• You are currently viewing Mitä tapahtuu parisuhteelle kun läheisyys kielletään?

    Mitä tapahtuu parisuhteelle kun läheisyys kielletään?

    Läheisyys on yksi parisuhteen oleellisimmista tekijöistä, ainakin itselleni. Fyysinen läheisyys on suurin yksittäinen asia, joka erottaa parisuhteen muista ihmissuhteista. Toki parisuhteita on monenlaisia, eikä kaikkiin kuulu tällainen läheisyys. Meillä se kuitenkin kuuluu. Halailemme ja pussailemme, kävelemme käsi kädessä, nukumme saman peiton alla ja katsomme telkkaria kylki kyljessä. Toki pidän henkistä läheisyyttä vähintään yhtä tärkeänä. Netistä löytyy erilaisia parisuhdetestejä ja jossain vaiheessa teimme jonkin tällaisen miehen kanssa. Molemmille tärkeimmäksi nousi rakkauden näyttäminen kosketuksen kautta. 

    Oman osansa läheisyydestä saa toki myös lapsi. Hän on pienestä asti tottunut siihen että kun on iloista, onnellista ja kaikki hyvin niin halataan. Kun taas mennään matalalla, harmittaa, surettaa tai kiukuttaa niin silloinkin halataan. Välillä halataan ihan muuten vaan. Edelleen iltaisin vaikka poika onkin jo iso toivoo hän että hieron, silitän tai rapsutan hetken hänen selkää. Tämä on meistä kummastakin päivän paras hetki.

    Lue myös: Erilainen kylpyläviikonloppu

    Läheisyys on nyt kielletty!

    Nyt kuitenkin fyysistä läheisyys on jouduttu perheessämme rajoittamaan minimiin. Toki kaikki kontaktit perheen ulkopuolelle on myös rajattu pois. Minä ja poika olemme karanteenissa ja mies eristyksessä, kellään meistä ei onneksemme ole oireita. Yhtäkkiä meitä ohjeistetaan nukkumaan miehen kanssa eri sängyissä mikäli mahdollista. Pysymään etäällä samoja tiloja käytettäessä. Halailu ja pussailu on kiellettyjen listalla. Onhan nämä mahdollisia. Meillä on onneksi hyvin tilaa ja omaa pihaa missä touhuta jos sisätiloissa alkaa seinät kaatua päälle. 

    Lue myös: Vauva arjen haasteita yksin ja yhdessä

    Tilan tuntu ei kuitenkaan auta siihen kun ei pääse toisen lähelle. Toki kun touhutaan omiamme eri tiloissa on ihan kohtalaisen helppo olla. Tavallaan sellainen työteliäs aika siis menee hyvin. Mutta entä sitten, kun on tottunut pääsemään toisen kainaloon illalla, saamaan halin tai hellän kosketuksen ohikulkiessa. Nyt toinen kuitenkin välttelee, kiertää pöydän toiselta puolelta tarkoituksella, vetää tuolia vähän kauemmas kun ollaan syömässä eikä ehdota yhteistä suihkua. 

    Vaikka tiedetään molemmat ettei kumpikaan omasta tahdostaan näin toimi, tuntuu silti pahalta. Tuntuu siltä, ettei toinen yhtäkkiä enää välitä. Tuntuu ettei ole sitä parisuhdetta mihin on tottunut, vaan joku ihminen nyt vaan asuu täällä samassa osoitteessa. Näistä onneksi pystytään puhumaan ja tiedetään että näin joudutaan elämään vain rajatun ajan. Lasken kuitenkin jo tunteja siihen kun voidaan palata normaaliin.

    Mitä teille merkitsee läheisyys parisuhteessa?

    Vastaa