mainos: Raikastamo
Meidän ja monen muun arki on heittänyt aikamoisen kuperkeikan tässä viikon sisällä. Yritän kuitenkin aina miettiä asioista niitä positiivisia puolia. Nyt kun olen poikien kanssa kotona, pidän huolen kotikoulusta ja teen töitä, on meillä kuitenkin normaalia enemmän aikaa ulkoilla, nauttia luonnosta ja retkeilystä YHDESSÄ. Enemmän aikaa juuri niille asiolle, joita alkuvuodesta listasinkin itselleni tavoitteiksi.
Asumme todella kauniin luonnon ympäröimänä ja vasta viime kuukausien aikana olen tajunnut, miten vähän olemme tätä luontoa arjessa hyödyntäneet. Perheenä. Yhdessä.
Tällä viikolla kun meistä jokainen kaipasi raitista ilmaa ja taukoa koulu -ja työtehtäviin, suuntasi isommat pojat lähikentälle potkimaan palloa ja me nuorimmaisen kanssa napattiin eväät matkaan ja lähdettiin lähirannalle leikkimään. Se on jännä, miten lasten mielikuvituskin herää ihan erilaisiin ulottuvuksiin luonnon keskellä kuin esimerkiksi omalla kotipihalla tai leikkipuistossa leikkiessä.
Olipa kerran kuusi ystävää, joita yhdisti haave omenatarhasta. Koska kellään ei kuitenkaan ollut maata, he ostivat vanhan mehunpuristimen, rekallisen pulloja ja paljon parhaita luomuomenia. He alkoivat puristaa mehua omenatarhan yhteydessä olevassa vanhassa varastossa. Paikka nimettiin Raikastamoksi.
RETKIEVÄÄT ILMAN LISÄTTYÄ SOKERIA
Pyrin pitämään kiinni siitä, että poikien karkkipäivä olisi vain kerran viikossa. On mukavaa, että markkinoille on tullut tällaisia herkkuja, joita voi hyvillä mielin nauttia keskellä viikkoakin. Raikastamon pillimehuja ja limonadeja meillä on juotu jo pidemmän aikaa ja nyt ollaan päästy maistelemaan myös heidän uutuustuotetta, lisäaineettomia ja ilman lisättyä sokeria olevia smoothiemakeisia. Nämä toimii myös äidille hyvänä karkin korvikkeena kun makeanhimo iskee. 😉
Onneksi kevät tekee tuloaan. Pikkulinnut laulaa, aurinko lämmittää poskipäitä ja tuo meille energiaa tämän vallitsevan tilanteen keskelle. Vaikka arki on mennyt monella uusiksi, pyritään kuitenkin löytämään niitä ilon aiheita ja nauttimaan luonnosta.
Ps. Raikastamon retkieväät löydät melkein jokaisesta suomalaisesta S- ja K-kaupasta. Lisäksi Raikastamon tuotteita myyvät sadat kahvilat ympäri maan. Namiset löytyvät S-kauppojen makeishyllystä!