• Onko lapsi pelkkä äidin pikku somiste?

    Onko lapsi pelkkä äidin pikku somiste?

    Onko lapsi pelkkä äidin pikku somiste? Tarkoittaako ”halvasti” puettu lapsi sitä, että äiti ei välitä lapsestaan?

    Poikien Äidit yhteisössä yksi jäsenistämme avautui ikävän tapahtuman vuoksi muille yhteisön jäsenille. Tässä alla tuo teksti:

    Olin puistossa kahden poikani kanssa. Pojilla oli päällään jotain helppoa tummaa vaatetta. Ihan sellaista käytännöllistä, mistä ei heti näy lika. Olen todennut näiden villikoiden kanssa kätevämmäksi käyttää tummia värejä sinistä, mustaa, vihreää, joista ei heti näy lika.

    Pojat leikkivät puistossa kaksin jotain merirosvoleikkiä. Heillä on hyvin mielikuvitusrikkaat leikit ja usein keksivät erilaisia hahmoja mitä leikkivät.

    Ohi kulki kaksi nuorta äitiä vaunujen kanssa, eivät varmaan tajunneet että istuin heidän takanaan. Katsoivat poikiani ja toinen totesi toiselle, että ”just tollaset siniseen puetut örisevät pojat on kamalia”

    Menin ihan shokkiin. Alkoi itkettään. Miten kukaan voi puhua noin kahdesta pienestä yhdessä nätisti leikkivästä pojasta. Meni pala kurkkuun, oli pakko ottaa pojat ja lähteä pois. En vieläkään pysty ymmärtämään mitä se nuori äiti sanoi. Miten lapseni vaatteiden väri tai kiva harmiton merirosvoleikki voi olla ihmisestä negatiivisesti arvosteltava asia?

    Nyt harmittaa, että en sanonut mitään.

    En nyt lähde lähemmin tarkastelemaan tuota älyttömyyttä, että sinistä ei saisi pojilla enää pitää päällä, koska se on niin tylsä perinteinen poikien väri. (Eikä yhtään muodikas väri nykyään pojalle) Vaan keskityn tässä blogitekstissä nyt toiseen osaan tässä asiassa. Lasten ”somistaminen” tai sen tekemättä jättäminen.

    Lapsi on äidin pikku somiste tai sitten ei

    Yhä enemmän pieniä lapsia puetaan raflaavasti sanottuna: ”koristeeksi” äidin vierelle. Vauvojen pitää mätsätä äidin asusteisiin ja vaatteiden merkit pitää näkyä hyvin. Tämähän on jokaisen oma asia, mutta aiheuttaa samalla ikäviä lieveilmiöitä.

    Osa taas ei pue lapsiaan muotitietoisesti. Joku voi joutua sen vuoksi arvostelun kohteeksi, tai tuntea itsensä vähäpätöiseksi. Äidit lähtevät herkästi vertailemaan äitiyttään ja silloin tulee tahtomattaankin pahaa mieltä jollekin.

    Lue myös: Tyttöjen ja poikien lastevaateosastojen erot kuvin

    Jokainen äiti (ja isä) saa tietysti pukea lapsensa siten, miten parhaakseen näkee. Toiselle on tärkeää, että lapsella on vimpan päälle muotivaatteet ja sävy-sävyyn yhdistelmät hiekkalaatikollakin. Toinen taas haluaa lapselle mukavat ja käytännölliset vaatteet, joiden tahriintuminen ja likaantuminen ei ole ongelma, niiden ulkonäöstä huolimatta. Jotkut sitten taas ovat jotain tästä väliltä. Kaikki tavat joksisen oma asia.

    Kuitenkin se ajatus, että lapsen vaatettaminen muotivaatteisiin olisi joku ehdoton edellytys, on aika karmivaa. Tai vastavuoroisesti se, että lasta ei saisi pukea nätisti merkkivaatteisiin niin halutessaan.

    Kuten meille kirjoittanut äitikin kertoi, osa voi jopa ilkeästi kommentoida siitä, mitä lapsella on päällä. Ikään kuin olisi oletus, että vaatteet pitää olla hienot ja muodikkaat. Oikeasti! Lapsen vaatteet!

