• Lapsen suvaitsevaiseksi opettaminen on haastavaa

    Lapsen suvaitsevaiseksi opettaminen on haastavaa

    Lapsen suvaitsevaiseksi opettaminen on helpommin sanottu kuin tehty.

    Amerikassa on tapahtunut nyt ikäviä asioita oikein urakalla. Ensin poliisi tappoi pidätystilanteessa tummaihoisen miehen. Tästä johtuen järjestetty, aluksi rauhalliseksi tarkoitettu mielenosoitus, muuttui sairaanloiseksi mellakaksi, jossa kuoli lisää ihmisiä.

    Tarina on tuttu jo varmasti kaikille.

    Mutta tästä tapauksesta keskusteleminen omien lasteni kanssa, on pakottanut punnitsemaan omaa onnistumistani lapsieni suvaitsevaiseksi kasvattamisen suhteen.

    Kuten osasin arvata, niin poliisin teon tuomitsivat poikani heittämällä, mutta se, mitä en osannut odottaa oli siitä seuraava poliisiin kohdistuva vihapuhe. Minun nuoreni ei suinkaan ollut ainut, joka tähän syyllistyi, sillä hyvin moni nuori teki samaa esim. TikTokissa. Aikuisista puhumattakaan.

    Osa ihmisistä vaati kyseisen poliisin talon polttamista, hänen lasten satuttamista ja vaikka mitä kamalaa. Osa toivoi kaikille poliiseille samaa kohtaloa.

    Suvaitsevaiseksi opettaminen

    Mietin, että jos asuisimme Amerikassa, niin olisiko poikani riehumassa kadulla muiden mielenosoittajien seassa? Aika ahdistava ajatus. Näkisin oman poikani videoilla ryöstämässä kauppoja tai potkimassa maassa makaavia poliiseja. Ei kiitos.

    Ehkä mielikuvitukseni laukkaa nyt liikaa, todellisuudessa en usko, että poikani pystyisi sellaisiin tekoihin. Hän saattaisi protestoida rauhallisesti kadunkulmassa. Mutta mistä sitä tietää, kun joukossa lähdetään sekoilemaan. Videoista päätellen siellä oli hyvin tavallisen näköisiä ihmisiä talkoissa mukana.

    On helppoa sanoa ja opettaa lapselle, miten tulisi ajatella muita ihmisiä ja suojella heikompiaan, mutta on paljon vaikeampi laajentaa lapsen ajatusta siihen, että myös auktoriteettia on kunnioitettava. Myös vahvempi voi olla haavoittuvassa tilassa. Ja siihen, että demokratia onnistuu vain, jos ihmiset eivät ala oman käden kautta jakamaan tuomioita.

    Kyseenalaistaa voi ja esimerkiksi mieltään saa osoittaa ja vaatia muutosta, mutta väkivalta ja vihapuhe eivät kuuluu enää suotaviin toimintamalleihin.

    Sama pätee niputtamiseen. Koskaan eikä ikinä tule niputtaa ihmisiä ihonvärin, ammatin, sukupuolen tai minkään muunkaan ulkoisen seikan vuoksi johonkin lokeroon. Jos yksi tai useampi näiden ryhmien edustaja tekee jotain, se ei tarkoita, että meidän tulee vihata tai rakastaa kaikkia tämän ryhmän edustajia tasaisesti.

    Suvaitsevaiseksi opettaminen on monen eri palasen summa. Ja silti lopulta nuori tekee omat päätökset ja valitsee omat arvonsa.

    Ymmärrä niitä, jotka eivät ole kuin sinä

    Tästä on käyty meillä nyt isoja keskusteluja myös kevyempien aiheiden tiimoilta. Esimerkiksi Turrit aiheuttavat lähtökohtaisesti ärsytystä meidän pojissa. Olen koittanut ymmärtää miksi noin harmiton aihe aiheuttaa heissä niin suuria tunteita?

    Ehkä nuoreen ikään kuuluu tietynlainen ehdottomuus ja silloin tämän tyyppiset ylilyönnit ovat tavallisia. Nämä nuoret kuitenkin kasvavat joskus aikuisiksi ja olisi hyvä, että siihen mennessä kaikenlainen lokerointi olisi unohdettu.

    Tiedän, että aikuisillekin on vaikeaa ymmärtää toisenlaisia ihmisiä. Usein otetaan joku puoli, eikä osata asettua monen eri puolella olevan asemaan. Välillä tunteet kuohuu ja sekin aiheuttaa vikaan menneitä ajatuksia ja kommentteja.

