• Kun äiti on väsynyt

    Onko ok myöntää, että äiti on väsynyt? Pitäisikö äidin jaksaa, koska hän on äiti?
    Tuntuu, että yhteiskunnassa on ajatuksena äidin jaksavan, koska saahan hän olla kotona.
    Ei tarvitse mennä töihin, ”saa vain olla”. Usein kotona olo on ihan työhön verrattavissa,
    jossei rankempaakin.

    Mielestäni onkin täysin ok myöntää, että nyt äiti on väsynyt.
    Olen itse oppinut myöntämään, koska ei enää jaksa. Tosin, itsekin odotan liian kauan sen myöntämiseen.
    Yritän selviytyä liian kauan, kunnes tulee totaalinen mental breakdown ja kaipaakin apua jo heti.
    Voisin opetella tunnistamaan väsymystä jo hieman aiemmin.

    äiti on väsynyt

    Enhän minä voi viedä lastani yökylään

    Jasu oli todella pieni, kun oli ensimmäisen kerran yökylässä.
    Olimme äitini luona kylässä, ja äitini näki kuinka väsynyt olin. Hän ehdotti, jos poika tulisi yöksi.
    Ja vastustin, että ei missään nimessä. Minähän olen nyt äiti, ja mun täytyy jaksaa.

    Kunnes ymmärsin kakkavaippaa vaihtaessani itkeväni, että en jaksa: soitin äidille.
    Minä en pystynyt Jasua viemään, mies vei. Minä jäin kotiin itkemään.
    Jonkin aikaa podin huono äiti- fiilistä, mutta yön jälkeen tajusin, että tämä todellakin kannatti.

    Olin niin paljon parempi äiti, jaksoin taas pitkän pätkän yhden yön voimin.
    Totta kai vanhemmaksi tullessa yöunet vähenee, sehän on selvää.
    Mutta kun vuoden on vedellyt katkonaisilla yöunilla, ei aina jaksa.

    En koe että olen huono vanhempi, kun olen vienyt lastani yökylään jotta saan itse nukkua.
    Jasu on todella reipas lapsi, eikä ole ikinä vierastanut. Yökyläily ei siis ole hänellekään mitenkään vahingollista.
    Suurin taistelu on oman pään sisällä. Ajatus että ”itse olen lapseni tehnyt” ja mun pitää se hoitaa, on aika kovasti iskostunut päähän.

    Paljonhan äitinä jaksaa, ja hormonit auttaa valtavasti. Ennen lasta tarvitsin kahdeksan tunnin yöunet,
    jotta jaksoin työpäivän. Nykyään pärjää muutaman tunnin yöunilla.

    äiti on väsynyt

    Kumpa osaisin nukkua päiväunia

    Harvoin päiväunien aikanakaan ehtii nukkua, kun pitää pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa.
    Olen myös todella huono nukkumaan, kun tiedän että kohta poika herää ja täyty nousta.
    Alan kyttäämään kelloa, ja laskemaan minuutteja, kuinka kauan saan nukkua jos NYT nukahdan.
    Lisäksi alan kuuntelemaan kuuluuko jo jotain ääntä, ja heräsiköhän se jo.
    Itsekin olen todella herkkäuninen, liekö poika ”unenlahjansa” äidiltä perinyt.

    Me olemme siitä todella onnellisessa asemassa, että meillä on läheisiä jotka auttavat.
    Miehen vanhemmat ovat eläkkeellä, joten voimme joskus arkisinkin viedä pojan yökylään.

    Vaikka Jasu on yökylässä välillä jotta vanhemmat saa huilata, ei se ole joka viikkoista- tai kuukausittaista.
    Emme siis vie joka toinen yö lasta hoitoon jotta saamme nukkua täydet yöt.
    Tiedämme kyllä mihin ”leikkiin” ryhdyttiin, ja vanhempana kestämme kyllä huonoja öitä.