    Somevaikuttajat hämäävät kuluttajaa

    Sosiaalisessa mediassa on paljon somevaikuttajia, jotka pukevat lapsensa nätiksi joka kuvaan. Se on monen somevaikuttajan työtä ja ihan ymmärrettävää. Tämä luo kuitenkin erheellistä vaikutelmaa lasten pukemisesta kaikille muille vanhemmille.

    Kaikki leikki-ikäisten lasten vanhemmat tietävät, mitä vauhtia vaatteet menevät rikki ja likaantuvat. Ainakin jos lapsi saa leikkiä siten, miten lapsen kuuluu leikkiä.

    On aika kallista pistää metsäretkelle kalliit muotivaatteet pilattavaksi. Mutta siinähän se juttu onkin, somevaikuttaja ei tee pelkästään kivaa metsäretkeä perheen kanssa, vaan tyylikkäissä vaatteissa patsastelevat lapset, ovat metsässä tekemässä myös töitä.

    Ei sen ole niin väliä, mätsääkö värit täydellisesti.

    Tämä olisi hyvä tiedostaa, niitä upeita vauvakuvia katsellessaan. Vaikka tilanne saattaa tuntua jopa pahalta niistä, joilla ei ole mitään rahallista mahdollisuutta pukea koko ajan lapsiaan vimpan päälle.

    Koska äidit haluavat kuulua porukkaan ja pukea siksi lapsensa nätiksi, osa äideistä ostelee jopa osamaksulla kalliita vaatteita lapsilleen. Se on todella surullista. Aiheesta kirjoitti bloggaaja Ihan mamina. Blogitekstissä kerrottiin, että yhtä äitiä ei huolittu mammakerhoon, koska lapsella ei ollut merkkivaatteita.

    Lasten leikit vaativat toimivat vaatteet

    Oma kokemukseni on, että poikien äitinä on ollut kivaa, koska söpöily vaatteilla on ollut pitkälti turhaa. (Ainakin meidän vilpereiden kanssa) Juhliin on koitettu pistää nätimpää päälle, vaikka sieltäkin on monesti tultu polvet likaisena kotiin. Kotioloissa on kuitenkin ollut kaikista järkevintä pukea päälle jotain käytännöllistä. Sellaista, mikä kestää puun pihkan, piha-aidan repimän viillon ja lähiojan kuran.

    Lue myös: Helpota kiireistä lapsiperhearkea -5 kohtaa

    Itse olen ottanut someen ja blogiin mahdollisimman paljon nimenomaan näitä huolettomia kuvia pojistani. Juuri siksi, että edes joku vaikuttaja toisi myös esille lasten rentoa pukeutumista. Eikä liiallinen somistelu blogini luonteeseen sopisikaan. Isommille kuvauskeikoille toki pistämme yleisesti siistit vaatteet, kuten normaalistikin laittaisimme, jos lähtisimme esimerkiksi laivalle.

    Siistit vaatteet voivat olla myös rennot

    Jokainen pukekoot lapsensa omalla tyylillään. Se on selvää ja ehdottomasti tärkeää! Enkä arvota mitään tapaa toistaan paremmaksi. Eikä toivottavasti kukaan muukaan. Muiden pukeutuimiseen ei tarvitse kuitenkaan leikkipuistossa puuttua. Vaikka toivoisin silti vähän salaa, että kaikki lapset saisivat ja voisivat nauttia leikeistä vailla ahdistusta siitä, meneekö vaatteet likaiseksi tai rikki. Oli ne vaatteet sitten millaiset ja minkä hintaiset tahansa.

    Ihania puistohetkiä!

    Kommentit

    1. Avatar
      Jenna

      Itselle ei ole koskaan tullut vastaan vanhempia jotka pukee lastaan merkkeihin ja ei anna remuta. Ei ne vaatteet heti hajoa. Olen useassa ”merkkivaate” ryhmässä facessa ja kyllä siellä annetaan lasten remuta ja touhuta ja ei haukuta muitakaan vaatteita. Moni ostaa niitä merkkivaatteita myös niiden eettisyyden takia, ja itse ainakin tykkään pukea lapsen laadukkaisiin vaatteisiin ja kauniisti. Ainakin vielä kun voi vaikuttaa, ehkä tulevaisuudessa ei enää kelpaakkaan mitä olen monilta lukenut.
      Itseä ainakin ärsyttää sellaiset postaukset joissa pilkataan merkkivaatteita käyttäviä. Lapset ei saa likaantua ja riehua ettei vaatteet mene. Kyllä ne saa.
      Ehkä yksittäiset ihmiset tätä tekevätkin, mutta en itse ole koskaan tuohon törmännyt. Enkä todellakaan hyväksy muiden haukkumista, minua ei kiinnosta vaikka jollain olisi 7 lapsen käyttämät kulahtaneet reikäiset rytkyt päällä. Eihän aleta vastakkainasetteluun ja syyllistämään niitä merkkivaatteita käyttäviäkään?

