• You are currently viewing Saako työstä nauttia?

    Saako työstä nauttia?

    Saako työstä nauttia?

    Tämä liippaa aiheelta aiemmin kirjoittamaani Unelmat kannattaa sanoittaa -postausta.

    Jos ei lasketa mukaan omaa tai läheisieni sairastumista, en saata kuvitella muuta muutosta elämääni joka laskisi niin merkittävästi elämänlaatuani, kuin että en saisi tehdä työtä jota todella rakastan.

    Tiedän olevani (monessakin asiassa) hirveän etuoikeutettu, mutta ei tämäkään työtilanne ole kuitenkaan ilman puurtamista tullut. Suomalaisessa työkulttuurissa tuntuu kuitenkin edelleen olevan paikoitellen sellainen mentaliteetti, että kunhan jotain työtä tekee.

    Ihminen joka ei viihdy työssään ja jopa ahdistuu siellä, nähdään laiskana, työtä vieroksuvana ja motivaatio-ongelmaisena – olen itsekin käynyt läpi ihan tuon koko tunneskaalan.

    Mun työhön liittyy toinen toistaan mielenkiintoisempiin tausta-aineistoihin pureutumista.

    On totta, että töitä pitää tehdä, eikä unelma-ammatin ovi avaudu heti.

    Tässä ei ole kuitenkaan kyse siitä että kuvittelisin jokaisen saavuttavan huippuduunin mahtipalkalla – tässä on kyse siitä, että uskon jokaiselle löytyvän omalta tuntuvan työn. Hetkittäin elämässä on tehtävä asioita, joista ei saa irti mitään kovinkaan hienoa. Aina on kuitenkin mahdollisuus pyrkiä parempaan.

    Olen itsekin melkoisen velkainen kolmen lapsen äiti, ja olin sitä vielä enemmän silloin kun päätin alkaa ryskimään kohti omaa unelmaa. Unelmani oli siis päätyä työhön, josta nautin. En ole kovinkaan hyvä nielemään paskaa siinä mielessä, että olisin voinut kuvitella nousevani kymmenien vuosien ajan joka aamu tekemään työtä, josta en saa irti mitään.

    Itse aloin siinä rallissa oireilemaan ihan psyykkisesti, ja jos se tekee minusta heikon niin so be it. En myöskään usko, että tuollainen taival tekee hyvää yhtään kenellekään, vaikka siihen pystyisikin…

    Jostain syystä työstä nauttiminen tuntuu olevan tabu myös siinä mielessä, että silloin oletetaan automaattisesti että työ olisi hirveän helppoa ja kevyttä. Minä olen toimittaja, käsikirjoittaja ja kirjailija, ja rakastan työtäni. Se ei kuitenkaan läheskään aina ole helppoa, vaan joudun jatkuvasti haastamaan itseäni ja astumaan epämukavuusalueille.

    Olen päässyt tekemään satoja lehtijuttuja, tässä yksi mielenkiintoinen tältä kesältä. Olisipa muuten hauska tietää, paljonko olen juttuja tehnyt…

    Jokainen päivä työssä ei voi olla riemukarnevaalia, mutta kyllä työstään pitää voida nauttia.

    Jokaista vituttaa joskus, tulee aamuja kun ei jaksaisi nousta sängystä ja työt tuntuvat kasaantuvan. Se on ihan normaalia, eikä sen vuoksi kannata kääntää maailmaa ympäri.

    Mitäpä jos voisit kuitenkin suurimpana osana aamuista nousta työhösi innokkaasti, odottavana sen suhteen mitä päivä tuo tullessaan? Tuntea puhdasta iloa tehdessäsi töitä? Pystyä elämään arkea hetkessä, sen sijaan että vain vapaapäivät ja lomat tuntuisivat elämisen arvoisilta?

    Olen päässyt käsikirjoittamaan myös podcasteja…
    …ja työn alla on parhaillaan äänikirja.

    Työn ei kuulu olla pakkopullaa. Kertaan vielä: joskus elämässä on hetkiä, kun on vain tehtävä vähemmän mielekkäitä asioita, toisinaan tämä tarkoittaa myös työtä. Itse rämmin siinä kurassa monen monta vuotta, kaatulin ja haparoin eteenpäin. Mutta siinä samalla voit katsoa sekä eteenpäin että syvälle itseesi, ja pohtia sitä mitä todella haluaisit tehdä, ja miten pystyisit rakentamaan siitä itsellesi ammatin.

    Omalla kohdallani vaa`assa painoivat myös lapset: mulle on todella tärkeää näyttää pojilleni, että työssä viihtyminen on tärkeää ja omaa unelmaa kannattaa tavoitella.

    Saako työstä nauttia? Oletko unelma-ammatissasi, vai siintääkö haaveissa toinen ura?

     

     

     

     

    Kommentit

    1. Heidi

      Olen taloushallinnon asiantuntija eli lyhyemmin kirjanpitäjä. Aiemmin olin kassamyyjänä enkä tykännyt työstäni. V. 2012 työterveyslääkäri kehoitti minua vaihtamaan alaa ja sanoi, että taloushallinnon alalla on pian edessä työvoimapula. Olin aiemmin opiskellut vuoden merkonomiksi ja tykkäsin silloin erityisesti kirjanpidosta, mutta jätin opinnot kesken muiden urahaaveiden vuoksi. Lääkärin sanat jäivät mieleeni ja niinpä opiskelin ensin töiden ohessa, sain lapsen ja lopulta syksyllä 2017 pääsin opiskelemaan ammattikouluun. Vuoden kuluttua jouluna valmistuin ja pääsin heti tilitoimistoon töihin.

      Työni on välillä stressaavaa, kun verottaja sanelee aikataulut, mutta tykkään työstäni. Opin uutta koko ajan… Tavallaan siis haastetta ja ammatillista kehittymistä vuoron perään. Koen sen palkitsevana. Vihdoinkin näin päälle nelikympisenä teen työtä, josta tykkään ja jossa tunnen olevani hyvä. Elämä ei ole pelkkää viikonlopun tai loman odottamista, vaan arkikin on oikein jees. Harvoin tätä tulee ääneen kuitenkaan sanottua, kun normi tuntuu olevan aika pitkälle se, että työ on pakkopullaa. Olen onnekas, kun kohdallani ei enää ole niin.

      1. ihmemaan-mutsi

        Ihanaa kuulla että sulla on tällainen kokemus! Itse ajattelen että työ onkin parasta silloin, kun se myös haastaa.

    Vastaa