• You are currently viewing Kiusaajakin tarvitsee apua, ei ainoastaan kiusattu

    Kiusaajakin tarvitsee apua, ei ainoastaan kiusattu

    Uskotteko, että kiusaajakin tarvitsee apua ja siitä on merkittävän paljon hyötyä myös kiusatuille.

    Sosiaalisessa mediassa on koulujen alettua näkynyt yhä enemmän tarinoita koulukiusaamisesta ja erilaisista lasten välisistä konflikteista. Näissä keskusteluissa usein toistuu sama kuvio. Osa aikuisista on aidosti sitä mieltä, että kiusaajat pitäisi poistaa koulusta ja laittaa vaikka nuorisovankilaan. Osan mielestä kiusaajille voisi harjoittaa aikuisten toimesta fyysistä väkivaltaa. Vain hyvin harva ymmärtää, että myös kiusaaja tarvitsee apua.

    Miksi kiusaajia aina hyysätään? Turhia ihmisiä ovat!”

    “Eipä tuollainen asia pään silityksellä parane. Ei mitkään kotiolot tai syyt anna oikeutta käyttäytyä noin muita lapsia kohtaan. Periaatteella kiusaaja lähtee asian pitäisi toimia!”

    Oman käden oikeus jos ei muu auta. Tiukka puhuttelu ja tarvittaessa tukistelu, kunhan ei aiheuta mitään jälkiä eikä vammoja niin ehkä menee perille, että ei kiusata muita.”

    Tämän tyyppistä kommentointia tuli esimerkiksi yhteen keskusteluun facebookissa.

    Olin kiusattu, mutta myös kiusaaja

    Minä olen lapsena ollut kiusattu (niin kuin varmasti hyvin moni meistä on joskus ollut), mutta myös yhdessä tilanteessa kiusaaja.

    En tajunnut itse silloin olevani kiusaaja, en vain pitänyt kyseisestä lapsesta, enkä halunnut viettää hänen kanssaan aikaa. Nyt aikuisena tietysti ymmärrän, että sekin on kiusaamista, kun jättää ulos porukasta tai ilmaisee muuten ilmeillä ja eleillä, että ei pidä toisesta. Olimme samassa harrastuksessa ja silloin toisen kanssa olisi pitänyt tulla toimeen paremmin, eikä osoittaa niin avoimesti, että ei pidä toisesta. Toisaalta, olin lapsi ja vasta harjoittelin. Mallia olin nähnyt harrastuskavereideni vanhemmista, jotka hyvin selvästi osoittivat minulle, että eivät pidä minusta.

    Lue myös: Minkä ikäisen pitäisi osta R-kirjain?

    Kuitenkin usein jos puhutaan kiusaamisesta, niin kiusaajalla on itselläänkin huono olla. Minullakin oli tuolloin menossa sellainen aikakausi, että olin aika epävarma paikastani. Olin paljon lapsellisempi kuin muut ikäiseni ja jäin siksi porukoista ulkopuolelle toistuvasti. Lisäksi koin, että minua kohdeltiin ikävästi harrastuksen sisällä aikuisten toimesta. Sain esimerkiksi syyt niskoille muiden lasten tekemisistä jatkuvasti. (Joku oli nähty tupakalla jäähallin pihalla ennen treenejä, mutta minä sain huudot, vaikka kyseessä oli toinen lapsi). Ehkä ne omat kokemukset työnsivät toimimaan huonosti toista lasta kohtaan. Sama juttu toistuu varmasti useissa kiusaamiseen johtavissa tapahtumaketjuissa.

    Oma käytökseni loppui, kun aikuinen puuttui siihen (keskustelemalla). Se oli aika pelottavaa, mutta varmasti ihan tarpeellista. Sain myös kerrottua samalla omista tunteistani ja siitä kuinka koin harrastukseni aikuisten kohtelevan minua ikävästi.

    kiusaajakin tarvitsee apua

    Miksi kiusaajakin tarvitsee apua?

    On tärkeää, että myös kiusaaja saa apua. Siitä saattaa olla apua pitkällä tähtäimellä useammalle ihmiselle. Jos Maija kiusaa toistuvasti Mattia ja ainoastaan Matti saa kiusattuna apua, niin silloin autamme vain yhtä ihmistä. Mutta jos autamme myös Maijaa, niin emme auta ainoastaan kahta ihmistä, vaan ehkä jopa kymmeniä ihmisiä. Sillä jos Maija saa oikeanlaista apua ja muuttaa toimintapojaan, niin kaikki seuraavat Maijan uhriksi joutuvat lapset, eivät koskaan tule kiusatuksi Maijan toimesta.

    Lue myös: Äidin ryhti kuntoon ryhtiremmillä

    Miksi sitä apua kiusaajalle ei sitten haluttaisi suoda? Ei se apu ole pois kiusatulta, päinvastoin, se auttaa useampaa kiusattua pidemmällä aikavälillä. Ymmärrän, että vanhempana se tunne siitä, kun omaa lasta kiusataan, on niin vahva, että ei kiinnosta kuin oman lapsen auttaminen. Mutta minusta meidän aikuisten vastuulla on ajatella kaikkia lapsia ja auttaa useampia lapsia.

    Oma poikani tuli hakatuksi koulun pihalla aikanaan ja siitä käynnistyi isompi tapahtumavyyhti. Sen lisäksi, että olen tietysti onnellinen, ettei poikani ole enää vaarassa, niin olen myös onnellinen, että osa tekijöistä on saanut apua. Koska on tärkeää, että nämä yhteiskunnasta tipahtavat nuoret, jotka pyörivät tuolla kiusaamassa muita, saataisiin takaisin yhteiskunnan normaaleiksi jäseniksi. Heissä voi olla hurjaa positiivista potentiaalia, mikä odottaa vain sitä yhtä aikuista, joka uskoo siihen. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee jonkun, joka haluaa auttaa.

    Opetetaan lapsille, että ei saa kiusata. Jos lapsi kuitenkin kiusaa, niin autetaan kiusatuksi tulleen lapsen lisäksi myös kiusaajaa.

    Vastaa