• You are currently viewing Onko lapsen pelaaminen pahasta

    Onko lapsen pelaaminen pahasta

    Onko lapsen pelaaminen pahasta

    On varmasti tilannekohtainen ja subjektiivinen kokemus, onko lapsen pelaaminen pahasta. Käsittelen asiaa tietenkin omasta näkökulmastani, kolmen 6, 8 ja 10-vuotiaiden poikien äitinä.

    Olen ollut melkoinen ruutuaikanatsi, ja olen toki osittain vieläkin. Pelaamista voi kuitenkin olla monenlaista. On kehittäviä pelejä, räiskintäpelejä joissa teilataan prostituoituja ja varastetaan autoja, perheen yhteisiä pelejä… Lasten maailmassa pelit ovat ottaneet yhä suurempaa roolia – pelaamisesta on tavallaan tullut jo kiinteä osa lapsuutta. Pelaaminen saatetaan aloittaa jo todella nuorena. Ja toki tietokoneiden maailmaan liittyy myös paljon, paljon muutakin kuin itsessään pelaamista.

    Muutakin kuin hukkaan heitettyä aikaa

    Minulle pelaaminen on aiemmin näyttäynyt lähinnä hukkaan heitetyltä ajalta, passivoivalta toiminnalta josta saa vielä joidenkin pelien kohdalla väkivaltaista sisältöä elämään. Olen harannut täysillä vastaan. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten ole itse ihan hirveästi koskaan pelannut. Pelaamisen merkitys riippuukin paljolti siitä, miten vanhempi hahmottaa pelaamisen. Jos se näyttäytyy samoin kuin minulle, turhana hömppänä, on lähestyminen melko erilaista.

    Sen lisäksi että olen (vihdoin) käsittänyt etten ensinnäkään voi valita muiden ihmisten, edes omien lasteni, mielenkiinnon kohteita tällä saralla (muussa en ole pyrkinytkään), olen viimeisen vuoden aikana havahtunut pelaamisen olevan myös kehittävä ja äärettömän hyvä harrastus. Tulevaisuudessa yhä useampi voi tehdä uraansa pelien tai tietotekniikan parissa.

    Liika on liikaa

    Edelleen olen äitinä vastuussa lasten käyttämästä ruutuajasta. Liika on liikaa, kaikessa. Tasapainoa on oltava. Mutta asenteeni on todellakin muuttunut. Olen myös käsittänyt, että on ollut kurjan epäkunnioittavaa suhtautua toisille rakkaaseen harrastukseen tietyllä tavalla ylimielisesti. Onneksi olemme saaneet juteltua asiasta, olen itsekin myöntänyt virheeni. Pelaaminen todellakin on yleistä mainettaan merkittävästi parempi harrastus. Tutkimusten mukaan pelaaminen kehittää kognitiivisia kykyjä sekä kielitaitoa,ja ne tarjoavat positiivisia kokemuksia sekä vahvistaa sosiaalisia kykyjä.

    Omat poikani omaavat onneksi mielenkiintoa monenlaisiin asioihin. Vaikka he viihtyvätkin erilaisten pelien parissa, heille kavereiden kanssa vietetty laitteeton aika, lautapelit, ulkoilu, lukeminen ja liikuntaharrastukset ovat hurjan tärkeitä.  Etenkin esikoisen kohdalla on ollut oikeasti supersiistiä huomata, miten hän on kehittynyt tietotekniikan suhteen. En tarkoita tällä nyt edes niinkään mitään pelisaavutuksia (vaikka nekin varmasti ovat tärkeitä), vaan sitä miten hän on itse opetellut ja havainnoinut uusia asioita, keksii uusia ideoita, haluaa kehittää itseään ja viedä ideoitaan eteenpäin. Häntä kiinnostaa 3d-tulostaminen, tietokoneiden kasaaminen, koodaaminen, editointi… On aina upeaa katsoa, kun joku löytää oman intohimonsa kohteen..

    On ollut aika hauskaa seurata, miten tilanne on oman asenteen myötä muuttunut. Meillä on edelleen rajat puhelimen käytölle ja ruutuajat, mutta asetelma on silti erilainen. Tällä kannustavalla asenteella rokkaallaan eteenpäin, ja nyt mielessä piilee jos jonkinlaisia kivoja projekteja joita toteuttaa yhdessä lasten kanssa.

    Mitä mieltä sä olet, onko lapsen pelaaminen pahasta?

    Ps. Hyviä vinkkejä löydät myös esimerkiksi täältä.

     

     

    Vastaa