• You are currently viewing 5 noloa paljastusta minusta bloggaajana

    5 noloa paljastusta minusta bloggaajana

    Tästä postauksessa löytyy 5 noloa paljastusta minusta bloggaajana!

    Kaikilla bloggaajilla on jotain ”salaisuuksia”, yksi on liioitellut sairauttaan, toinen on kuvamuokannut itsensä hoikemmaksi ja kolmas on kehittänyt takkuilevan parisuhteensa tilalle ihanan hattarapilven.

    Jokaisella omat juttunsa. On minullakin jotain noloja juttuja takataskussani, vaikkakaan yltiörehellisenä ihmisenä en ole koskaan huijannut, enkä tule koskaan huijaamaan lukijoita.

    Äitinä bloggaamisessa on myös omat pikku lisänsä. Täydellisen elämän esittäminen olisi ihan hulluutta ja tekisi vähintäänkin arjesta ahdistavan, kun pitäisi aina pelätä jonkun näkevän kadulla ja huomaavan paljonko on huijannut lukijoitaan.

    Minun 5 paljastusta bloggaajana

    1. Kasvoni näkyvät harvoin blogissani siksi, koska en jaksa meikata

    Ja tämä on kaikessa surkeudessaan totta. Olen todella laiska meikkaaja, meikkaan vain pakon edessä. Se tapahtuu yleensä vain palaveripäivinä. Otan välillä kuvat ilman meikkiä,  joskus olen käyttänyt meikkifiltteriä. Yleensä yritän ottaa mahdollisimman paljon kuvia silloin, kun olen jaksanut meikata. Sama juttu hiusten kanssa, joita en myöskään jaksa erityisemmin laitella, laitan ne usein vaan kiinni. Olen siis laiska

    2. Otan kuvat puhelimella, enkä juurikaan muokkaa niitä

    Minulla on olemassa järkkäri, mutta pääsen helpommalla kun otan kuvat puhelimella. Onneksi minulla on hyvä puhelin. Saatan rajata kuvia ja hieman vaihtaa värisävyjä, ja joskus harvoin olen käyttänyt meikkifiltteriä, mutta siinä ne muokkaukset sitten ovatkin. Välillä kuvat ovat todellakin sen näköisiä, että niitä olisi ehkä ollut ihan hyvä vähän käsitellä. Jokainen selluliittikuoppa todella näkyy. No enpähän ainakaan peittele mitään.

    3. Minulla on lukihäiriö

    Tämä tuskin tulee aktiivilukijoille yllätyksenä, sillä kirjoituksissani vilisee aika ajoin kirjoitusvirheitä. Nykyään onneksi koko ajan vähemmän, kirjoittamalla oppii. Olen nopea kirjoittaja ja sisällön tuottaminen on minulle helppoa, kirjoitusvirheet puolestaan tekevät siitä välillä haastavaa. Aikuislukiossa minulle selvisi, että minulla on lukihäiriö, en kuitenkaan hakenut helpotusta numeroihin sillä, vaikka olisin voinut.

    4. Pidän kirjoittamisesta, mutta en niin paljoa bloggaamisesta

    Suhteeni blogiini on vaikea. Pidän todella paljon kirjoittamisesta, mutta en juurikaan bloggaamisesta. Bloggaamisesta vaikean tekee se, että en halua kauheasti paljastaa lapsistani asioita (erityisesti nyt kun ovat jo isompia) ja itse en ole niin kiinnostava henkilö, että minusta olisi mitään erityistä kirjoitettavaa tai paljastattevaa. Ainoastaan yhteiskunnalliset kannanotot tuntuvat tärkeiltä, mutta niistä syntyy usein sota. Välillä bloggaaminen tuntuu siksi aika haastavalta ja olenkin miettinyt milloin ja miten sen lopettaisin. En tiedä?

    5. En lue muiden blogeja

    En lue oikeastaan lainkaan blogeja. Joskus saatan lukea jonkun yksittäisen kiinnostavan mielipidekirjoituksen joltain bloggaajalta, mutta en seuraa blogeja tai ole kiinnostunut bloggaajien tai instavaikuttajien yksityiselämästä ja paljastuksista. Sama se pätee julkkiksiin. En seuraa julkkisjuoruja yhtään, enkä ole lainkaan perillä kuka on yhdessä ja kuka eronnut tai kenelle on tullut vauva.

    Haastan muutkin bloggaajat kertomaan noloja bloggaaja paljastuksia. Linkaathan tämän kirjoituksen mukaan, niin lukijat näkevät mistä haaste lähti 🙂 muista myös hästäg #5noloablogipaljastusta

     

     

    Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

     

    Henkilön Jonna-Emilia (@poikienaitiblogi) jakama julkaisu

     

    Vastaa