• Saa suututtaa!

    Jasulla alkaa olemaan nyt 1v 8kk ikää, ja omatahto tulee päivä päivältä enemmän esille. Huomaa esimerkiksi erilaisissa tilanteissa, joissa hän haluaa itse päättää jonkun asian, ja varsinkin jossei asia mene niin kuin hän tahtoisi. Tai vaikka menisikin, niin silti suututtaa. Esimerkkinä tein smoothieta ja Jasu halusi sitä. Tarjosin sitä = kamala huuto ja suuttumus.  Olen itse sitä mieltä, että kyllä saa suututtaa! Ja sen saa näyttää.

    Mitä oikein tapahtuu?

    Huomaan, että poika on vähän itse hämillään, että mitä nyt oikein tapahtuu? Eilen illalla Jasu halusi itse syödä puuroa. Se meni todella hienosti, ja lusikassa oli puuroa, ja lusikka päätyi suuhun. Mitä ilmeisimmin hän ei saanut  lusikkaan puuroa niin nopeasti kuin olisi halunnut, ja se suututti oikein todella lujaa. Harmituksen näki paistavan itkun läpi. Tiedän itsekin tunteen, jos opettelen jotain uutta enkä osaa, tekee mieli heitellä tavaroita että miksen tätä nyt osaa! Ja niin kävi puuro-casessakin. Lusikka lensi puuroineen, ja kamala itku, harmitus ja suuttumus. Yritin sanoittaa Jasulle, että nyt suututtaa ja se on ok. Kyllä saa suututtaa! Yritin myös kehua häntä kuinka hienosti hän syökään. Mutta eihän se sitten enää auttanut.

    Näitä on nyt aika paljonkin ollut, hän haluaa maitoa ja kun sitä antaa, hän alkaa itkeä kun ei sitten halunnutkaan. Helppoa, eikö? Tai hän saa valita mitkä kengät puetaan ja kun puetaan hänen haluamat kengät, ne olikin väärät. Ei ole helppoa olla pieni ihmisen alku. Kaikenlaisia myllerryksiä jatkuvasti.

    Aina ei sovi, että olis saman parin sukat jalassa. Sitten pistetään eri paria!

    Uskaltaako äidistä päästää irti?

    Nyt tämän omatahto-vaiheen lisäksi on eksynyt eroahdistus meille. Äidissä ollaan todella lujaa kiinni, ja illalla omaan sänkyyn nukahtaminen on melko haastavaa tällä hetkellä. Hän on todella kiinni minussa pitkin päivää, ja haluaa olla sylissä. Ja tottakai saakin olla, äidin sylissä on aina tilaa. Isi kelpaa vaihtelevasti päivällä, mutta illalla äidin on oltava lähellä. On siis nyt melko haastava kausi tällä hetkellä meneillään, paljon uutta ja ihmeellistä pienellä pojalla. Äiti tukee, ymmärtää ja auttaa. Äiti antaa aikaa. Vaikka välillä taitaakin olla taaperon mielestä ihan tyhmä äiti! Esimerkiksi sillon, kun en antanut hänen lähteä vesisateeseen ulkoiluttamaan koiraa sukkasillaan.

    Äidin viereen ja sormesta kiinni, ettei se vaan karkaa❤️

    Olen lueskellut aiheesta ja monessa paikassa kerrotaankin, että 1-2 vuoden välissä lapsi oppii paljon ja tulee eroahdistusta ja esi-uhmaikää. Opitaan kävelemään ja puhumaan. Usein tähän ajoittuu myös hoidon aloitukset. Ei siis ihme, että lapsi kaipaa entistä enemmän turvaa tutulta aikuselta.

    Seuraa meidän arkea myös instagramissa: tuhatrautaatulessablogi

    Vastaa