    Minun toiveeni kuitenkin on, että poikani, omista arvoistaan huolimatta, pystyvät aina kunnioittamaan jonkinlaista auktoriteettia, pystyvät aina ratkaisemaan ongelmia ilman väkivaltaa itseään tai toisia kohtaan ja pystyvät aina kuuntelemaan myös toisen puolen ajatukset, vaikka omansa pitäisivätkin.

    Kommentit

    1. Avatar
      Laura

      Hei! Suvaitsevaisuutta opettaa parhaiten omalla esimerkillä. Kannattaa aloittaa vaikka omasta asenteesta mielenterveyspotilaita kohtaan. Luin täältä blogitekstin, jossa listasit ”inhokkiminiöitäsi”. Ottaen huomioon että tekstilaji oli olevinaan huumoria, siitä kuitenkin huokui syvä asenteellisuus mielenterveysongelmia kokeneita kohtaan. Joo, eihan kukaan toivo läheiselleen sairautta, kuten syöpää. Sinä et kuitenkaan kirjoittanut syöpäsauraasta ”inhokkiminiästä” . Se kertoo jo itsessään jotain siitä miten paha leima mt-sairauksilla on. Kommentoit että tarkoitat enemmän ”vakavia” mt-sairauksia. Mitä ne vakavat sairaudet sinusta ovat? Ketä tahansa voi joutua psykoosiin ja osastohoitoon. Esim. lapsivudepsykoosi tai leikkauspsykoosi. Ei tarvitse olla mitään historiaa mt-sairauksista että päätyy osastohoitoon hetkeksi. Tämän ei pitäisi olla stigma tänä päivänä. Niin paljon kuin sitä toitotetaan että mielen terveys on saman laista kuin kehonkin terveys, sinun kirjoituksesi kaltaiset ulostulot kertovat kuinka syvällä ennakkoluulot ja leimaaminen on.

      1. Jonna
        Jonna

        Nyt hieman mielestäni liiottelet tekstini sisältöä. Seison edelleen sen takana, että en TOIVO pojalleni mielenterveysongelmista kärsivää vaimoa. Mietippä hetki tuota lausetta… kerro minulle yksikin ihminen joka TOIVOO lapselleen mielenterveysongelmista kärsivää kumppania?

        Ja miten voisin kirjoittaa koko kyseistä blogitekstiä, jos en listaisi siihen jotain? Olihan siinä mainittuna paljon muutakin kuin mielenterveysongelmaiset. Eikö näiden kaikkien asioiden toivominen ole nyt sitten väärin, jos ei kerta saa toivoa tämän tyyppisiä asioita. On muuten hassua, että kun kolleegani kirjoitti vastaavanlaisen blogitekstin, mutta niinpäin, että millaista vävyä hän ei toivo itselleen, niin se ei sitten harmittanutkaan taas ketään? Miten nyt niin, onko ok toivoa tiettyjä piiretitä tyttären kumppanille, mutta ei pojan kumppanille?

        Kun menee käsitteet noin sekaisin, kuin sinulla, niin on aika vaikea lähteä jatkamaan keskustelua. Kukaan ei ole missään sanonut, että jos poikani ottaisi mielenterveysongelmista kärsivän kumppanin, ettäkö asialle sen koommiin mitään tekisin, tai ettäkö en tukisi poikaani. Puhumattakaan siitä, jos terveelle kumppanille ilmaantuisi ongelmia. Mutta, että TOIVOISIN kumppanille mielenterveysongelmia? En tietenkään. Oma isäni on kuollut oman käden kautta, en todellakaan pysty toivomaan kenellekään oman kumppanin tai vanhemman menettämistä samanlla tavalla.

    2. Avatar
      Laura

      Saivartelet sanoilla. Toivominen siis varmaankin kohdistuisi ihan mihin tahansa sairauteen, mutta mainitset erikseen mielenterveyden ongelmat ja päihdeongelmat. Ihmisillä on todella paljon eri sairauksia jotka aiheuttavat tuskaa läheisille, mutta ulkopuolisten puhe kohdistuu aina lähinnä mt-sairauksiin ja addiktioista puhuminen päihteisiin. Muut sairaudet on sosiaalisesti helpommin hyväksyttäviä. Oma menetyksesi varmasti vaikuttaa jotenkin, mutta en siihen puutu kun en sinua tunne. Mihin haluan puuttua on tapa, jolla mt-sairauksista puhutaan. Sitä suvaitsevaisuutta kehiin tässä, siitähän tässä sun tekstissä oli kyse. Huomasit varmaan myös itse, että se miniä bloggaus herätti paljon reaktioita. Se teksti meni varmasti monelle ihon alle huonolla tavalla, sillä se voidaan ymmärtää syrjivänä.
      Mä haastan sut positiivisessa mielessä tekeemään jotain mielenterveystyön hyväksi. Opettele ja tutustu aiheeseen, kirjoita siitä sitten vaikkapa.
      Ja palatakseni suvaitsevaisuuteen, on tosiasia että kaikkein huonoimmin kohdellaan värillisiä mielenterveyspotilaita ja päihdeaddikteja Amerikassa. Samaa tapahtuu epäilemättä täälläkin.

