• You are currently viewing Joululahjat Ryhmä Hau-fanille

    Joululahjat Ryhmä Hau-fanille

    Kaupallisessa yhteistyössä lasten24.fi

    Joululahjat Ryhmä Hau-fanille

    Ryhmä Hau-rummutus on jatkunut meidän perheessä jo useamman vuoden ajan – ensin esikoinen, sitten keskimmäinen ja parhaillaan kuopus. Itse omaan ehkä poikkeuksellisenkin vahvoja mielipiteitä erilaisista leluista, eivätkä ne kaikki ole ollenkaan positiivisia. Ryhmä Hau-konsepti on kuitenkin mielestäni kokonaisuudessaan äärettömän ihana, ja vuosien hypetyksenkin jälkeen Ryhmä Hau-tuotteet nauttivat meillä sekä lasten että aikuisten suosiota.

    Vuosien fanitus on luonnollisesti tarkoittanut myös sitä, että kyseisisä tuotteita on saanut ostaa lahjaksi aika runsain määrin. Shoppaamme lelut ja lahjat pääasiassa verkkokaupoista, emmekä ole aina säästyneet myöskään pettymyksiltä. On ollut vääränlaisia tuotteita, rikkinäisiä tuotteita, homeelta haisevia tuotteita, vääriä tuotekuvauksia, huonolaatuisia tuotteita – sekä tuotteita, jotka ovat saapuneet reilusti luvatun toimitusajan jälkeen, tai eivät ollenkaan. Siinä on joulumieli on kaukana ja stressi sekä harmitus ylimmillään.

    Psssst! Lue myös: Mitä tehdä kun oma lapsi kiusaa?

    Rakastan lahjojen ostamista, ja parasta se on silloin kun löytää hyvän sekä luotettavan paikan joka toimittaa paketit ajoissa ja huolellisesti.

    Lasten24.fi-verkkokauppa osoittautui juurikin tällaiseksi – sekä todelliseksi Ryhmä Hau-tuotteiden mekaksi. Siis valikoima on aivan mieletön, tuotteita löytyy niin aivan pikkuruisille Ryhmä Hau-faneille kuin isompienkin harrastajien leikkeihin. Tuotteiden kuvaukset ovat hyvät sekä paikkaansapitävät, ja toimitusaika juuri sitä mitä luvattiin. Erityismaininnan tämä ansaitsee myös siitä, että kyseessä on kotimainen, Nurmijärvellä sijaitseva pienyritys – suositaan siis suomalaista.

    Meidän pienimmän herran joulupaketteihin kääräistiinkin siis tänään pari ihan huippua Ryhmä Hau-lahjaa: Jättikopteri sekä Komentokeskus. Ihana ja suorastaan jännittynyt fiilis kun osaan kuvitella meidän tyypin riemun kun hän avaa pakettinsa!

    Onko teillä pieniä tai vähän isompiakin Ryhmä Hau-harrastajia? Suosittelen lämpimästi hankkimaan joululahjat Ryhmä Hau-fanille lasten24.fi-verkkokaupasta – Ryhmä Hau-tuotteiden lisäksi löydät kattavan ja laadukkaan valikoiman leluja, vaatteita ja juhlatarvikkeita!

     

     

    Vastaa