• You are currently viewing Naisyrittäjät vauhdissa -välimatka ei ole este

    Naisyrittäjät vauhdissa -välimatka ei ole este

    Enpä olis ikinä aikanaan uskonut, että musta tulee joskus yrittäjä. Mutta täällä nyt ollaan, naisyrittäjät yhdessä viettämässä ”pikkujouluja” helmikuussa.

    Yrittäjä musta tuli jo vuonna 2017, kun pistettiin aikaisemman yhtiökumppanini Sannan kanssa tämä Poikien Äidit yritys käyntiin. Tavallaan se oli jo käynnissä ennen sitä, sillä olin yksin tehnyt kaiken valmiiksi yritystä ajatellen. Oli jo yhteisö ja asiakkaat, oli jo ajatus ja toiminta. Tehtiin siitä vain yhdessä virallista. Oli kiva alkaa hommiin yhdessä eikä yksin. Se oli hyvä valinta ja samasta syystä olen edelleen yhdessä, enkä yksin.

    Kun Sanna viime syksynä päätti jättäytyä pois Poikien Äideistä, ei yksin jatkaminen tullut minulle kyseeseenkään. Onneksi Sarianna oli rohkea ja korona-ajan epävakaudesta huolimatta hyppäsi mun kanssa puikkoihin. Tässä nyt ollaan! Eikä jarrutella.

    Yrittäjyys yhdessä, vaikka asutaan kaukana

    Meidän yhtiökumppanuus on sillä tavalla hassua, että asutaan ihan eripuolilla Suomea. Sarianna asuu Turun lähellä Paraisilla ja minä Järvenpäässä. Välimatka on niin pitkä, että tapaamiset yhdessä ei todellakaan onnistu joka päivä. Ei edes aina joka viikko. Välillä minä menen Turkuun, välillä Sarianna tulee pääkaupunkiseudulle ja välillä nähdään puolivälissä. Enemmän olisi kiva nähdä, mutta olosuhteiden pakosta yhteydenpito on pääasiassa etänä tapahtuvaa.

    Lue myös: Poikien Äidit Oy lanseerattu, kuvat juhlista

    Nyt kun tapahtumia ei pyöri, on etänä työskentely helpompaa. Vaikeammaksi tämä menee sitten, kun tapahtumat taas alkavat pyörimään ja niiden suunnittelua on enemmän. Sitä on melkein pakko tehdä muuten kuin etänä. Itseasiassa sitä olemme tekemässä yhdessä nyttenkin. Kesällä starttaa meidän tapahtumakiertue, jossa on ohjelmaa perheille korona-ajasta huolimatta. Tapahtuman toteutus on suuniteltu niin, että voimme sen järjestää vaikka tilanne ei koronan suhteen tästä paranisi. Siitä tulee ihan huippu hauska päivä perheille ja kerromme heti lisää, kun loputkin kaupungit varmistuvat.

    Kesällä siis mennään, eikä meinata!

    naisyrittäjät
    Terkkuja Vantaalta. Ollaan täällä ideoimassa kesän tapahtumia!

    Yrittäjyys -mun juttu vai ei?

    Sen oon ainakin nyt todennut, että yrittäjyys ON mun juttu. Tulen varmasti olemaan yrittäjä lopun elämäni. Jos en yrittäjä, niin ainakin tulen työskentelemään hyvin yrittäjä tyyppisessä työssä. Sellaisessa, missä vastuuta saa ottaa paljon itse, missä on joustavat työajat ja projekteja, sekä mahdollisuus etätöihin. Nämä on ne yrittäjyyden parhaat jutut. Miinuksena epävakaat tulot, mutta näinä aikoina tulot voi olla epävakaat ihan kenellä meistä tahansa.

    En olisi aikanaan uskonut, että minä olisin yrittäjähenkinen ihminen. Olen kuitenkin huomannut olevani ahkera ja hyvä työntekijä, kun teen itselleni ja omille asiakkailleni. Silloin ei halua olla keskinkertainen. Olen myös huomannut, että luonteeni on niin tuuliviiri, että minulle sopii työ, jossa jokaisen päivän voi rakentaa sen päivän fiilisten mukaan. Niin saan eniten tehoja itsestäni irti.

    Joten näin mennään. Opiskelen nyt avoimessa ammattikorkeassa kulttuurituottajaksi ja saa nähdä kuinka nämä opinnot taas antavat uutta ajatusta tähän omalle uralle. Mutta tärkeintä on, että mitä ikinä tehdäänkään, niin sitä tehdään täydellä sydämellä.

    Vastaa