• ”Meille ei saa tulla lasten kavereita”

    ”Meille ei saa tulla lasten kavereita”

    ”Meille ei saa tulla lasten kavereita”

    Tällaisia kommentteja bongasin eräästä todella pitkästä keskusteluketjusta, äitien keskusteluryhmästä. Järkytyin. Kyseisen ketjun aloituksessa kysyttiin, että miten usein lasten kaverit ovat tervetulleita, millaisilla rajoituksilla, tarjotaanko ruokaa… Todella, todella moni oli vastannut että heille ei saa tulla lasten kavereita. Ollenkaan. Pari perustelua syöpyi mieleeni.

    ”Lasten kavereita käy muutamasti vuodessa, tämä on minunkin kotini enkä halua tänne vieraita lapsia.”

    ”Harvoin annan tulla, yöksi en koskaan. En jaksa kuunnella muiden lapsia.”

    ”En anna tulla juuri koskaan, en vain jaksa. Saavat kutsua sitten aikuisina omaan kotiinsa niin paljon kuin haluavat.

    Alkoi suututtaa.

    Onkohan kuitenkin niin, että se on myös lasten koti?  Palasin muistoissani omaan lapsuuteeni. Mietin, miten paljon köyhempi se olisi ollut, jos ystäväni eivät olisi saaneet tulla meille. Ja kun ajattelen, että kieltäisin sen omilta lapsiltani… Ystävät ja oikeus kutsua heitä myös kylään, ovat meillä lasten perusoikeus. Asioista sovitaan kyllä, koska asuuhan täällä toki meitä muitakin. On olemassa säännöt, rajat ja hetket joina ollaan oman perheen kesken. Mutta että kieltäisin? En koe, että mulla olisi edes oikeutta tehdä niin, enkä ymmärrä miten kenelläkään muullakaan on. Nämä suhteet ovat lapsille myös äärimmäisen tärkeitä.

    Mistä kaikesta pojat jäisivät paitsi? Mistä kaikesta jäisin itsekin paitsi? Ja miten voisimme tutustua poikien ystäviin, jos he eivät saisi tulla meille? Musta on ihan huippua tuntea poikien kaverit, ja he tuntevat meidät. Haluan uskoa tämän luovan perustaa myös horisontissa siintävälle murrosiälle. Uskon monien ystävien säilyvän sinne sekä ylikin, ja teini-iässä on erityisen tärkeää  tuntea lasten ystävät.

    Pari mustelmaista kesämiestä ja yksi neiti kesäheinä.

    Nämä hetket luovat muistoja

    Ruokailuun liittyen ymmärrän kustannuskysymyksen. Kaikilla ei ole varaa tarjota ruokaa, tai edes välipalaa vieraille lapsille. Se on kurjaa, mutta eihän se kenenkään muun velvollisuus olekaan. Silloin on mielestäni aivan sopivaa ruokailuhetkellä sanoa sille kaverille, että menee lastenhuoneeseen leikkimään kun me nopsasti syödään. Joskus olen itsekin joutunut tekemään näin jos ruokaa jostain syystä on tullut tehtyä tosi vähän, mutta lähes aina on tarjota muillekin.

    Odotan niin onnessani kesää, se lämmin fiilis tuntuu varpaissa saakka kun ne lippispäiset pojat ja tytöt käyvät koputtamassa ovelle ja pyytämässä poikia ulos, hyppivät meidän tramponiilla, käyvät kuuden hengen joukolla kippaamassa litran mehua helteellä ja jatkavat sora pyöränrenkaista pöllyten koko jengi seuraavaan paikkaan.

    Entä sitten ne yökyläkaverit!

    Popcornia, leffaa, myöhäisillan supatusta ja kikatusta, uhkauksia siitä ettei nukuta ollenkaan koko yönä. Rakastan näitä hetkiä, rakastan niitä hetkiä. Meille kaverit ovat tervetulleita melkein aina, enkä nyt tarkoita että ovet olisivat auki kuin majatalossa. Toistaiseksi kukaan ei ole vieraillut kukonlaulun aikaan tai yömyöhään. Ja joskus on ihan ok toivoa, että ollaanko oman perheen kesken. Nämä lapsuuden hetket luovat muistoja, sitovat ystävyyksiä lujiksi ja valavat luottamusta. Haluan antaa lapsilleni tilaa tämän kaiken tekemiseen.

    Kommentit

    1. Avatar
      Ann

      Toisaalta on kyllä turhauttavaa odotella lasta reippaista ulkoleikeistä kotiin syömään, kun hän onkin ulkoilun sijaan ollut jollain kaverilla sisällä pelailemassa ja siellä kutsuttu ennalta sopimatta ruokapöytään.

    2. Avatar
      Sande

      Kaverit ovat tervetulleita mutta eivät silloin kun jompikumpi kumpi vanhemmista ei ole kotona

    Vastaa