• Pienen lapsen refluksi – millaista arki on?

    Kuinka pienen lapsen refluksin kanssa eletään? Olen aiemmin kertonut, että Jasulla on silent-refluksi. Aika-ajoin pahempana, välillä taas parempana. Ajattelin nyt hieman avata, miten pienen lapsen refluksi meillä näkyy arjessa.

    Nukkuminen

    Ihan ensiksi nukkuminen. Se oli asia, minkä vuoksi alettiinkin epäillä jonkun olevan huonosti. Täältä voit lukea kuinka vihdoin saatiin diagnoosi.  Yöt olivat TODELLA katkonaisia aina. Yritettiin jos jonkinlaista rytmiä, jotta unet olisi parempia. Aina vain nukuttiin pieniä pätkiä, mentiin myöhään nukkumaan, herättiin aikaisin. Keskellä yötä herättiin huutamaan, saatettiin valvoa parikin tuntia. Hyvin pitkään ajattelinkin tämän olevan normaalia vauva-arkea, ja meille vaan nyt sattui huonosti nukkuva vatsavaivoista kärsivä vauva.

    Ei mitään kaunisteltua, vaan sitä totisinta arkea. Kuva otettu joskus keskellä yötä, kun oli jälleen yksi niistä öistä, kun emme nukkuneet.

    On myös muutamaan otteeseen tullut nukuteltua yöunille vaunuilemalla, tai autoajelulla. Muistan yhden yön, kun lähdettiin koko perhe kahdeltatoista yöllä autoajelulle, jotta lapsi saatiin vihdoin nukahtamaan.

    Tällä hetkellä yöt vaihtelevat refluksioireista riippuen. Välillä (tietysti isän vahtivuorolla) Jasu nukkuu kellon ympäri heräämättä omassa huoneessaan. Välillä yöt heittää ihan häränpyllyä, ja heräillään monta kertaa yössä, ja saatetaan olla hereillä kolmekin tuntia keskellä yötä.

    Sängynpäätyä on myös nostettu ylös matoilla, jotta makuullaolo olisi mahdollisimman kivutonta.

    Lapsen refluksi
    Muuton jälkeen on ollut vain yksi matto sängynjalkojen alla, normaalisti pääty on korkeammalla.

    Syöminen

    Meillä ruokailu on hyvin rajoittunutta refluksin vuoksi. Olisi ihanaa, että lapsi söisi meidän kanssa samaa ruokaa. Nyt kuitenkin tehdään Jasulle omat (hyvin yksinkertaiset) ruuat, ja meille omat. Esimerkiksi lohi ei sovi, eikä kovin mausteinen ruoka, ei sipulit/paprika/mango.. lista on pitkä.

    Lisäksi ruokailua rajoittaa herkkä vatsa, ja esim maitotuotteet ei sovi. Banaani olisi Jasulle suurta herkkua, mutta siitä menee vatsa kovalle, ja yölle on takuuvarmasti luvassa kova vatsakipu.

    Myös väärän ruuan lisäksi hampaiden tulo pahentaa aina oireita.

    Ravintolassa löytyy hyvin sopivaa ruokaa, joskaan ei kovin suurta makuelämystä lapsi saa.

     

    Lääkitys

    Meillä on syksystä asti ollut nexium käytössä. Sitä aina yritetään saada purettua, ja yritetään pärjätä mahdollisimman pienellä annostuksella. Tällä hetkellä ei pystytä ilman lääkettä olemaan, ja nyt on taas täysi annos käytössä. Gavisconia tarjottiin myös, mutta siitä meille ei ollut mitään apua.

    Viimepäivinä oireet ovat olleet pahemmat, ja oksennuksia on tullut. Pääsääntöisesti Jasu aina nielee ylös tulevan tavaran, mutta nyt on tilanne taas ollut pahempi, ja oksennus on tullut ulos asti. Yllättävän vähän se näyttää pientä herraa häiritsevän, ja hyvä niin.

     

    Mitä jatkossa?

    Kävimme juuri viime viikolla kunnallisella lääkärillä, ja saimme yksityiselle lähetteen. Katsotaan mitä jatkossa tehdään. Niin kurjaa, että pieni joutuu kärsimään, eikä pysty ilman lääkettä olemaan.

    Toivon, että vaiva paranisi itsestään lapsen kasvamisen myötä mahdollisimman pian.

     

    Miten teillä pienen lapsen refluksi on edennyt, onko se itsellään mennyt ohi? Vai pahentunut iän myötä?

    Vastaa