• You are currently viewing Tervetuloa kotiin, mäyräkoiran pentu Alina!

    Tervetuloa kotiin, mäyräkoiran pentu Alina!

    Muistatko, kun kerroin, miten kääpiömäyräkoiramme illi suhtautui uuden perheenjäsenen hajuposteihin? Kuinkas sitten kävikään, kun hajujen kohde kotiutui taloon? Minäpäs kerron! Tervetuloa kotiin, mäyräkoiran pentu Alina, kennel-nimeltään Grande Finale! 11 päivän syysloman jälkeen matkustimme Etelä-Suomesta kotiin. Matka oli varsin helppo. Kotiin päästyämme, perheenjäsenet tiesivät jo etukäteen, kuinka tulisi toimia, olihan tämä käyty läpi ihan siitä syystä, että talouteemme on uusi asukas tullut 10 vuotta sitten viimeksi, kääpiömäyräkoira Illi. Opittavaa riitti, meillä kaikilla. Eihän se silti mennyt kuin käsikirjoituksessa, meni nimittäin paremmin!

    Kukas se tämä mäyräkoiran pentu Alina on?

    Kuten suunniteltu, minä jäin tutustuttamaan pentua Illiin ulos, katastrofin välttämiseksi perhe katsoi tiiviisti ikkunassa, miten käy. Illi oli hyvin kiinnostunut Alinasta, Alina taas pelkäsi uutta mäyräkoiraa edessään, ja pyrki juoksemaan karkuun auton alle. Sisälle päästyään tästä kiltistä ja ihanasta tapauksesta kuoriutui aivan uusi piirre, energiat vaihtuivat saman tien, hampaat ottivat kiinni ihoon ja mattoon, komentoja jaetaankin jo tiuhaan tahtiin, Illikin sai komentoja nuorelta neidiltä. Ihmetteli vain, että kukas se tämä tapaus on, joka näin nopeasti kotiutui. Totesin muorille, että nyt pitäisi kyllä unohtaa mökötykset ja pitää puolensa, eihän tulokas voi häntä alistaa. Tässä tulikin heti opittavaksi arvojärjestys neidille, tärkeä asia erityisesti valtaa haalivilla mäyräkoirilla. Joskin välissä pohdin useaakin tilannetta, kuten silloin kun Alina pelkäsi imuria nojatuolin alla ja Illi komensi häntä pois sieltä. Tiedäpä häntä, eläinmaailmaa siis, joten katsoin hiljaa vierestä, olin läksyni oppinut.

    Hännän vispauksia ja salatykkäyksiä

    Ulkona Alina oli ihmeissään tästä omituisesta valkoisesta asiasta maassa, lumesta. Käymmekin useasti hyppimässä siellä. Ensimmäisenä yönä talossa kaikui sydäntä raastava itku. Meinasin jo syliin napata, mutta hyvin nopeasti rauhoittava riepu antoi Alinalle unet. Seuraavat yöt menikin jo paremmin. Mustasukkainen Illi sai paljon huomiota, extraluita, sekä pennun jämiä. Aika hyvä maku siis tästä tulokkaasta.  Kuinka ollakaan, seuraavina päivinä sainkin yllättyä melkoisesti!

    Toisena päivänä meidän muorimme alkoi jättämään luita kesken, ruokia kuppiin, jopa hänen petiinsä saa mennä päiväunille. Kesken leikkien, antoi pennun hakea hänen ison, rakkaan Pentikin pupunsa lattialta, kymmenen vuotta palvellut tapaus! Pennulla on omat nallet, pienempänä versiona, mutta kaiketi Illillä on paremmat. Olisittepa nähnyt, pieni pentu kantaa isoa pitkää pupua, tai saatoit nähdäkin storyssa. Kovin sinnikäs tapaus tämä Alina-neiti!

    Lattiat täyttyvät yhteisistä puoliksi purruista luista ja leluista. Varsin mielenkiintoista seurattavaa onkin, kuinka nopeasti ikänsä valtaa haalinut vanha rouvamme heltyy pennulle, tätä ei olisi uskonut. Perhettä lukuunottamatta kaikki on jo jaettu. Pitkästä katseesta ja murinasta päätellen mami on vaikein jakaa.

    Kolmantena aamuna ulkona pistettiin jo juoksuksi, hippasta leikittiin, Illin tavalla, joka vähän hämmensi Alinaa; miksi se murisee? Alina on jo oppinut sanan ei, ja ulkoilee visusti Illin perässä, eli oma alue on tullut jo tutuksi.

    Salakavalasti Alina valloittaa Illin sydäntä. Välillä komennetaan, välillä häntää vispataan. En olisi voinut uskoa tätä, jollen itse näkisi. Kerroin Alinalle, että kyllä Illi hänestä tykkää, vaikkei myönnäkään! Ihana, joskin väsynyt mummo, jolla on oma pikkuinen fani. Ja minä, I feel like a newborn mother. Niin happy!

    Vastaa