      1. Jonna
        Jonna

        Eettisyys on ehdottomasti tärkeää, minulle myös. Toki ymmärrän myös sen, että kaikilla ei ole välttämättä varaa ostaa sitä eettisintä vaihtoehtoa. Jokainen tosiaan saa pukea lapsensa siten miten haluaa. Vaikka toki bloggaajana haluan myös tuoda sitä omaa tyyliäni lasteni pukemisessa esiin, vaikka se ei ehkä sitä samaa olekaan kuin vaikka sinulla, niin en silti arvostele sinua siitä, että puet lapsesi merkkivaatteisiin.
        Varmasti esitin ajatukseni tässä tekstissä aika huonosti, kirjoitin sen päivällä ja nyt kun luin sen uudestaan, niin en saa edes kunnolla kiinni enää, että mitä ajan takaa. Välillä käy näinkin. Mutta jokatapauksessa samaa mieltä siitä, että kaikki tyylillään, kunhan ei tosiaan sitten lokeroida muita, jotka ei sitä samaa tyyliä noudata.

    2. Avatar
      Pojan äiti

      Tässähän sä ite tuomitset kaikki jotka pukee lapsensa merkkivaatteisiin. Sekään ei ole oikein. Mun lapsi kulkee mahdollisimman paljon ekologisissa merkkivaatteissa, eikä halvoissa epäeettisissä vaatteissa, jotka eivät edes kestä kulutusta. Ostan kaikki vaatteet alennuksilla tai hyväkuntoisina kirppareilta. Lapseni saa leikkiä rajattomasti, vaikka olisikin merkkivaatetta päällä, en pue kuitenkaan uusimpia hienompia vaatteita lapselle metsäretkille. Mutta juu ei ole oikein arvostella ääneen muiden pukeutumista. Ennemmin merkkivaatteisiin pukeutuneet saa haukkuja, eikä toisinpäin. Itse en ole kuullut koskaan mitään arvostelua lapseni vaatteista, muuta kun kehuja :).

      1. Jonna
        Jonna

        En ainakaan tarkoituksella tuomitse, pahoittelut jos jutusta sai sen käsityksen. Yritin sisällyttää sinne monta kertaa kohdan, jossa mainitsen, että jokainen pukee toki tavallaan. Ehkä en tehnyt sitä tarpeeksi selkeästi. Pahoittelut siitä. Otsikko oli kieltämättä aika huono tähän juttuun, sen tajusin heti kun ensimmäinen palaute siitä tuli. Mutta ensi kerralla sitten taas fiksummin.
        Ehdottomasti suosin minäkin eettisesti valmistettuja vaatteita, ne on usein myös hinnakkaita. Ketään ei pidä haukkua mistään vaatteista, se on selvä!

    3. Avatar
      Mimmi

      Hyvä kun kirjoitit tästä. Välillä tuntuu, että lapsen jatkuvasti muodikkaaksi pukeminen on jo ihan edellytyskin. Puistossa on useampaan kertaan pahasti katsottu, kun on menty sinne lapsien kanssa ihan vaan rönttövaatteissa. Puhumattakaan kaupasta tai muskarista. Muiden lapsilla on kalliimpia vaatteita, kuin meillä edes aikuisilla. Saahan hekin lapsensa pukea miten haluavat, mutta olisin minä ainakin ihan hullu jos tässä velkaantuisin ostellessa tyylikkäitä lastenvaatteita pysyäkseni muiden mukana. Mites sitten pärjättäisiin kun olisi velat alla ja lapset kasvaneet isommaksi? Sitten sitä rahaa vasta meneekin.

