• Muutosten vuosi 2020 -mitä kaikkea tapahtui minulle?
    Maailman paras naapuri! Mun ystäväni.

    Muutosten vuosi 2020 -mitä kaikkea tapahtui minulle?

    Nyt on ollut aikamoinen muutosten vuosi 2020. Ihan jo pelkästään koronankin takia, mutta minulla henkilökohtaisesti muutenkin. Pitkään jatkunut tasainen onnellisuus on vaihtunut epävarmuuteen, muutoksiin ja jännitykseen. Vaikka pohjimmiltaan kaikki on paremmin kuin hyvin, mutta jotenkin kauheen jännää aikaa tässä elellään.

    Olen aina pitänyt itseäni vähän Aku Ankkana, mitä tulee tuuriin. Minulle ei juuri koskaan jaeta niitä helppoja kortteja, mutta kuten Aku Ankkakin, niin sitkeyteni ansiosta, aina välillä, kohtaan kuitenkin ihan onnellisen lopun. Joskus taas en.

    Luopumisen tuskaa

    Olen todella TODELLA tunne ihminen, vaikka yritänkin nykyään tunteitani hallita paremmin kuin nuorempana. En ehkä vollota, tai voivottele ääneen, mutta tunnen silti vahvasti! Kiinnyn herkästi ihmisiin ja asioihin, ja niistä luopuminen, tavalla tai toisella, on minulle tosi vaikeaa. Nyt on pitänyt luopua, oikein urakalla.

    Mitä kaikkea on tapahtunut…

    Paras ystävä muutti pois naapurista

    Paras lapsuudenystäväni on asunut tässä naapurissani poikansa (kummipoikani) kanssa jo vuosia, mutta nyt he muuttivat pois. Meillä on ollut niin ihanaa, kun olemme voineet piipahtaa aamukahville toistemme koteihin verkkareissa ja lainata sokeria ja maitoa hädässä. Kummipoikani on pyörinyt tässä meidän nurkissa päivät pitkät ”viidentenä poikanani”. Ystäväni on ollut omille pojilleni tuki ja turva, sellainen toinen äiti.

    Tottakai ystäväni kanssa olemme läheisiä edelleen ja pidämme yhteyttä päivittäin, mutta tuntuu se hassulta, kun toinen ei enää ole fyysisesti lähellä. Onneksi olemme olleet ystäviä pikkutytöistä asti ja tiedämme, että meidän ystävyys säilyy välimatkasta huolimatta. Eikä se välimatka onneksi ulotu kuin kaupungin toiseen päähän. Tämä on kuitenkin iso muutos koko meidän perheelle.

    Sanna jää pois meidän yhteisestä yrityksestä

    Tämän asian käsittely oli myös yllättävän rankkaa. Jotenkin vähän yllättäen, yrityksemme Poikien Äidit ajautui siihen tilanteeseen, että Sanna päätti jäädä siitä nyt pois. Tunsin sen pitkään nahoissani, että jotain isoa tulee tapahtumaan, mutta en tiennyt mitä se joku on ja lopputulos vähän yllätti. Vaikka uskon minäkin tämän olevan lopulta järkiratkaisu kaikkia ajatellen.

    Lisää yrityksen muutoksesta TÄÄLLÄ.

    Me ollaan oltu Sannan kanssa nämä 3 vuotta todella tiiviisti yhdessä. Niin työaikana, kuin vapaa-aikanakin. Usein nämä molemmat vähän sekoittuivat. Mukana on ollut meidän lapset ja heistäkin tuli jo kavereita keskenään. Meillä on ollut todella kivaa ja omanlaista luopumistaan tämä muutos tottakai on. Ainakin minulle.

    Vaikka tämä päätös on tehtykin ihan yhteisymmärryksessä, eikä mitään riitaa tämän takana ole, niin silti huomaan jo nyt, että mikään ei ole kuin ennen. Nyt kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen, on jo todella hyvä fiilis. Odotan innolla uuden yhtiökumppanini kanssa vauhtiin pääsyä ja erityisesti sitä, että päästään jossain vaiheessa taas tapahtumien kimppuun. Hyvä tästä tulee!

    Harrastaminen muuttui hankalammaksi

    Niin paljon iloa kuin luistelu on minulle kaikki nämä vuodet tuonutkin, niin nyt olen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miettinyt, että ehkä nyt luistelen viimeistä tai ainakin viimeisiä kausiani.

    Suurperheen äitinä, aika on todella kortilla ja välillä omiin treeneihin pääseminen on aikamoinen päänvaiva. Tämä aiheuttaa turhaa stressiä, koska onhan se tyhmää maksaa ja sitoutua, jos ei pääse paikalle. Lajina muodostelmaluistelu on vielä sellainen, että jos ei pääse paikalle, niin on vaikea pysyä mukana.

    Vaikka nyt en vielä mitään päätöstä puoleen tai toiseen tehnytkään ja tämän kauden luistelen normaalisti edelleen, niin huomaan, että ajatus muutoksesta on lähtenyt kuitenkin jo liikkeelle. Mitä harrastaisin seuraavaksi? Futis voisi kiinnostaa…sitä voisi harrastaa lähempänä.

    Pienet pojat ovat nyt isoja

    Tälle vuodelle osui myös iso mullistus, kun kaikista pojistamme tuli vihdoin koululaisia. Se on tottakai iso juttu, meillä on kuitenkin ollut 15 vuotta täällä perheessä alle kouluikäinen poika ja nyt yht äkkiä ne on kaikki niin isoja. Ollie, meidän kuopus lähti kouluun syksyllä ja nyt tuntuu niin oudolta.

    Lue myös: Kun kuopus menee kouluun, niin äidin hanat aukeaa (eikä mitkään kaljahanat)

    On siinä hirmuisesti hyviäkin juttuja, mutta omanlaista luopumista se on myös, kun kotona ei ole enää pientä. Koululaiset touhuaa jo omiaan ja viihtyy kavereiden kanssa. Äidin rooli muuttuu väkisinkin. Otan siitä kyllä ilonkin irti!

    kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu

    Muutos tuo aina jotain hyvääkin

    Onneksi muutos tuo aina jotain hyvääkin mukanaan. ihan jokainen näistä muutoksista tuo mukanaan jotain tosi kivaa.

    Paras ystäväni on löytänyt rinnalleen ihanan ihmisen, jonka kanssa haluaa elää yhdessä, mikä voisi olla sen hienompaa. Yrityksemme saa tuulahduksen uutta energiaa uuden yhtiökumppanin myötä ja ehkä saan harrastuksestakin täyden ilon irti, nyt kun tiedän, että jollain muotoa se tulee muuttumaan lähi vuosina.

    Olen suuresti kiitollinen, että olen saanut pitää poikani luonani koululaisiksi asti. Jokainen päivä yhdessä perheenä on suuri lahja, josta osaan olla äärimmäisen kiitollinen!

    Kiitos elämä! Nyt pieni ripaus iloa ja onnea, ei olisi kuitenkaan pahitteeksi.

    Vastaa