Kaupallinen yhteistyö: The Hairlust Vaikka raskauksista ja imetyksistä onkin jo aikaa, tuntuu että hiukseni eivät vieläkään ole niin hyväkuntoiset, mitä ne ovat joskus olleet. Minulle kolme raskautta ja imetystä lyhyellä aikavälillä tekivät sen, että hiukset haurastui ja niitä lähti ihan järjettömiä määriä. Jostain syystä myös nyt alkuvuodesta minulla oli vaihe, että aamuisin tyynyliinaan / lakanaan oli jäänyt todella paljon hiuksia.
Haluan takaisin pitkät ja elinvoimaiset hiukset!
Vaikka pyrinkin syömään monipuolisesti ja tasapainoisesti, se ei näköjään riitä. Ihmisen keho nimittäin ei pidä hiuksia välttämättömyytenä selviytymiselle. Sen sijaan, kuten minun tapauksessanikin on varmasti käynyt, on kehoni ohjannut syötyjä ravintoaineita tärkeimpiin prosesseihin hiusteni sijaan. Jos hiustupet eivät saa tarpeeksi ravintoaineita, ne kasvattavat ohuempia ja hauraampia hiuksia. Tämä on juuri se tilanne, jossa olen nyt.
Olen aiemmin kuullut paljon hyvää Hairlustin tuotteista ja nähnyt miten hyvinvoivia hiuksia ihmiset ovat niiden avulla saaneet kasvatettua. Nyt kun sain mahdollisuuden päästä tekemään yhteistyötä heidän kanssa, on sanomattakin selvää miten innoissani olen! HairLust on Pohjoismaalainen tuotemerkki, jonka missiona on edistää ja ylläpitää luonnollista kauneutta.
Miten ravita hiuksia sisältäpäin ja estää hiusten lähtöä?
Hair growth formula gummies viinikumivitamiineista on tullut mun lounaan jälkeinen jälkiruoka. Nämä maistuu ihan karkeilta, joten en ole kertaakaan vielä unohtanut näiden ottamista! 😀 Näistä saan juuri niitä vitamiineja ja mineraaleja, joita tarvitsen normaalin hiustenkasvun tukemiseen, mukaan lukien piidioksidia bambu-uutteesta, biotiinia, foolihappoa, C-vitamiinia ja sinkkiä. Alkuun vähän jännitti miten mun herkkä vatsa näihin reagoi, mutta kun nämä eivät sisällä gelatiinia tai keinotekoisia maku ja – väriaineita, niin ärtyvä suoleni ei ole ollut näistä moksiskaan.
Tehohoito ja kosteutus osaksi arkirutiineja
Kun hiusten lähdön kannalta lisäravinteet ovat ehdottomasti tärkeimmässä roolissa, auttavat ulkoisesti käytetyt tuotteet pitämään hiukset hyvässä kunnossa ja estävät niiden katkeilua. Tämä on asia, jota olen aiemmin laiminlyönyt, joten ei ihmekään että hiukseni ovat siinä kunnossa kuin ovat. Olen kyllä toisinaan käyttänyt hiusnaamioita ja öljyjä, mutta ne ovat olleet niin satunnaisia kertoja.
Anti-Frizz & Hydration on kosteuttava tehohoito, jonka levitän hiuksiini ennen hiustenpesua, sillä kuivat hiukset imevät öljyä tehokkaammin kuin märät. Olen antanut tuotteen vaikuttaa vähintään 10 minuuttia, toisinaan pidempään. Tehohoito palauttaa vaurioituneiden ja pörröisten hiusten kosteustasapainoa.
Hair Growth & Protection Hair Mask hiusnaamio kosteuttaa hiuksia tehokkaasti. Levitän tuotetta pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin (tyvestä latvoihin) ja annan vaikuttaa hiusturbaanin sisällä 5 – 10 minuuttia. Tämän jälkeen olen vielä käyttänyt hoitoainetta, sillä hoitoaine auttaa lukitsemaan hiusnaamion tarjoamat ravintoaineet hiusten sisään.
Hair Strengthening & Protection Hair Oil sisältää runsaasti hoitavia ja tehokkaasti kosteuttavia öljyjä, toimii luonnollisena lämpösuojana eikä muuten myöskään latista hiuksia! Siksi voinkin sanoa, että tämä ns All in one – tuote on paras hiusöljy, jota olen koskaan käyttänyt.
-Sarianna