• You are currently viewing Kun automatka mummolaan kestää 4 tuntia

    Kun automatka mummolaan kestää 4 tuntia

    Meidän perheen automatka mummolaan kestää yli 4 tuntia. Se on aika matka pienten lasten kanssa, onneksi meillä ollaan jo isompia.

    Äitini ja isäpuoleni asuvat nykyisin Kaskisissa. Sinne matkaa Järvenpäästä on ilman pysähdyksiä vähän yli 4 tuntia. No on sekin vähemmän, kun ennen, silloin matka oli toiseen maahan asti. (Espanja).

    Kaskinen on pohjanmaan maakunnan länsirannikolla ja se on saari. Kaskinen on väkiluvultaan Suomen pienin kaupunki ja pinta-alaltaan toiseksi pienin kunta.

    serkukset

    Matkassa serkusten kanssa

    Meillä on pojilla aika liuta serkuksia. Minun puolelta niitä on jo 7 ja isän puolelta yksi. Pienin serkuksista on siskoni vauva, joka on vasta pari kuukautta.

    Erityisen hauskaa on, että serkuksia löytyy saman ikäisiä leikki-kavereita pojille. Tai ainakin läheltä samaa ikää. Erityisesti Oscar ja Ollie viihtyvät hyvin veljeni kahden lapsen kanssa. Mukana serkuksista oli tällä reissulla meidän poikien lisäksi neljä.

    Minä lähdin matkaan tällä kertaa Oscarin ja Ollien kanssa, isommat jäivät isän kanssa kotiin. Mukana oli siis pikkusiskoni lapsineen ja isoveljeni lapsineen.

    Auto startattiin perjantaina, töitä tein vielä autossa ennen viikonloppua. No joo ja vähän jouduin tekemään viikonlopun aikanakin.

    Säät olivat aivan mielettömät. Me käveltiin paljon ja uitiin meressä ja paljussa. Aurinko paistoi ja meri kimmelsi. Kaskisissa on kauniit maisemat, kalasatama, majakka, sekä mukava hiekkaranta.

    Harvaksi jääneet yhteiset hetket

    Nyt kun on ollut tämä välimatka ja korona-aika, niin ollaan nähty mun vanhempia tosi vähän. Mietin, että lapset on ehkä nähneet mummon ja papan viimeksi vuosi sitten. Se on tietty tosi sääli.

    Oli kuitenkin kiva nyt tulla useammaksi päiväksi ”mummolaan” ja nähdä serkkuja. Kyllä tällainen normaali elämisen meininki tekee vaan hyvää pitkästä aikaa.

    Pitkä välimatka toki tekee sen, että isovanhempia nähdään harvemmin, mutta se hyvä puoli siinä on, että sitten kun nähdään, niin nähdään vähän pidempään kerralla.

    Itse muistan omasta lapsuudestani erityisesti kaikki matkat ja reissut, olisi hauskaa jos omanikin muistaisivat yhtälailla ja yksi muistoista olisi matkat mummolaan.

    Kivaa meillä ainakin oli, joten taas ensi kertaan. Nyt edessä taas yli 4 tuntia autossa…

     

    Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

     

    Henkilön Jonna-Emilia (@poikienaitiblogi) jakama julkaisu

    Vastaa