• You are currently viewing Saako äiti matkustaa yksin?

    Saako äiti matkustaa yksin?

    Mulle on iskenyt ihan hirveän kova matkakuume. Haluaisin matkustaa jonnekin, ja ihan yksin. Nyt siellä saattaa ehkä moni lukija ihmetellä, että mikä juttu se tuo tuollainen on, että nimenomaan yksin pitäisi saada matkustaa. Tai ylipäätään, miksi ihmeessä joku edes yksin haluaisi matkustaa.

    En minäkään olisi halunnut matkustaa yksin vielä muutama vuosi sitten. Viime vuosien aikana siihen on kuitenkin kasvanut todellinen himo.

    Mitä vuosien välillä sitten on oikein tapahtunut? Minäpä kerron.

    Kohtasin itseni

    Lähestyessäni kolmenkympin ikää, minusta tuli sinkku. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin oikeasti pysähtymään ja kohtaamaan itseni. Elämään täysin yksin ilman toisen ihmisen alituista tukea.

    Ja ai että, se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

    Mutta eihän se tietenkään aluksi siltä tuntunut. Ensi alkuun yksinolo olikin yhtä – arvaat ehkä mitä. Mutta tuosta vaiheesta kun ohi päästiin (tai paremminkin, kun sain lopulta tarpeekseni omasta marttyyri- ja itsesääli -kuplastani), päätin, että jotain oli tehtävä.

    Ja sitten yksi päivä lamppu päässäni vain syttyi.

    Täältä tullaan maailma!

    Se päätös oli paras, mitä olin aikoihin tehnyt. Ja se oli lähteä yksin matkalle.

    Yksin tehdyn matkan tavoitteena oli kohdata maailmaa kirjaimellisesti yksin, ja huomata, että selviän ilman muiden ihmisten tukea ja apua.

    Ja niinhän siinä kävi – minä selvisin matkasta aivan itse. Mutta mikä parasta, koin ikimuistoisen seikkailun. Matkan aikana sain nimittäin tehdä juuri niitä asioita, joita halusin, ja juuri silloin, kun itse halusin. Ja se, jos jokin, oli melkoisen koukuttavaa.

    Pian aloinkin tekemään sopivan säännöllisesti viikonloppureissuja eri puolelle Suomea.

    Varasin itselleni hotellihuoneen, ja perillä junasta ulos hypättyäni vierailin ensin paikallisissa putiikeissa, jonka jälkeen kirjasin itseni hotelliin. Hotellihuoneessa minua odottivat puhtaat lakanat ja satavarmasti ihmissuhdekiemuroista vapaa ilta.

    Illalla kävin itse valitsemassani ravintolassa illallisella, ja mikäli sen päälle mieli teki, nautin vielä hotellin aulatilassa jonkun hyvän drinkin. Hotellihuoneeseen palattuani pujahdin lämpimään kylpyyn ja kuuntelin samalla puhelimesta lempisoittolistaani. Fiilistelin elämää.

    Mikä yksin matkustamisessa on parasta?

    Minun mielestäni ehdottomasti se, että kenenkään kanssa ei tarvitse suunnitella aktiviteetteja, jotka sopii kaikille. Ei tarvitse sopia, mihin aikaan mennään hotelliaamiaiselle – sen, kun voi päättää aamulla herätessään aivan itse! