• You are currently viewing Voihan karanteeni ja just kun alkaa syysloma

    Voihan karanteeni ja just kun alkaa syysloma

    Voihan pylly. Täällä on yhdellä pojista nyt karanteeni päällä ja just alkaa syysloma. Aika huono tuuri.

    Olisi voinut toki käydä huonomminkin, jos karanteeni olisi iskenyt päälle ennen meidän Italian matkaa, olisi jäänyt reissu pitämättä. Tuskin olisi pojille hoitajaa saatu. Joten onni onnettomuudessa näin päin.

    On kyllä huvittavaa, että osa pelotteli meitä Italian matkasta… ja niin se napsahti ensimmäinen karanteeni tähän perheeseen, ihan koti Suomesta.

    Jännää on ollut seurata luokan ja treenijoukkueen karanteenimääräyksiä. Tuntuu olevan yhdellä yhtä ja toisella toista. Joku ei joudu karanteeniin, vaikka on rokotukset, toinen joutuu vaikka on rokotukset. Toisessa kunnassa on exit testaus 6 päivän jälkeen ja esimerkiksi meidän kunnassa ei. Eli osissa kunnista voi negatiivisella testillä päättää karanteenin jo aikaisemmin.

    Melkoisen outoa, että ihmisillä on erilaiset säännöt samassa maassa.

    karanteeni

    Testaukset ja karanteenit

    Meillä on menty korona-aika aika kevyin toimenpitein. Vain kaksi pojista on käynyt molemmat yhden kerran koronatestissä. Muut ei ollenkaan. Testaajakin hämmästeli, että pojat tulivat testiin vasta ensimmäisen kerran. Kertoi että moni on käynyt useita kymmeniä kertoja.

    Meillä on oltu terveitä. Vatsataudiltakin on säästytty jo vuosia. Ihanaa.

    Karanteniakin tämä on meille ensimmäinen laatuaan. Nytkin karanteni koskee vain yhtä pojista, joka on ihan terve.

    Mitä tehdään syysloma?

    Kysymys nyt kuuluukin, mitä me nyt tehdään syyslomalla?

    Voinhan mä onneksi muiden poikien kanssa jotain tehdäkin ja jossain käydä, mutta olisi kiva ihan koko perheenäkin touhuta jotain. Tylsää olisi yhtä jättää yksin kotiin.

    Ulkoilla kuulemma voi karanteenissakin, joten ainakin palloa käydään potkimassa, voitaisiin käydä myös frisbeegolfaamassa. Muita hyviä ideoita otetaan vastaan? Eli tekemistä missä ei tule kontakteja ulkopuolisiin.

    Kuinka paljon teidän muiden perheillä on ollut karanteeneja tämä koko korona-hässäkän aikana?

    Niin ja kivaa syyslomaa kaikille, joilla se nyt alkaa.

     

    View this post on Instagram

     

    A post shared by Jonna-Emilia (@poikienaitiblogi)

    Kommentit

    1. Marika

      Uusiksi meni suunnitelmat joo…

      Metsäretkelle oman perheen kesken tai karanteenilaisen kanssa kahdestaan. Omassa pihassa ”karanteeniolympialaiset” eli pelejä (mölkky tms), temppurataa pallolla tai ilman, jumpparasteja tms. Futarit voi vaikka kotipihassa laittaa pomputteluenkan uusiksi. Pyöräretkiä voi tehdä perheen kesken, siinä on helppo vältellä muita ihmisiä.
      Futiskenttiä en suosittele, elleivät nyt tyhjillään satu olemaan. Tsemppiä karanteeniin!

      1. Jonna

        Kiitos! Joo kentälle vaan silloin jos seillä ei ole muita! 🙂

    Vastaa