      1. Jonna
        Jonna

        No näin olen ymmärtänyt, että erityisesti nuorten äitien keskuudessa on tällainen ilmiö, mikä ei kuulosta kauhean hyvältä. Ei siis suinkaan se, miten lapset puetaan, vaan se, että koetaan kauheaa painetta pukea lapset täydellisesti ja otetaan jopa velkaa se saavuttaakseen. Inhottavaa, että olet kohdannut pahoja katseita muilta, sitä ei ole ollenkaan kiva lukea. Mukavaa loppuviikkoa!

    4. Avatar
      Äiti

      Ei tosta tekstistä kyllä saanut sellaista käsitystä, että tuomitsisit joidenkin tavan pukea lapsia. Toistuvasti kirjoitit, että se on jokaisen oma asia. Joten se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa… kommentoisin eräitä kommentoijia.

      Jokatapauksessa, ei kyllä ole tullut ikinä.mieleenkään, että kukaan aikuinen haukkuisi lapsia. Siis minkään syyn takia. Tuo kommentti, mikä tarinassa oli kerrottu, lähinnä kertoo siitä, että tuommoisella ihmisellä ei pitäisi olla lapsia lainkaan. Aina sitä miettii millaiset vamhemmat niillä koulukiusaajilla on. Noi vissiin tuollaiset jotka itsekin kiusaa lapsia!?! Herra mun vereni, millaisia ihmisiä se leipä elättää.

      1. Jonna
        Jonna

        Kyllä sen tietää, että jos kokee vähääkään tulleensa arvostelluksi, niin siitä helposti älähtää. Minäkin toimin niin, varmasti meistä moni muukin. Vaikka tosiaan ei ollut tarkoitus ketään arvostella, käytin vain turhan raflaavia sanoja ja lauseita. Mutta näistä taas oppii ja muistaa ensi kerralla olla vähemmän raflaava.
        Kiusaaminen on kyllä surullista ja valitettavan moni tekee sitä ihan huomaamattaan, minäkin sitten varmaan tässä tein sitä huomaamattani, kun sain kommentin, että kiusaan merkkivaatteisiin lapsensa pukevia. Kiusaamista voi siis tehdä myös tahattomasti. Toisaalta nykyään myös sekoitetaan mielestäni mielipide ja kiusaaminen. Itse koen, että jos kerron oman näkökulmani, miksi en pue lapsiani arkena nätteihin söpöstelyvaatteisiin, niin en sillon koe kisaavani niitä, jotka niin tekevät. Muutoinhan kaikki keskustelu olisi mahdotonta, ellei keskustelijat olisi aina samaa mieltä kaikesta. Se taas kuulostaa perin tylsältä.

    5. Avatar
      Äiti

      Oli kyllä todella tuomitsevasta ja kapeasta näkökulmasta kirjoitettu teksti. ”Kaikilla on oikeus pukea lapsensa miten haluaa” toteamus ei kumoa kyllä sitä asennetta mikä tekstissä on. Valitettavan usein asia menee juurikin näin, että merkkivaatteiden käyttäjät leimataan somistajiksi, ja todetaan että ”toisille merkkaa ulkonäkö ja toisille sitten taas käytännöllisyys ja se, että lapsi saa leikkiä”.

      Meillä merkkivaatteet ostetaan nimenomaan ekologisuus, kestävyys, istuvuus ja mukavuussyistä. Kiva ulkonäkö on plussaa, on ihana kun lapsi on puettu kauniisti ja yhteensopivasti. Ja samoissa vaatteissa leikitään ulkona ja käydään ihan siellä metsäretkillä sekä sotketaan maalatessa ja rymytään päiväkodissa.

      1. Jonna
        Jonna

        Ehkä ajoin takaa enemmänkin tekstissä oman kokemukseni kautta asiaa. Omalla kohdallani kauniit ja söpöt lastenvaatteet eivät ole olleet käytännöllisiä, erityisesti vauvalla aikanaan. Siksi noin hassut sanavalinnat tuolla seassa. Vaikka tosiaan tarkoitus ei ollut ketään tuomita tai arvostella, sen moneen otteeseen tuonne tekstiinkin lisäsin.