      1. Jonna
        Jonna

        Ensinnäkin, minusta mielenterveysongelmat ovat ikävämpi paha, kuin esim vatsavaivat. Mielenterveysongelmat vaikuttavat valitettavasti myös muihin ihmisiin, kuin itse potilaaseen. Hyvinkin paljon. Lisäksi lista on luotu niistä asioista, jotka on ensimmäisenä mieleeni tullut, toki siinä voisi luetella paljon kaikkea muutakin. En toivo lapselleni kumppania, joka on huono vanhempi tai joka ei rakasta poikaani, tai vaikka nuo mainitsemasi kaikki maailman muut sairaudet. Mutta koska se oli blogikirjoitus, eikä mikään tieteellinen artikkeli, niin se on toteutettu nopealla ja viihdyttävällä tavalla, ilman kovaa pohdiskelua tai laajempaa analyysia.

        Edelleen toistan itseäni, miksi ihmeessä TOIVOISIN pojalleni mielenterveysongelmista kärsivää kumppania? Sehän olisi aivan järjetöntä toivoa sellaista. En tiedä, etkö nyt oikein ymmärrä, vai etkö vain halua näyttää, että ymmärrät.

        Me varmasti ajattelemme hyvin samanlailla, nyt vaan lopulta väännämme siitä saanko toivoa, että pojilleni ei tule kumppania, jolla on mielenterveysongelmia. Ja tottakai saan. Saan toivoa ihan juuri niitä asioita, joita minä toivon.

        Tähän liittyen, miniä-postaus meni ihon alle, koska se jaettiin rento feministi ryhmään, jossa ”rennot” feministit repivät pelihousunsa, kun en toivo pojalleni ”rentoa” feministikumppania 🙂 Vähän siis sama juttu, kun nyt tässä keskustelussamme. Omassa kirjoituksessani on kuitenkin vain kyse omista toiveistani. Miksi minun pitäisi muuttaa oma toivomuslistani sen mukaan, mitä muut haluavat?

        Nythän te ikään kuin toivotte minun olevan toisenlainen ja kirjoittavan toisenlaisia juttuja, pitäisikö pallo vierittää taas takaisin, että miksi ette suvaitse minua tällaisena?

        En missään niemessä halua olla epäkunnioittava sinua kohtaan, ihan tosi tärkeää asiaa ajat, mutta minusta vaatimuksesi on aika erikoisia. Eiköhän jokainen bloggaaja hoida aikalailla oman tonttinsa. Sinähän voit perustaa blogin missä kerrot mielenterveysongelmista ja niihin kohdistuvasta suvaitsevaitsemattomuudesta. Se voisi olla hyväkin idea. Minua ainakin voisi kiinnostaa lukea sellaista. Oma blogini keskittyy kuitenkin poikaperheen äitiyteen ja siihen liittyviin asioihin.

        Meillä on lapset opetettu ymmärtämään erilaisuutta ja suvaitsemaan. Ei kuitenkaan niin, että lähtökohtaisesti aina vähemmistö olisi se, kenen puolella pitää olla tai joka olisi ainoa oikea. Pitää käyttää omia aivoja ja ymmärtää erilaisuutta. Myös sitä jos joku on eri mieltä jostain asiasta. Ei ihmisiä tarvitse kääntää omaan ajattelumalliinsa, eikä sitä oikeastaan pysty tekemäänkään. Se mitä pystyy tekemään, on kuunnella toista ja pohtia asioita myös toiselta kantilta. Silti omaa kantaansa ei tarvitse väkisin muuttaa.

        Vaikka kuinka paljon opiskelisin mielenterveyspotilaista tai mielenterveysongelmista, en silti ikinä TOIVO (ymmärrä nyt tämä sana TOIVO) pojalleni kumppania, joilla niitä on. Tietenkään. Tämä ei muutu, vaikka vääntäisimme tästä hamaan tulevaisuuteen asti.

