• You are currently viewing Poikien pikkulapsiaika -järkyttävää kaaosta vai parasta ikinä?

    Poikien pikkulapsiaika -järkyttävää kaaosta vai parasta ikinä?

    Oliko poikien pikkulapsiaika -järkyttävää kaaosta vai parasta ikinä?

    Katsottiin koko perheen voimin kotivideoita viime viikonloppuna ja sen lisäksi, että naurettiin vedet silmissä paljaille pyllyille, koheltamiselle ja poikien hassuille jutuille, niin piti myös hieman kauhistella sitä menoa. Miten ihmeessä nämä pojat on pysyneet hengissä näin isoksi asti? Ja miten ihmeessä olen itse pysynyt hengissä tähän asti?

    Kyllä sen etäisesti muistaa, että meno on parhaimmilaan ollut aika kaaottista, mutta silti se on vähän päässyt unohtumaan, KUINKA kaaottista.

    Poikien pikkulapsiaika: vauhtia ja vaarallisia tilanteita

    En todellakaan muistanut miten isommat veljet on kantaneet melko huolettomasti pienempiään pitkin asuntoa. En muistanut, että lähdin yksin uimahalliin neljän pienen pojan kanssa ja, että se oli aivan katastofi. Enkä muistanut, että poikien lempijuttu oli hyppiä sängyltä mahalleen lattialla olevalle patjalle, pelkkä katsominenkin kauhistutti nyt.

    En muistanut kuinka sekaisin kämppä oli koko ajan, lapset juoksi kotona nakuna tai sukkahousuissa, paita väärinpäin ja räkä poskella. En muistanut, että pukuleikkejä leikittiin päivittäin, asut vaihtuivat tunnin välein ja leikkien äänentasot olivat korvia huumavia.

    Lue myös: Eka päiväkotipäivä. Taas!

    En muistanut, että pallo lensi pitkin asuntoa ja pihaa. Välillä ikkunaankin. Pelattiin sählyä, futista, pöytälätkää ja vaikka mitä. Leikittiin nerf-pyssyillä, miekoilla ja muilla taisteluaseilla. Rakennettiin isoja legokaupunkeja ja koitettiin tehdä legoista niin iso torni, että se ylettyy kattoon asti. Siinä onnistuttiinkin.

    poikien pikkulapsiaika
    Kuva: Meeri Nikkilä

    Nostan hattua itselleni ja miehelleni

    Sen lisäksi, että nostan hattua itselleni siitä, että nämä vauhdikkaat lapset ovat pysyneet hengissä (tai kiitän ehkä siitä luojaa/sattumaa), on pakko myös ihmetellä sitä jaksamista, millä olen homman hoitanut. Tiedän, että apukäsiä on ollut vähän, jos ollenkaan. Olemme hoitaneet pojat oikeastaan hyvin pitkälle mieheni kanssa täysin itse. Nyt kun katson aikaa taaksepäin, niin olen siitä kaikesta tosi onnellinen.

    Kyynel kohosi poskelle videon kohdasta, missä makasin aamulla kahden pienimmän kanssa sängyssä, vailla kiireitä. Pussailtiin ja halailtiin vaan. Molemmat pojat olivat kotihoidossa, kun isoveljet olivat toinen eskarissa ja toinen koulussa. Meillä oli selvästi ihanaa kotona. Onneksi vietin silloin pienten kanssa paljon aikaa, sillä sitä aikaa kun ei saa enää koskaan takaisin.

    Hymyilin, kun huomasin, miten pojilla on kuitenkin kaikesta huolimatta ollut selkeät säännöt ja rajat. Koheltamista ja vauhtia on toki ollut, mutta hyvää käytöstä on kuitenkin selvästi heiltä vaadittu. En ehkä edes muistanut, että olen joissain tilanteissa ollut aika tiukkakin vanhempi. Nykyäänhän olen jatkuvasti kauhea natsimutsi, ainakin teinien mielestä.

    Nostan hattua itselleni siitä kaikesta mitä olen poikien kanssa jaksanut touhuta. En enää tunne yhtään syyllisyyttä siitä, että nykyisin en ehdi heidän kanssaan ihan niin paljon. Olen kuitenkin tosi hyvin jaksanut tehdä yhdessä paljon asioita, kun olivat pieniä.

    Poikien ollessa pieniä, me ollaan vietetty pehmolelujen synttäreitä, tehty perheen kanssa yhdessä Star Wars elokuva (mikä oli muuten paljon parempi kuin alkuperäinen), rakennettu kotiin Angry Birds maailma, tehty temppurata olohuoneeseen ja tanssilava pihalle. Järkätty laulukisa, potkumopokisa ja siivouskisa, Ei mikään ihme, että pojilla on nykyisinkin niin valtavan hyvä mielikuvitus. Minnehän omani on kadonnut?

    vauhtia ja vaarallisa tilanteita

    Nauti, nauti ja nauti

    No, oliko se poikien pikkulapsiaika sitten -järkyttävää kaaosta vai parasta ikinä? Vastaus on: sekä, että!

    Sinä, jolla on vielä pienet lapset. Nauti, nauti ja nauti. Voi tuntua hassulta, että pitäisi nauttia, vaikka elämä saattaa olla yhtä kaaosta, mutta juuri se on se osa sitä, mistä pitää nauttia. Se on aivan ihana vaihe elämässä. Juuri se, kun asunto ei pysy siistinä, se kun lapset saa illalla iltavillin ja juoksevat pitkin asuntoa. Se kun isoveli kutittaa pikkuveljeä ja pikkuveli kikattaa iloisesti.

    Se kun pienet tahmaiset sormet kietoutuvat ympärillesi ja söpöt varpaat kurkkaavat aamulla peittosi alta. Se kun joka päivä maljakot pursuavat poikien sisälle kantamia kukkia ja paperit täyttyvät äidille piirretyistä sydämistä. Se kun elät enemmän, kuin mitä tulet koskaan elämään.

    Lue myös: Kotiäiti se vasta kova likka onkin!

    On surullista, että kotiäitiys ja äitiys yleensäkin nähdään nykyään aika negatiivisessa valossa. ”Naisten riistoa” -kuten eräs henkilö minulle sanoi. Naiset kun tippuvat äitiyden vuoksi työelämästä ja joutuvat vain hoitamaan jälkikasvuaan kotona.

    Miten ihmeessä omien lasten kanssa olemiseen saadaan liitettyä sana JOUTUA? Lapsien tekeminen on vapaaehtoista, niitä ei ole pakko tehdä. Mutta jos tekee, niin mikään siihen liittyminen ei ole joutumista, se on maailman siisteintä hommaa ja pelkästään etuoikeus. Se ei ole joutumista, se on saamista.

    NAUTI! Kohta se on jo ohi.

    Vastaa