Perhevaikuttajan vastuu ?
Vaikuttajien vastuusta yleisellä tasolla on ollut puhetta kiitettävissä määrin.
Se mistä ei kuitenkaan mielestäni likimainkaan tarpeeksi puhuta, on perhevaikuttajan vastuu sen suhteen, antaako seuraajilleen mallia sekä paineita eräänlaisesta kiiltokuvaelämästä. Harva meistä haluaa pestä likapyykkiään somessa, ja kaikilla meillähän on tokio oikeus laittaa julki juuri ne palat elämästämme, mitä itse haluamme. Mutta nykyinen meno saa mut kyllä pudistelemaan päätäni. Miksi somessa halutaan julistaa ne elämän ihanat, parhaat ja iloisimmat hetket sillä niin, ettei siinä elämässä koskaan mitään muuta olisikaan?
Monet suositut blogit ja vlogit ovat täynnä sisustuslehtikoteja ja yltiöonnellisia perheitä joissa kaikesta selvitään aina vain kauniisti puhumalla. Koskaan pyykit eivät kasaudu, tilin saldo ei lähene nollaa, huolta toimeentulosta ei ole milloinkaan, eikä tule kinaa aikatauluista tai kotitöistä. Oon itse suhteellisen optimistinen ja positiivinen ihminen, mutta olisiko kuitenkin realistisuus paikallaan tässäkin? Miksi on vaikeaa sanoa että nyt eletään niukasti koska tulopuoli tökkii, tai tuoda esiin edes pintapuolisesti ongelmaa ihmissuhteessa tai jaksamattomuutta kotitöissä.
Lue myös: Meille ei saa tulla lasten kavereita.
Etenkin suuremmilta vaikuttajilta penäisin tekoja asian suhteen.
Pankkitilin saldo, seksielämä tai oma terveyshistoria ei tietenkään kuulu muille, mutta mikähän siinä on, että sekä omasta että lasten elämästä voidaan julkistaa käytännössä kaikki yksityisimmätkin kohdat, kunhan ne ovat silkkaa hattaraa ja päivänpaistetta? Nimittäin useimmiten vedotaan siihen, ettei haluta kertoa tuota ja tätä, koska pidetään kiinni yksityisyydestä. Yksityisyyttä ei ilmeisesti kuitenkaan ole koko elämän kuvaaminen someen niin että jopa asuinpaikka, lasten koulut ja harrastukset käyvät siitä ilmi? Vai olisiko sittenkin?
Lasten yksityisyys on asia erikseen ja siitähän sitä juttua riittäisikin. Tässä huudan kuitenkin sen perään, että tämä nykyinen suuntaus kasaa aivan valtavia paineita seuraajien niskaan. Yritetään samaistua siihen kiiltokuvaan, mitä tuskin kenelläkään on aina ja ikuisesti. Silti sellainen kuva pyritään antamaan. Miksi?
Mielestäni tällaisten mielikuvien tuottaminen on todella vastuutonta ja ajattelematonta. Juna nimittäin kulkee eteenpäin kokoajan, meidän tekomme vaikuttavat tulevaisuuteen ja lapsiimme. Vaikuttajien, bloggaajien ja vloggaajien asema on hurjan tärkeä, ja tällaisenaan tuntuu että sitä hyödynnetään väärin. On ihan mahdollista tuottaa laadukasta sisältöä niin että se on aidon arkista – ilman että vedetään toiseen ääripäähän. Arkirealismilla en itse tarkoita jatkuvaa valitusta, negatiivisuutta tai lapsivastaisuutta, joksi tämä usein käännetään. Puhutaan paljon että Suomen kulttuuri ei olisi perhe- ja lapsimyönteinen, ja varmasti tämä onkin osittain totta, mutta tämä siloittelu ei ole oikotie onneen.
Itse koen, että realistinen sisältö antaisi myös seuraajille enemmän tarttumapintaa. Mielestäni perhevaikuttajan vastuu on selkeä: jos työkseen toimii eräänlaisena mallina lapsiperheille, pitäisi osata tuoda esiin myös elämän nurjia puolia, eikä pyyhkäistä niitä sivuun.
