUPPAAN TÄÄLTÄ

Vieläkin kurjempi tilanne on niillä, joilla on liiketila ja juoksevia kuluja. Niillä joilla on isoja tilauksia jo tehtynä ja kaikki seisoo myymättömänä liikkeessä. Niitä jotka elää esiintymällä tai esim tekemällä töitä kampaamossa ja kauneushoitolassa.

koronavirus tuli

Minä ajattelin tulevalla viikolla mennä ainakin lounaalle läheiseen perheravintolaan, tukemaan kotikunnan yrittäjää. Istumme tietysti kaukana muista, kuten on ohjeistettu. Riskejä ei oteta. Pohdin myös, että voisin mennä kampaajalle, vaikka rahaa pitäisikin nyt säästää, mutta kampaajilla on varmasti nyt penkit tyhjänä.

Älä lopeta elämistä, ennen kuin on aivan pakko

Minä olen sitä mieltä, että niin kauan kun on ok liikkua, niin liikutaan. Pidetään tietysti järki kädessä, ei ängetä kaikki samaan aikaan kauppaan hamstraamaan vessapaperia ja säilykkeitä. Vältetään mielummin väenpaljoutta, ei nuohota muissa, pestään kädet edelleen hyvin, pidetään se 1 metrin “turvaväli” muihin. MUTTA ei lopeteta elämistä. Koska silloin me tehdään huomaamattamme vielä enemmän uhreja.

Videopostaus: Yrittäjyydestä, miten se kaikki alkoi?

Sitten jos linjaus tulee olemaan liikkumiskielto ulkona, niin sille ei enää mitään voi, mutta niin pitkään kun liikkua voi, niin liikutaan ja kulutetaan. Tuetaan kotimaista taloutta. Mutta ollaan varovaisia, ettei tauti leviä.

koronavitus tuli
Kookosta vähän masentaa!

Koulut auki ehkä vielä huomenna

Vielä on vähän epäselvää, onko meillä täällä Järvenpäässä koulut auki huomenna. Meidän pojat menee kouluun niin kauan kun se on ok, mutta minähän teen koko ajan töitä kotoa, joten lapset voivat hyvin jäädä kotiinkin, sitten kun on tarvis.

Mieheni työ on puolestaan sellaista, että hänen työnsä todennäköisesti vain lisääntyy. Minulla on siis täällä taas pian koko helahoito yksin hoidettavana.

Viikonloppuna käytiin tyhjässä jalkapallohallissa potkimaan maaleja ja pojat ilakoi trampoliinilla kavereiden kanssa. Kaupassa ei käyty, mutta ei olla hamstrattu mitään sen enempää kotiinkaan, joten kauppaan pitää taas ensi viikolla mennä. Toivottavasti saadaan vessapaperiakin. Tai muuten pitää alkaa käyttään niitä lasten parittomia sukkia 🙂

Kyllä! Huumoriakaan ei pidä unohtaa.

Tsemppiä kaikille tasaisesti, näinä hämmentävinä aikoina. Kyllä me tästäkin selvitään! Sisukkaita suomalaisia kun ollaan.

futista

koronavirus meemi

Kommentit

  1. Ingles

    Muistakaa ettei niitä sukkia saa laittaa vessanpönttöön….tulee muuten vielä kalliiksi kun pitää putkimies kutsua 😀

    1. Jonna

      Joo koitetaan muistaa 🙂

Vastaa