Kateutta ilmassa…pitäisikö lopettaa blogi?

Välillä pohdin….pitäisikö lopettaa blogi? Kun aloitin bloggaamisen täysin keltanokkana vuonna 2016, eli 4 -vuotta sitten, niin sain suuresti apuja aloituksen kanssa Munakoisoni ja minä bloggaaja -Jasminelta. Bloggasimme molemmat Kaksplussan portaalissa. Nyt Jasmine on lopettamassa bloginsa ja huomaan olevani vähän kateellinen.

Miksi? Kyllähän bloggaaminen on kivaa. Onhan se!

Lue myös: Ihan eka blogikirjoitukseni

Bloggaaminen on ollut kyllä mukavaa ja kirjoittaminen on jo osa minua. Olisi todella hassua olla yhtäkkiä kirjoittamatta blogia.  Mutta jostain syystä olisi myös ihana sulkea julkinen näkyvyys elämääni. Vaikka en kovin paljon aukaisekaan meidän perheen tai omia henkilökohtaisia asioita, niin silti, kaikki aina tietää, mitä meille kuuluu. Ja se on ärsyttävää.

Luen blogiasi… kiva juttu, vai onko?

Kun näen tutun pitkästä aikaa ja alan kertoa jotain meille tapahtunutta juttua, tai meidän reissusta kuulumisia, niin ystäväni on lukenut ne jo blogistani. Tuntuu, että toistan itseäni.

Kun näen uuden ihmisen vaikkapa lapseni harrastuksessa ja alamme keskustelemaan, niin jossain vaiheessa keskustelu siirtyy siihen kuka olen. Kerron, että minulla on neljä poikaa… keskustelukumppani keskeyttää “joo tiedän kyllä, olen lukenut blogiasi“. Onhan se myös ihanaa, että on lukenut, mutta samalla päässäni vilisee kaikki kirjoitukseni. Tuo ihminen tietää jo minusta tosi paljon ja hänellä on joku ennakkoasenne minusta. Minä taas en tiedä hänestä mitään. Epäreilu asetelma.

Kun teinini kertoo uuden kaverinsa vanhempien kysyneen teiniltäni, onko tämän äiti se Poikien Äiti, niin sydän hyppää kurkkuun. Mitä jos vanhemmat eivät voi blogikirjoitusteni perusteella sietää minua ja nyt asennoituvat lapseeni tietyllä tavalla? Kamala ajatus.

Vaikka oikeasti.. eihän kukaan minusta tiedä juuri mitään pelkän blogini perusteella.

Vielä joskus lopetan

Olen varmaan vähän hassu bloggaaja, kun haaveilen jo blogini eläkepäivistä. Vaikka edelleenkin pidän kovasti kirjoittamisesta ja lukioiden kanssa käydystä hyvästä keskustelusta ja ajatustenvaihdosta, niin silti. Enhän minä alunperinkään edes halunnut bloggaajaksi, se tapahtui vähän vahingossa.

Olen muutenkin sellainen vähän lyhytjänteinen ihminen, jaksan yhtä työtäkin yleensä sen 2-4 vuotta ja sitten alkaa kyllästyttämään. Kuitenkin Poikien Äidit yrityksen toiminta on minulle tärkeää ja sitä haluan jatkaa niin kauan, kuin se on millään muotoa järkevää. Tapahtumat, joissa nähdään teitä kaikkia äitejä ja lapsia, ovat ihan parasta mitä tiedän.

Nyt ollaan tekemässä tosi mielenkiintoisia verkkokursseja äideille ja niistä olen aivan innoissani. Saatiin mahtavia tyyppejä tekemään niitä meidän yhteisölle ja me ollaan Sannan kanssa kursseilla mukana oppimassa. Näitä tekee mielellään.

Lue myös: Kotiyrittäjyyden plussat ja miinukset

Blogini elinkaari on kuitenkin vielä kesken, ei tämä vielä tähän lopu. Pienin poikani on menossa ekalle ja pienten poikien juttuja on vielä seurattavana. Toisaalta myös teini-ikäisten mukana tuomat muutokset ovat asioita, joita on kiinnostavaa jakaa teidän kaikkien kanssa. Puhumattakaan omasta keski-iästä ja sen tuomista haasteista. On tässä siis vielä aikaa kirjoitella.

Haaveena olisi, että kun blogini joskus lopetan, niin Poikien Äidit kanavassa olisi blogilleni hyvä jatkaja. Vaikka ei nyt samalla nimellä, mutta kuitenkin joku bloggaaja, joka elää poikaperheen arkea ja jakaa sitä meille muillekin, hyvän keskustelun säestämänä. Hänellä  tulisi olla pienet pojat, jotta homma lähtisi sitten taas “alusta”.

Ehkä sitten, kun hyvä jatkaja on löytynyt, niin pistän pillit pussiin tämän osalta. Siihen asti vielä mennään… ja eletään yhdessä poikaperheen arkea. Kiva, kun teitä lukijoita on niin paljon, vaikka välillä se vähän tuokin viluväreitä.