• Mitä tapahtuu tapahtumille? Eikö ketään muuta sureta?

    Mitä tapahtuu tapahtumille? Eikö ketään muuta sureta?

    Mitä tapahtuu tapahtumille ja erilaisille teemapuistoille ja aktiviteettiparkeille? Olen miettinyt tätä tosi paljon ja kysynytkin sitä ihmisiltä. Moni sanoo ”maailma muuttuu”ta ”En minä jää kaipaamaan”, mutta eikö se ole kenestäkään muusta kuin minusta, kamalan surullista?

    Korna-ajan vaikutukset alkoivat näkymään jo maaliskuussa, osalle yrittäjistä se on tarkoittanut kuitenkin, että vasta nyt alkaa tapahtumaan isompia asioita. Säästöt tai tuet ovat kantaneet tähän asti, mutta nyt ne eivät enää riitä. Ei ole asiakkaita, ei tule tuloja, lappu on laitettava luukulle. Näin kävi meidänkin kanssa yhteistyötä tehneelle HopLop Keravalle, jonka omistajat, kaksi äitiä, jättivät yrityksensä. Myös Poikien Äidit yrityks kohtasi koronan vaikutukset silmästä silmään, ja Sanna päätti jäädä pois toiminnasta.

    Isot artistit ja tapahtumatuottajat ovat avoimesti kertoneet tilanteen tuskallisuudesta. Kuitenkin tapahtumien ja keikkojen takana on paljon muitakin, kuin ne keulahahmot. On roudareita, on äänimiehiä, on assareita ja koordinaattoreita ja vaikka mitä. Ne joilla on tuiki tavalliset palkat, eikä todellakaan mitään säästöjä sukan varressa. Miten näiden kaikkien työttömyys voi olla kenellekään ”Maailma muuttuu” ja ”En minä jää kaipaamaan” asia?

    tapahtumille
    Äiti ja poika -risteilyltä kisailua

    Minä jään kaipaamaan! Paljon jäänkin.

    Tämä meidän elämä on yhtä tietokonetta, peliä ja vehjettä nykyään muutenkin, ilman koronaakin. On aivan kamala ajatus, että ihan kaikki yhteisöllisyys häviää ja me aletaan tapaamaan toisiamme vain etänä. Nimenomaan tämän tyyppisellä aikakaudella, nuo tapahtumat, tapaamiset ja teemapuistot ovat mitä ihanimpia paikkoja tavata ihmisiä aidosti ja oikeasti.

    Meilläkin on mitä ihanin some-yhteisö Poikien Äideissä, mutta olihan se nyt mitä parasta, kun tavattiin livenä. Mikään ei ollut ihanampaa kuin yhteiset risteilyt, Nerf-sota tapahtumat ja hyväntekeväisyys synttärit. Olen tavannut niissä mahtavia lapsia, upeita äitejä ja nähnyt pitkien ystävyystarinoiden syntyjä.

    Muistan yhdeltä meidän risteilyltä pojan, joka osasi kaikkien laivojen nimet ja tiedot tarkkaa ulkoa, muistan Mun synttärit -kiertueelta äidin, joka liikuttui kyyneliin saadessaan poikansa synttäreille ensimmäistä kertaa ikinä vieraita, muistan kun istuin joogatunnilla 20 muun poikien äidin kanssa, jotka olivat voittaneet paikan Äitien unelmapäivään ja muistan kuinka Lapsimessuilla sain lapsilta kiitokseksi ison hymyn antaessani heille palkinnoksi karkkia. Nämä kokemukset ovat olleet niin mahtavia, että en todellakaan ole valmis luopumaan niistä.

    tapahtumille
    Tampereen Superpark Äiti ja poika -päivä

    Ihmiset tarvitsevat toisiaan

    Me ihmiset tarvitaan toisiamme. Meitä ei todellakaan ole luotu näkemään muita ihmisiä vain etänä. Tarvitsemme kosketusta, tarvitsemme vertaistukea tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme sitä, että kokoonnumme jonnekin yhdessä ja tunnemme saman musiikin kehossamme. Tarvitsemme sitä, että istumme kahvikuppi kädessä katsomassa, kun lapsemme pitävät hauskaa teemapuistossa ja näemme toisen äidin viereisessä pöydässä tekevän samoin. Tarvitsemme yhteisiä kokemuksia, yhteisiä matkoja ja yhteisiä tarinoita. Tarvitsemme toisiamme.

    Miten voisimme elvyttää tapahtuma-alaa, ilman, että aiheutamme riskiä kenenkään terveydelle? Miten voisimme ylläpitää yritysten toimintaa niin, että kun olisi oikea aika, niin voisimme taas mennä kuluttamaan rahojamme niihin? Miten voisimme vielä joskus jatkaa kuten ennenkin? Mitä tapahtuu tapahtumille? Se on aika paljon myös meistä kiinni.

    Minä en ainakaan halua alkaa elämään etäelämää ikuisesti. Entä sinä?

    tapahtumat
    Meidän ihan eka tapahtuma Espoon Superparkissa

    Vastaa