• You are currently viewing ”Äiti äiti” on nyt ”isi isi” – Nauti nyt kun voit!

    ”Äiti äiti” on nyt ”isi isi” – Nauti nyt kun voit!

    ”Nauti nyt kun voit” – on lause, jota minulle sanotaan, kun kerron millaista on olla sivupenkillä. Se on myös lause, jota minä huomaan sanovani heille, joiden jalassa lapset toistuvasti roikkuvat ja jotka pyyhkivät pienen lapsensa nassua juoksevan veden alla. Koomista, eikö?

    Hei, tätähän mä odotin, vai häh? Sitä hetkeä, kun jatkuvalta tuntuva ”äiti äiti”- kutsuhuuto vaihtuisi toisinpäin, silloin kuin se tuntui ja kuulosti vielä utopialta. Päivä, jota ei voinut uskoakaan tulevan?

    Onko pakko päästää irti?

    Vielä muuan vuosi sitten pyöritin arkea pääsääntöisesti yksin. Kävin koulussa ja töissä, lapset koulussa ja hoidossa. Mieheni oli reissutyössä viikot. Olihan se täysin erilaista mitä nyt, omalla tavallaan antoisaa. Vk-loput remontoimme metsän keskellä mökkiä. Siellä sielu lepäsi ja keräsi voimia. 

    Minulta odotettiin paljon, olinhan vastuussa lapsista, mutta tunsin olevani hallinnassa. Ajattelin, ettei toisin voisi ollakaan. Tunsin ylpeyttä itsestäni, tunsin olevani tarpeellinen. Se sama tunne, jonka olin kerran yksinhuoltajana oppinut. 

    Pohjoisessa arkeen kuuluu talon lämmitykset, pihan kolaukset ja pitkät välimatkat. Harrastukset ja koira veivät myös siivun illoista. 

    Rakastin iltoja ja öitä. Pojat kömpivät isoon sänkyyn viereeni harva se ilta ja läheisyys ja side oli välillämme vahva. Ikävöin kuitenkin niitä hetkiä, kun poikani istuivat iltoja kanssani saunassa, tai halusivat leikkiä legoilla lastenhuoneessa. Voinko ikinä tottua tähän?

    isi isi

    Tervetuloa kotiin, isi!

    Ymmärsin väsyneeni vasta, kun arkemme muuttui. Kontrolli ja vastuu ei ollutkaan hyväksi minulle, ja minun piti päästää irti. Mieheni palasi kotiin, juuri sopivasti, kun pojat alkoivat kasvamaan. Oman aikansa se vei tottua siihen, että meitä oli arjessa neljä. 

    Nyt on se aika, kun olen joutunut opettelemaan irti päästämistä, pojat ovat jo isoja, omatoimisia. Se kuuluu asiaan, mutta ei tarkoita, että olisi helppoa! Usein kuulen kutsuttavan iskää, olipa tallissa korjausta odottava mopo tai tyhjyyttään ammottava lompakko. Äitiyden fyysisen painopisteen siirtyessä henkiseen kasvattamiseen, on ollut suuri helpotus, että sitä taakkaa on mieheni kanssani jakamassa. 

    Miten minä jaksaisin yksin kantaa heidän murheensa, kun ne kasvavat vuosittain?

    poika

    Äiti, nauti tästä hetkestä!

    Minkä opin minä olen saanut? Pyrin nauttimaan elämäni jokaisesta hetkestä. Ihan jokaisesta en voi nauttia, elämääni mahtuu hetkiä, jolloin ulospäin ylitsepursuavalta näyttävä energiani onkin itkunsekaista itsesäälissä rypemistä. En kuitenkaan voi haikailla mennyttä jatkuvasti, joten haen iloa näistä hetkistä. Mutta sitähän se on meillä kaikilla. Sitä arkea, johon kaikki sävyt ovat sallittuja! Sitä arkea, joka on myös lapsemme lapsuus. Joten pysähdytään. Nautitaan. Nauretaan.  Ja itketään. Saanko antaa neuvon?

    Nauti siitä hetkestä, kun lapsesi on vielä pieni ja koet itsesi tarpeelliseksi. Nauti siitä hetkestä, kun lapset ovat isoja, omatoimisia ja pääset kokemaan uudenlaisia asioita heidän kanssaan. Nauti myös siitä hetkestä, kun saat itsellesi enemmän aikaa ja voit harrastaa omia lempiasioita, etsiä itseäsi, seikkailla ja nauttia elämästä. Nautin tästä huumorinkukasta, joka kasvun myötä lapsilleni on tullut, sellaisena kuin äidillekin. Sellaisena, jota ulkopuolinen ei voisi ymmärtää. Nautin halauksista iltaisin, enkä niistä hevin luovukaan! 

    Nautin myös lauseista; ”hyvää yötä, kauniita unia, rakastan sinua!”

    Kuka Tanja täällä kirjoittaa? 

    Vastaa