• Virvon varvon etänä! 5 keinoa virpoa koronan aikaan

    Virvon varvon etänä! 5 keinoa virpoa koronan aikaan

    Virvon varvon,
    tuoreeks,
    terveeks,
    tulevaks vuueks,
    vitsa sulle,
    palkka mulle!

    Valitettavasti tänä vuonna lapsukaiset eivät pääse perinteiseen tapaan virpomaan. Kerrankin, kun pajunoksat notkuvat täynnä pehmoisia pajunkissoja, niin niitä ei pääse hyödyntämään virpomisjuttuihin.

    Erityisesti meidän Ollie on odottanut pääsiäsitä kuin kuuta nousevaa. Jo ennen Joulua poika kyseli jatkuvasti, milloin on se suklaamuna-juhla. Pettymys oli suuri, kun kerroimme, että tänä vuonna perinteinen virpominen taitaa jäädä väliin. Tänä vuonna ”virvon varvon” loru tapahtuu etänä.

    virvon varvon etänä
    Meidän isommat pojat aikanaan virpomassa

    5 keinoa virpoa etänä

    Virvon varvon, mutta etänä! Keräsin tähän erilaisia keinoja virpoa, nyt kun perinteinen virpominen on kielletty.

    1. Virpokaa perinteisillä pajunoksilla. Käyttäkää etäyhteyttä ja virpokaa videolla ystäville ja sukulaisille. Vitsat eivät lähde eteenpäin, mutta kauniit oksat näyttävät kivalle videoillakin. Jättäkää kori jonnekin asuntoon odottamaan ja sinne ilmestyy virvonnan jälkeen suklaamunat. (Jotka on sinne laittanut omat vanhemmat).
    2. Askarrelkaa yhdessä kaunis virpomiskortti ja lähettäkää se hyvissä ajoin sukulaisille. Palkkiot voivat tulla myös postin välityksellä takaisin. Siinä on jännää odotettavaa lapsille.
    3. Tiputtakaa virpomisvitsat oven taakse naapureille ja sukulaisille. Naapuri voi jättää niille valmiiksi vaasin sinne. Oven vieressä voi olla myös korissa suklaamunia odottamassa pikku virpojia. Mieti tarkasti miten sulkaamunat päätyvät virpojille niin, että jokaista munaa ei häplätä pikku kätösin. Virpominen kannattaa sopia etukäteen, ja jokainen sulkaamuna pussittaa valmiiksi minigrip pussiin, jossa päällä virpojan nimi. Pussit sijoittaa etäälle toisistaan.
    4. Virpokaa kameralle ja lähettäkää virpomisesta suloinen whatsapp video sukulaisille ja ystäville. Video voi sisältää virpomisen lisäksi lyhyitä pätkiä vitsojen tekovaiheesta ja pukeutumisesta. Palkkio voi tulla vaikkapa rahana tilille ja vanhemmat käyvät ostamassa sillä sovitun palkkion lapselle.
    5. Virpokaa pihalla naapureille. Kerääntykää riviin oman tontin rajalle ja virpokaa äänekkäästi naapureille, jotka ovat omalla pihallaan tai ovillaan. Kaikki naapuruston lapset voivat virpoa yhdessä samaan aikaan, kukin omilta pihoiltaan. Tämän voi sopia yhdessä naapureiden kanssa. Tai käykää virpomassa ikkunan takana isovanhemmille. Suklaamunat löytyvät lasten yllätykseksi ulko-ovelta.

    virvon varvon etänä

    Vinkkejä koristeisiin

    Koska turhaa kaupassakäyntiä tulee välttää, niin voit käyttää koristeina myös kotoa löydettyjä tarvikkeita. Käytä ylijäämä servettejä ja tee niistä servettikukkia vitsoihin. Koristele oksia lahjanauhalla ja kiharra nauha saksilla. Jos sinulla on kotona erivärisiä lankakeriä, tee oksiin nättejä rusetteja värikkäillä langoilla.

    Me tehdään varmasti iso kasa vitsoja tänäkin vuonna. Katsotaan miten naapureiden kanssa virpomiset sovitaan, mutta lähellä asuville isovanhemmille viemme vitsat oven taakse ja sen lisäksi lähetämme whatsapp videon virpomisesta.

    Isommat pojat eivät ole enää vuosiin virponeet, mutta se on silti ollut kiva yhteinen juttu, kun vitsoja on koristeltu ja pienille tehty kasvomaalaukset. Meillä on tapana usein hauskutella näyttelemällä, joten todennäköisesti teemme pikku Ollielle leikki ”kaupungin” tänne kotiin ja Ollie käy virpomassa meillä kotona, erilaisille ihmisille (tietysti hauskoille) eri ovien takana. Siitä tulee hauskaa.

    Vastaa