• You are currently viewing Poikani muistutti, mistä onni tulee – jäikö sinultakin tämä ennen huomaamatta?

    Poikani muistutti, mistä onni tulee – jäikö sinultakin tämä ennen huomaamatta?

    Takana jälleen huonosti nukuttu yö, ja heti aamusta virtaa täynnä oleva taapero. Hymyilen väsymyksen takaa silmiäni tutkiskelevalle pojalleni vaihtaessani hänen vaippaansa. Hän tuntuu katsovan minua aivan kuin pääsisi läpi syvimpiin tuntemuksiini, ja yhtäkkiä pelkäänkin, että hän ottaa sieltä matkaansa jotain hänelle kuulumatonta taakkaa.

    ”Äidin rakas pikkupoika”, sanon ja painan suukon otsalle.

    Yli kymmenen kiloa painavan taaperon kantaminen tuntuu raskaalta huonosti nukutun yön jälkeen. Hän päättää tietenkin rimpuilla aamupesujen ajan ja huokailen syvään mielessäni.

    Kun vaatteet on saatu päälle, siirrymme keittiöön aamupuuron tekoon. Kaikki kattilat näyttävät olevan tiskikoneessa, jonka unohdin illalla laittaa päälle. Jynssään kattilaa puhtaaksi samalla kuin poikani tyhjentää keittiön kaappia. Kun puuro on valmis, on edessäni näky tyhjennetystä kaapista keittiön lattialla.

    Poikani saaminen syöttötuoliin tuntuu olevan myös erityisen haasteelliselta. Jalat tuntuvat hakeutuvan jatkuvasti väärään paikkaan, ja seuraavaksi hän pyrkii jo nousemaan syöttötuolissa seisoma-asentoon.

    Huokaisen ja annan poikani maistaa ensimmäisen lusikallisen puuroa. Väsyneet käteni menettävät kuitenkin aterimesta otteen, ja lusikka lentää lattiaan kolahtaen. Sekin vielä, ajattelen, kunnes näen poikani tuikkivat silmät.

    Avaa silmät, äiti!

    Pian ne alkavat ummistumaan hymyn noustessa kasvoille ja lopulta valtava naurunpyrähdys sisältä vapautuu. Poikani nauraa antaumuksella lattialle tippuneelle lusikalle.

    Tuo pienen pojan aito nauru niin pienestä ilosta, ei voi tehdä muuta kuin tarttua äitiinkin. Nauru, joka tuntuu vatsanpohjassa asti, puhdistaa saman tien kaiken sisälle kertyneen väsymyksen ja raskauden tunteen.

    Ja siinä hetkessä tunsin suurta onnea ja iloa. Minulla on nyt pieni poika, joka muistuttaa minua siitä, millaista on elämä, jossa ilonaiheet löytyvätkin ihan vain arjen pienistä asioista. Se pieni ilo oli pojalleni lusikan tippuminen lattialle.

    Ilonaiheiden löytäminen ei vaadi siis paljon. Se vaatii vain sen, että me pidämme niille silmät auki. Aiheita iloon on paljon elämässä, mutta jotenkin aikuisten maailmassa me emme osaa enää samalla lailla nähdä niitä.

    Onneksi meillä on lapsia, jotka muistuttavat esimerkillään, mistä elämässä on todella kysymys.

    Seuraa meitä myös Instagramissa: vauhtipoikajavillasukka

    Vastaa