    6. Avatar
      Henrietta

      Meillä mentiin käytännöllisyys edellä, mutta vaatteet oli ’luokiteltu’: vain kotivaatteet, ns. yleisvaatteet, esim. päivähoito yms. toiminta, ’pyhävaatteet’, joilla mentiin kylään, valokuviin, yms. Ja ulkovaatteita saattoi olla kolme-neljäkin satsia kautta varten, kun maalla ja rakennustyömaalla oli helpompi olla kaikilla, kun ei tarvinnut huolehtia, jos vaatteisiin tuli ’jostain’ epämääräisiä tahroja tai repeämiä, joiden poisto/korjaaminen oli vaikeaa tai mahdotonta. Vaate roskiin ja seuraava käyttöikänsä loppupuolella oleva vaate kehiin. Suurin osa mun kolmella olleella olivat jo paljon kiertäneet valmiiksi. Uusia ostettaessa mietittiin tarkkaan, millaisia hankitaan. Kirpparilta tai kaverilta ei niin tarkkaan.

    7. Avatar
      kahden äiti

      Meillä lapset saa paljon itse valita vaatteitaan. Koskapa niihin tulee usein reikiä tai tahroja, en osta kalliita vaatteita (paitsi ulkovaatteet ja nekin aina alesta). Lapset tietysti suosii hahmovaatteita eli kaapit on pursunnut niin myLittleponya kuin ninjagoja ja pokemoneja.

      En kyllä ikinä kommentoisi noin ikävään sävyyn kenenkään lapsia. Ne lapset käy tosin sääliksi, jotka on puettu liian pieniin ulkovaatteisiin..

      1. Jonna
        Jonna

        Meillä on joskus poika lähtenyt pikkuveljen housuissa ulos, hyvä jos polviin ulottui. Siinä on ollut ihmettelemistä. Sama poika meni pitkissäkalsareissa kauppaan ja farkut väärinpäin (pylly edessä) kouluun. Että aina ei äitikään tiedä miten se lapsi liikkuu ihmistenilmoilla. 🙂

    8. Avatar
      Zeki

      Meillä on sekä ”merkkivaatteita” , jos nyt metsola, gugguu, papu näihin lasketaan että popia, lindexiä ja nextiä. Mua vähän huvittaa tuo ekologisuuden korostaminen, kun iso osa mammoista hyökkää ostamaan nettikaupat tyhjiksi kun uusi droppi tulee, sitten postitellaan nettikirppiksillä huteja ja ”kerran pidettyjä”. Tosi ekologista, juu. Mä ostan merkkivaatteita koska monet ovat nättejä ja helposti yhdisteltäviä, kestävät pesussa hyvin. Mutta mun mielestä lapsen pukeminen päästä varpaisiin tunnistettaviin lastenmerkkivaatteisiin on jopa vähän noloa, enemmän nuorten, ei niin korkeasti koulutettujen äitien hommaa. Päästä varpaisiin gg puettu tenava kertoo kyllä äidistä jotain, ei ehkä niin mairittelevia asioita. Itse olen tullut äidiksi yli 30-vuotiaana ja vähän häpeilenkin omaa lastenvaatehurahdusta. Toisaalta ostan vain tarpeeseen, yleensä alesta ja myös kirppareilta. Vaikka tienaan keskipalkkaa enemmän ajatus 60e collegehupparista tai 80e collegehaalarista on kyllä ihan älytön.
      Itse en seuraa ig enkä juuri blogejakaan, mutta toki sen verran mitä seuraan ne alitajuisesti vaikuttavat ja luovat tarpeita. Sääliksi käy nuoremmat, enemmän sosiaalista mediaa käyttävät äidit, mikä paine siitä tulee. Ja joukosta sulkeminen vaatteiden takia tai lapsen vaatteiden morkkaaminen on ihan wt puuhaa.

      1. Jonna
        Jonna

        Niin ja ekologisuudesta puheen ollen, muutama kotimainen suosittu lastenvaatemerkki joutui nimenomaan epäekologisuutensa vuoksi lehtiin. Juuri tuo mitä tuossa kirjoitat, on se mikä minuakin huolestuttaa. Että ikään kuin uusi normi on, että pienellä vauvalla on 50€ huppari. Nyt erityisesti kuin talouksissa ollaan hyvinkin tiukilla, niin tämän tyyppinen merkkiostelu on aika huolestuttavaa. 🙁 Silloinhan se on tietysti eri asia, jos rahaa on kuin roskaa.