    äiti on väsynyt

    Tuntuu olevan yleistä, että lapsi nukkuu huonosti

    Olen muutamankin ystävän kanssa puhunut vauvavuoden/taapero-ajan väsymyksestä.
    Eikä nyt puhuta että tuli hampaita ja valvottiin- tyyppisestä,
    vaan kun lapsi on oikeesti huono nukkumaan, ja pahimmillaan koko vuosi
    on saattanut mennä parin tunnin yöunilla ja muuten katkonaisilla unilla.

    Netistä ja somesta saa kuvan, että viimeistään tässä vuoden paikkeilla lapsen pitäisi jo nukkua hyvin.
    Nukutaan heräämättä kellon ympäri. Ehkä siksi tuntuu, että onko itse tehnyt jotain väärin?
    Vaikka selvästikään en yksin asian kanssa ole.

    En tiedä pitäisikö neuvolassa puhua raskausaikana, ja vauvan kanssa siellä käydessä äidin väsymyksestä?
    Tokikaan en tiedä, mitä sille voisi tehdä. Ehkä pelkkä keskustelukin voisi auttaa, kun äiti tietäisi ettei ole yksin.
    Eikä ole tehnyt mitään väärin, vaikka lapsi ei nukukaan.

    Onneksi itse tiedostan, että tämä ei ole ikuista. Joskus mekin vielä nukumme.

    Onko teillä nukuttu hyvin? Oletko pyytäny ja saanut apua omaan jaksamiseen?

    Kommentit

    1. Avatar
      Riikka

      Meillä neuvolasta otettiin asia puheeksi käytännössä heti ja kunnalta on mahdollista saada kotihoito käymään pientä maksua vastaan. Alussa käytinkin tätä päästäkseni vähäksi aikaa ulos asunnosta yksin tai, kuten ihan ensimmäisellä kerralla, nukkuakseni rauhassa päiväunet ilman tuota kyttäämistä ja rauhatonta oloa. Meillä siis joulukuinen 2019, tekemällä tehty poika ja sorruin samaan ”kyllä mun pitää jaksaa, kun oon tän kerran tekemällä tehnyt ja tahtomalla tahtonut”. Onneksi sisko tunsi mut niin hyvin ja oli myös odottanut tulokasta niin paljon, että tuli ja työnsi mut ovesta ulos todella pian pojan syntymän jälkeen ja jo puolivuotiaana otti yökyläänkin. Näillä muutamilla yökyläilyillä ja täteilyillä on ollut se vaikutus, että lapsella ja aivan erityinen suhde tätiinsä ja minulla helpompi olo jättää lasta hoitoon (ensimmäisellä kerrallahan itkeä tihrustin ja ahdistuin, kiitos hormoonien, mutta mieheni saatteli minut erittäin lempeästi pienelle ajelulle, että todella hetkeksi päästän irti hallinnantarpeestani). Koko 1. vuosi on ollut vaihetta vaiheen perään. Välillä nukutaan paremmin ja välillä huonommin. Plussalle kuitenkin jäädään ja osaan jo ajoissa sanoa ääneen, etten jaksa tai että tarvitsen ehyemmän yön. Jo ääneen sanominen ja empatian saaminen auttaa jaksamaan, vaikkei sillä hetkellä juuri olisi mahdollisuutta yöhön korvatulpat korvissa.

      1. Avatar
        Tuhat-rautaa-erika

        Allekirjoitan kaiken. Ja täällä myös tuntuu olevan vaihetta vaiheen perään!
        Meille myös tarjottiin ulkopuolista apua päiviin, mutta kun yöt oli se suurin ongelma, niin sitten ei apua otettu vastaan.

        Itse huomaa nyt hoitoon viemisen olevan helpompaa, kun ei enää stressaa ”huonon äitiyden” kanssa.

        Ja sen olen myös huomannut, että jo ääneen sanominen helpottaa väsymystä. Kun saa jollekin purkautua ja kertoa kuinka poikki on!

        Toivotaan että joskus nukutaan hyvin, teininä kuulemma?😄

    Vastaa