• You are currently viewing Ärrätreeni – hauska tapa harjoitella R-äänne

    Ärrätreeni – hauska tapa harjoitella R-äänne

    Kaupallinen yhteistyö: Ärrätreeni

    Ladattiin pojan kanssa pari viikkoa sitten puhelimeen hauska, mutta samalla opettavainen Ärrätreeni sovellus. Sovelluksen rakenne ja sisältö noudattaa puheterapiassakin käytettyjä metodeja R-äänteen harjoitteluun.

    ÄRRÄTREENI ON KUIN PELI, JOSSA EDETÄÄN TASOLTA TOISELLE

    Erilaiset kännykkäsovellukset ja pelit ovat nykypäivää ja lapset viettävät paljon aikaa niiden parissa.  Ärrätreeni on kuin peli, jossa tehdään erilaisia harjoituksia ja päästään etenemään tasolta toiselle.

    Meille ei ole vielä missään vaiheessa väläytetty ajatusta / tarvetta puheterapialle ja pienet äännevirheet lapsen puheessa korjaantuvatkin usein ilman. R-äänne kuitenkin on vielä hukassa, joten uskon, että yhdessä harjoittelemalla, positiivisella asenteella ja pienin askelin tulee tulosta. Nyt ollaan epäsäännöllisen säännöllisesti tehty näitä harjoituksia yhdessä pojan kanssa sohvalla pötkötellen. Ehkä hauskinta tähän mennessä on ollut tehtävä, jossa puhelimen ruudulle tulee peili, josta näkee itsensä. Siinä harjoitellaan ihan konkreettisesti siirtämään kieltä annettujen ohjeiden mukaan. Se jos mikä on ollut hauskaa ja saanut meidät molemmat nauramaan. Sovelluksen käyttö on siis hauskaa ja rentoa, vaikka samalla opetellaan puuttuvaa äännettä. Mielellään siis tarjoan lapselle tällaisen sovelluksen käyttömahdollisuuden, jossa yhdistyy hauskuus ja opettavaisuus.

    Räänteen perusedellytyksenä on kielen lihasten riittävä hallinta, minkä vuoksi kielen ja suun motoriikan harjoitukset ovat tärkeitä. D on hyvä apukeino Räänteen etsimiseen. D harjoittaa kielenkärjen liikettä R:n oikealle paikalle. Kun D-äännettä pompottelee, kieli tulee nopeaksi ja taitavaksi.

    Me jatketaan täällä luottavaisena harjoittelua, Jonna kertoi Ollien oppineen R-äänteen Ärrätreenin avulla, joten meilläkin se on varmasti edessä.

    TARINA SOVELLUKSEN TAKAA

    “Läheiseni lapsella oli vaikeuksia puheen muodostamisen kanssa. Puheterapeutti sanoi, ettei ole vielä syytä huolestua. Kuitenkin lapsen vanhemmat olivat hyvin huolissaan. Läheisten huoli sai minut miettimään, että olisipa joku keino, miten voisi helpottaa vanhempien huolta. Jos olisi vaikka joku sovellus, jonka avulla vanhemmat voisivat opettaa lastaan. Tästä syntyi idea puheterapiasovellukseen. Puheterapian ala on kuitenkin niin laaja, että päätimme keskittyä aluksi yhteen osa-alueeseen, R-äänteen harjoittamiseen koti-oloissa. Ärrävika on yleinen puhevika, ja puheterapeuteista on Suomessa pulaa, joten tarvetta modernille oppimisvälineelle on.”

    ÄrräTreenin Tiimi

    Ärrätreeni on maksullinen sovellus, mutta maksat käytöstä vain niin kauan kuin teillä on sille tarvetta. Tilaa sovellus täältä.

     

    Vastaa