        Hyvää kesää sinulle ja tule kertomaan jos pistät blogin pystyyn, tulen sitten mielelläni sitä lukemaan.

        1. Avatar
          Laura

          Sinä olet sisällöntuottaja, ja se mitä kirjoitat, vaikuttaa yhteisöön ympärillä. Minä toisiaan voisin kirjoittaa blogia mielenterveysongelmaisten puolesta puhumisesta, mutta se ei ole niin mukaansatempaavaa kuin vaikkapa poikien äitinä oleminen. Blogilla tuskin olisi paljoa lukijoita. Sinulla on, ja siksi sillä on väliä miten kirjoitat.
          Somevaikuttaja, joka kirjoittaa suvaitsevaisuudesta yhdessä kirjoituksessa mutta stigmatisoi mielenterveysongelmaisia toisessa, tarvitsee vähän virtuaalista ravistelua meiningillä hei haloo, mitä sä kirjoitat?
          Kritiikkini ei nyt kohdistu ollenkaan siihen mitä teillä kotona opetetaan suvaitsevaisuudesta, millaisia kokemuksia itselläsi on mielenterveyden sairaudesta lähipiirissäsi, tai millaista blogia minä voisin kirjoittaa. Kyse on ihan vain siitä miten ja mitä kirjoitat toisista ihmisistä. Se että kyseessä on toive, sinun henkilökohtainen toiveesi, ei poista sitä tosiasiaa että yksilöit tekstissäsi mielenterveysongelmaiset ryhmänä. Et puhunut muista sairauksista joita tuskin toivot läheisillesi sen enempää. Yritä ymmärtää: jos et kerran toivo läheisillesi sairautta, niin se on ihan sama onko se psyykkista tai somaattista. Mainitset tekstissä kuitenkin vain psyykkisen sairauden. Tämä on merkityksellistä siksi, koska mt-sairauksia kohtaan on niin paljon ennakkoluuloja. Tekstisi huumori perustuu sille ennakkoluulolle joka useimmilla on mielenterveyden sairauksista. Sitähän ei mainita, millainen se stereotypia on. Se olisi jo suoraa syrjintää. Vaivihkainen syrjintä toimii niin että vahvistamme yhteisössä näitä ennakkoluuloja juuri tekstisi kaltaisilla ulostuloilla. Lukijat ymmärtävät rivien välistä millaista miniää sinä et toivo. Se on se stereotyyppinen mielenterveyden haasteita omaava henkilö.
          Tämä ei ole henkilökohtaista, eikä minunkaan tarkoitus ole olla epäkunnioittava. Emme edes tunne toisiamme. Minä haluan vain että pohdit mitä kirjoitat ja miten kirjoitat ihmisryhmistä, jotka ovat valmiiksi jo heikossa asemassa ja stigmatisoituja. Yritän parhaani jakamalla tietoa millaisilla teoilla ja sanoilla ei ainakaan paranneta heidän asemaansa.

          1. Jonna
            Jonna

            Tottahan toki sisällöntuottajan tekstit vaikuttavat ympäristöön. Se on selvä. Mutta ei me voida hallita jokaisen sisällöntuottajan kirjoittamaa tekstiä, niin että heistä jokainen kirjoittaa juuri sitä ja niillä sanankäänteillä miten ME ITSE toivomme. Mietippä kuinka paljon on mielipiteitä maailmassa ja toiselle tärkeä asia on toinen, toiselle toinen. On mahdotonta mielyttää ihan jokaista. On paljonkin sisällöntuottajia, jotka mielestäni aliarvioi esim poikia, en minä silti voi mennä heitä käskemään, että heidän pitää kirjoittaa erilailla. Jos sisällöntuottaja kirjoittaa, että ”toivon tyttölasta” niin eikö se olisi vähän vastaava, kun minä käskisin häntä miettimään miten kirjoittaa julkisesti. Tuollainen tyttölapsen toivominen julkisesti tekee juuri sitä asennetta lisää yhteiskuntaamme, että poikalapset eivät ole toivottuja. Se on jokaisen sisällöntuottajan oma näkemys se teksti mitä he kirjoittavat, vaikka en samaa mieltä olisikaan.