    9. Avatar
      Ilona

      Mä niin ymmärrän sun tekstin pointin. Ihan kuin ne vaatteet jotenkin määrittäisivät joillekin ihmisarvon 😔🤮 Vaatteet on vaatteet ja oman tuntuman mukaan, tärkein miten ne arjen menossa soveltuu tekemisiin ja säihin. Seurasin pitkään kun lähellä pariskunnat sai lapsia tätä merkkivaatetrendiä ja kuulin ikäväkseni miten jotkut äidit ikäväkseen arvoitti jonkun perheen lasten vaatteiden mukaan. Mua oksettaa tämmöinen. Nyt odotan esikoistani ja mua pistää vihaksi niin tämän ilmiön yleisyys. Toivon, että lapsillani tulee olemaan ystäviä, jotka eivät tällaiseen sorru.

      1. Jonna
        Jonna

        Yleistä on ja ikävää siitä tekee sen, että kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta. On huolestuttavaa jos eletään yli varojen ostellessa vauvalle merkkivaatteita. Totuus on kuitenkin se, että sitä rahaa tulee meneen todella paljon, ilman merkkivaatteitakin, sitten kun lapset kasvaa, on koululaisia ja harrastaa. Ehkä ei kannattaisi velkaantua ennen sitä aikaa korviaan myöten, koska siinä vaiheessa niitä voi olla lähes mahdoton maksella takaisin. Mutta pakko sanoa, että itse en opettaisi lapsesta vaatteilla hienostelijaa, vaikka olisin miljonääri. Toivon, että lapseni ei arvota itseään tai muita vaatteiden hienouden, tai kalleuden perusteella. Vaikka nyt kun poikani ovat isomoia on yksi heistä valitettavasti oppinut tämän taidon kavereiden kautta 🙁

    10. Avatar
      Tuplis

      Aikamoisia yleistyksiä tehdään jutussa. Itsellä on kaksoset, joiden vaatteiden miettimiseen käytän jonkin verran vaivaa koska minusta on ihan hauskaa jos asut jotenkin sointuu yhteen eikä ole aina se perinteinen ”pinkkiä tytölle, sinistä tai mustaa pojalle”. Silti meillä mennään 99 prosenttisesti tuttavilta saaduilla ja kirppikseltä ostetuilla vaatteilla – ensinnäkin jo ihan ekologisuuden takia ja toisekseen koska yksinhuoltajan talous ei muuhun taipuisikaan. Yli 20 euroa en ole tainnut maksaa vielä yhdestäkään vaatekappaleesta, jotkut käyttökengät ehkä just ja just poislukien. Ja kyllä, meillä kiipeillään ja möyritään hiekassa, onneksi on pesukoneet keksitty 😂. Ymmärrän kyllä hyvin senkin että jos ei kiinnosta tai jaksa miettiä vaatteita muuten kuin pelkästään käytännön näkökulmasta, mutta ei silti pitäisi lähteä tuomitsemaan muita tietämättä sen tarkemmin. En itsekään ihan ymmärrä miksi joku sijoittaa käyttää sen 50 euroa lasten huppariin mutta jos se on kestävämpi ja jollakulla on niin paljon löysää rahaa niin kivempi se on sit itseni kirppikseltä ostaa itse myohemmin halvalla hyvälaatuista 😉

      1. Jonna
        Jonna

        Ketään ei tässä tekstissä kuitenkaan ollut tarkoitus tuomita, vaikka ehkä osa sen niin ottikin. Jokainen tyylillään tosiaan ja ehdottomasti!
        Tuo pinkki ja sininen keskustelu on jännä, kun se on jämähtänyt ties mille vuosisadalle. Vielä näkee artikkeleitakin aiheesta, että kun poika ei voi pitää pinkkiä vaikka haluaisi. Ihmettelen noita juttuja ja niin ihmettelee moni muukin äiti. Suurimmalla osalla pojista on on pitkään ollut pinkkiä ihan tosi paljon. Esim koululumaailmassa se on ihan poikien muotiväri ollut pitkään. En tiedä mistä nämä ikivanhat pinkki-höpinät vieläkin kumpuaa, miksi on jämähdetty johonkin, mitä ei oikeasti enää ole olemassa? En siis tarkoita sinua, vaan tuli tästä sinistä pojalle ja pinkkiä tytölle keskustelusta mieleeni.

    Vastaa