• You are currently viewing Onnea on kumppani, jonka kanssa jakaa saman tulotason

    Onnea on kumppani, jonka kanssa jakaa saman tulotason

    Uskon, että yksi minun ja mieheni onnellisen ja pitkän parisuhteen salaisuus on se, että jaamme saman tulotason. Ei suinkaan ainut syy, mutta yksi niistä. Ainakin se on säästänyt meidät rahaan liittyviltä riidoilta.

    Luin Hesarista pariskunnasta joiden tulotaso on täysi eri, se aiheutti ongelmia, koska toinen sai enemmän materiaa kun toinen. Aiheesta on kirjoitettu aiemminkin esimerkiksi Iltasanomissa. Iltasanomien jutussakin esimerkkitapaukset olivat hyvin saman tyyppisiä, toinen pariskunnasta hoiti lapsia kotona tai oli työtön, toinen teki töitä ja tienasi enemmän. Vähemmän tienaava olisi halunnut kumppaninsa rahoja käyttöönsä enemmän.

    Kuuluuko rikkaamman puolison jakaa kaikki rahansa puoliksi?

    Tilanne on kaksipiippuinen. Näissä jutuissa lähtökohtaisesti ihmetellään, miksi perheen varakkaampi osapuoli saa ostella enemmän itselleen kaikkea kivaa. Minusta se on erikoinen syy mielipahaan.

    Jos nyt kuvitellaan tilannetta missä toinen on kotona lasten kanssa, eli SAA olla lasten kanssa kotona (puhun saamisesta, koska minusta se on saamista) ja toinen tekee pitkää työpäivää, maksaa asumisen, kaikki laskut, perhelomat ja ruuat, niin kyllähän siinä se kotona oleva jo aika paljon saa ilmaiseksi asioita.

    Lue myös: Opiskelen kulttuurituottajaksi vaikka väkisin

    Moni sanoo tähän väliin argumentin ”mutta hoitaahan se kotona oleva sen rikkaamman lapsia. Laskuttaisi niiden hoitamisesta sitten”.  Joo, mutta ne lapset on myös sen, joka on siellä kotona, joten periaatteessa voisi ”laskuttaa” vain puolet palkasta. Ja alkaako samalla logiikalla se enemmän tienaava osapuoli sitten vaatimaan puolet menoista… eli asunnosta, laskuista, ruuasta ja matkoista? Veikkaan, että se puolikas lastenhoitajan palkka ei edes riittäisi niihin menoihin, saatika, että siitä jäisi vielä käyttörahaa.

    Jos olisin se joka tienaa vähemmän…

    En oikein ymmärrä miksi enemmän tienaavan pitäisi yhteisten menojenkin jälkeen vielä antaa kumppanilleen puolet rahoistaan. Ehkä olen vähän outo, mutta jos itse olisin se vähemmän tienaava, en ikimaailmassa tuollaista toiselta odottaisi tai edes huolisi. Saisinhan minä omiin menoihini jotain avustusta valtioltakin. (äitiyspäiväraha tai työttömyystuki jne)

    Koska…

    1. Jos haluaisin enemmän käyttörahaa itselleni, niin sitten menisin töihin.
    2. Jos haluaisin pitää lapset edelleen kotona, niin menisin esim osa-aika töihin iltaisin. Tai vaihtaisin kumppanin kanssa tilanteen päikseen, hän jäisi kotiin ja minä menisin töihin.
    3. Jos saisin mahdollisuuden olla lasten kanssa kotona niin, että joku muu maksaa kaikki juoksevat kulut ja vielä lomamatkatkin, niin olisin siitä mahdollisuudesta iki onnellinen.

    Se on toki minunkin mielestäni täysin reilua, että enemmän tienaava maksaa niitä yhteisiä menoja enemmän. Ei nyt ehkä kaikkia, mutta ainakin enemmän. Ja jos on ihan todella paljon rikkaampi, niin sitten vaikka kaikki perheen yhteiset menot. Omat huvittelurahat haluaisin kuitenkin tienata itse, en saada kumppanilta.

    Jos olisin se, joka tienaa enemmän…

    Ja pakko sanoa, että jos olisin se enemmän tienaava, joka herää joka aamu kuudelta ja lähtee töihin, joka ei näe kun oma lapsi oppii kävelemään, eikä ole mukana kun lapsi pitää viedä ensiapuun, eikä ole illalla silittämässä lapsiaan nukkumaan…  jos menettäisin kaiken sen, kun tekisin niska limassa töitä, ja maksaisin koko perheen elämän, niin kyllä minä siitä haluaisin myös muutaman roposen itselleni säästöön. Näin se vaan on. En todellakaan haluaisi jakaa kaikkea tienaamaani rahaa puoliksi kumppanini kanssa, joka saisi muutoin koko ajan enemmän kuin minä. Hän saisi olla lasten kanssa, minä en.

    tulotason

    Tasaiset tulotasot = onnellinen parisuhde

    Tästä syystä, minusta ja minun elämässäni on kaikista helpointa kun kumppanillani on sama tulotaso kuin minulla.  Tietysti kun nuorena toisen tapaa, niin eihän sitä tiedä mikä tulotaso toiselle aikuisena tulee, mutta noin lähtökohtaisesti. Aikanani välttelin rikkaita miehiä. En ajatellut asiaa ehkä näin pitkälle, mutta en halunnut missään nimessä kumppania, jolla on tosi paljon rahaa ja väistämättäkin joutuisin tilanteeseen, missä ”eläisin hänen rahoillaan”.

    Minulla kävi tuuri, löysin miehen jonka kanssa olemme olleet aina aika samassa tulotasolla. Tottakai välillä toinen on olosuhteiden pakosta tienannut enemmän kuin toinen. Opiskelut ja äitiyslomat on sekoittanut tulotasoja, mutta silloin toinen on maksanut enemmän yhteisistä menoista. Loput rahat on tietysti saanut pitää itsellään. Tilanne on meillä kallistunut aina välillä toisinpäin ja välillä toisinpäin, joten molemmat on joutuneet välillä maksamaan enemmän kun toinen.

    Lue myös: Tasa-arvo lähtee kotoa. Oletko sinä sukupuolitietoinen kasvattaja? 

    Tasaiset tulotasot mahdollistavat myös tasaiset perhevapaat. Kun tulotasot on samassa linjassa, voi molemmat jäädä lasten kanssa kotiin, eikä kotiin jäävän valinta vaikuta perheen talouteen. Tämä on mahdollistanut myös tasa-arvoisen vanhemmuuden.

    Tasaisen tulotason hyvä puoli on myös siinä, että jos tulee avioero, niin kukaan ei ole nyhtämässä toista kuiviin. Omaisuuden jako on helppoa ja reilua. Suhde pysyy todennäköisemmin hyvänä eron jälkeenkin.

    Joten ainakin omalla kohdallani, Onnea on kumppani, jonka kanssa jakaa saman tulotason!

    Ps. Enkä nyt meinaa, etteikö voisi olla onnellisia parisuhteita, missä toinen tienaa toistaan selvästi enemmän. Varmasti voi ja varmasti onkin. Silloin joko toista ei haittaa saada vähemmän materiaa tai vaihtoehtoisesti toinen haluaa antaa kaikista tuloistaan puolet kumppanilleen, eikä se haittaa sitä, joka toisen rahoilla elää. Tällöin homma toimii varmasti moitteettomasti. Ollenkaan sitä epäilemättä.

    Vastaa