            Kuten sanoin, minä ymmärrään hyvin mitä ajat takaa ja olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä, että asia on tärkeä. Silti samaan aikaan olen sitä mieltä, että asioista pitää pystyä myös puhumaan rehellisesti, ilman kiihkoilua ja pelkoa, että et voi sanoa miltä sinusta tuntuu. Monesti bloggaajien kirjoitukset juuri liittyvät omaan elämään ja tuntemuksiin siinä. Minusta tuntuu, että en toivo pojalleni mielenterveysongelmasta kärsivää kumppania. Se on minun tunteeni ja olen tunteeseeni oikeutettu. Oikeusvaltiossa ihmiset voivat ilmaista sanavapauden nimissä omat ajatuksensa myös kipeissä ja vaikeissa asioissa. En tietenkään voi mennä haukkumaan mielenterveyspotilaita, enkä halua sitä tietenkään tehdäkään. Jokaisen ihmisen joku läheinen on kärsinyt jostain mielenterveysongelmasta, kuten myös minun. Juuri siksi, en toivo lapselleni mielenterveysonglmista kärsivää kumppania.

    3. Avatar
      Anniina

      Ei lapsia tarvitse ”opettaa” suvaitsevaisiksi. Lapset eivät tuomitse, kriminalisoi tai ole suvaitsemattomia- myöskään mainitsemasi lokerointi, jonka liität nuoruuteen kuuluvaan ehdottomuuteen, ei tietenkään automaattisesti voi tarkoittaa moninaisuuden pelkoa tai epäluuloa.
      En lue blogiasi, mutta olen törmännyt muutamaan kirjoitukseesi, joiden otsikko on ollut provosoiva, kuten tämäkin. Onko tarkoituksesi provosoida, kun todelliseen keskusteluun et kuitenkaan kommenteissa koskaan lähde? (Tästä osoituksena myös ylläoleva kommenttien vaihto, jossa totaalisesti ignooraat lukijan täysin perustellut pointit ja olet välittömästi puolustusasemissa kritiikkiä saatuasi. Tämä toistuu ikävä kyllä myös muissa lukemissani teksteissä, joista olet saanut osalta lukijoista täysin aiheellista kritiikkiä).
      Mutta apropos, jos siis koet lapsen suvaitsevaisuuskasvatuksen kovin hankalaksi, on sinulla syytä tarkastella omia asenteitasi ja toimintamalleja joita haluat välittää lapsillesi. Vanhempien vaikutus lasten arvomaailmaan on suurempi kuin median tai vertaisten, niin kuin varmasti tiedätkin. Tsemppiä!

      1. Jonna
        Jonna

        Pohdin, että mahdoitkohan lukea koko blogitekstiäni lainkaan, ennen kun päätit kirjoittaa kuitenkin kommenttisi? Vaikuttaa siltä, että et todennäköisesti lukenut. Jos et tiedä, niin otsikko ei suinkaan ole koko teksin sisältö, suosittelen tulevaisuudessa lukemaan tekstit ostikkoa pidemmälle. Minähän tässä kerron, kuinka nuorilla saattaa olla hyvinkin vahvoja ajatuksia, kuten nyt tämä kaikkien poliisien lokeroiminen pahaksi. Miten se mahtaa mielestäsi liittyä moninaisuuden pelkoon tai epäluuloon? Välillä on aika väsyttävää keskustella ihmisten kanssa, jotka katsovat maailmaa täysin omien lasiensa läpi ja jopa luettu teksti muuttuu heidän silmissään sen näköiseksi, kuin minä he itse haluavat sen nähdä. Miten ihmeessä siitä voi jatkaa keskistelua, jos koko avaus lähtee toisen ihmisen tekstin vääristelystä?

    4. Avatar
      Mnna

      Miksi pitää tulla haastamaan riitaa toisen blogin alle. Minusta Jonna olet vastannut hyvin asiallisesti ja perustellut kirjoituksesi näille tyypeille jo monta kertaa. Jos eivät hyväksy sinua ja blogiasi, niin menkööt muualle valittamaan.
      Minä ymmärsin ainakin tämän kirjoituksen hyvin. Lapsia ja nuoria kun kasvattaa, niin siinä joutuu pohtimaan monenlaisia asioita, mitä ei ennen ole vastaan tullut. Ei meidän nuoret välttämättä omaa meidän kanssa samaa arvomaailmaa. Vaikka kuinka olisivat nähneet jonkun esimerkin, niin saattavat silti valita toisin. Sitä kutsutaan vapaaksi tahdoksi.
      Meilläkin pojat 15 ja 16 meuhkasivat jotain poliiseista. Kävimme sitten keksutelun siitä, että millainen olisi maailma, jossa ei ole poliiseja. Uskon, että pojat tajusivat.

      1. Jonna
        Jonna

        Kiitos. Tuntuuhan tämä nyt vähän itsensä toistamiselta. Keskustelua tykkään kyllä käydä, ei sillä, mutta jos lähtökohtaisesti vaan päätetään ”määräillä” miten toisen pitää kirjoitaa, niin ei se oikein keskustelua ole. Puhumattakaan siitä, että kommentoidaan toisen tekstejä lukematta niitä kunnolla ja vääristellään jopa tekstiä.
        Meillä muuten myös käytiin tuo sama keskustelu. Kerroin pojille, miksi poliiseja pitää olla. Ja tietysti koitin herättää empatiaa, että jokainen poliisikin on yksilö. Meidän ei tule leimata ikinä mitään ryhmää työn, ihonvärin, sukupuolen, iän tai minkään muunkaan seikan vuoksi hyväksi tai pahaksi.

    5. Avatar
      Laura

      Huomaan että Anniina on ymmärtänyt mitä ajan takaa kommenteillani. En tässä ilkeyttäni paasaa, vaan haluan että vielä joku päivä ne kovat arvot jotka leimaavat mielenterveysongelmia, vähän helpottaisivat. Jos joku tässä nyt miettii miksi olen tästä niin intohimoinen, olen todistanut ystäväni kärsimystä nimenomaan mielenterveyden kanssa ja joutui kokemaan asenteellista kohtelua perheeltään, erityisesti anopiltaan. Nämä hassut yleistykset ja toiveet että ei satu oman pojan kohdalle on vähän hassuja, kun tämmösia tapahtuu oikeasti. Varmaan sinun lukijoissakin on niitä jotka ovat sekopääminiöitä. Jos se ei olisi niin iso stigma, siitä ehkä kärsittäisi niin paljoa. Mutta hei, jos kerran et halua miettiä asioita muuten kuin omalta kantilta, niin ehkä sitten pitäisi pitää mielipiteet omana tietona. Tai ei ainakaan kirjoittaa suvaitsevaisuuskasvatuksesta kun ei kykene näkemään itsessä mitään syrjivää asennetta.

      1. Jonna
        Jonna

        Niinhän minä juuri kirjoitin ja sanoin. Huoh. On ilmeisesti mukavaa työntää sanoja toisen ihmisen suuhun? No jos se tuo sinulle paremman mielen, niin ok.

      2. Avatar
        Minna

        Et osaa ilmeisesti Laura lopettaa? Teet nyt itsestäsi jo vähän tyhmän. Eiköhän jokainen bloggaaja saa kirjoittaa ihan siitä mistä itse haluaa.

        1. Jonna
          Jonna

          Minä en ehkä ihan ymmärrä mitä Laura haluaa minun tekevän? Olen jo sanonut, että olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä asian tärkeydestä. En tiedä mitä hän haluaisi minun sen lisäksi tekevän? No mutta kaikkia ei voi miellyttää, eikä onneksi tarvitsekaan. Omalta osaltani en ehdi nyt enää jatkamaan tätä juupas eipäs keskustelua, mikä pyörii ihan ympyrää. Suosittelen samaa.

    6. Avatar
      Nainen, vaimo, tytär

      Mä tuun jotenkin surulliseksi, miten tässä kirjoitetaan bloggaajalle ikävästi. Kaivellaan jotain vanhaa blogikirjoitusta ja arvostellaan sitä ihan toisen tekstin yhteydessä. En ole lukenut tuota toista blogikirjoitusta, mistä tässä puhutaan, mutta jos siinä on arvostelijan mielestä ollut jotain ei suvaitsevaista, niin miksi ei mielummin olisi tullut tähän kirjoitukseen kommentoimaan positiivisesti. Esimerkiksi niin, että mukavaa, kun kirjoittaja kuitenkin ajattelee suvaitsevaisuutta kasvatuksessaan.
      Tämän tyyppinen hyökkääminen ei tuo mitään hyvää maailmaan. Toivottavasti bloggaaja ei välitä näistä kirjoittelijoista, koska totuus on se, että heillä itsellään ei mitä ilmeisemmin ole kovin hyvä olla.

      1. Jonna
        Jonna

        Kiitos kirjoituksestasi, se lämmittää. Ja ihan oikeassa olet, usein se tyyli, miten toista lähestytään, kertoo hyvin paljon ihmisestä. Tyylejä on monenlaisia.

    Vastaa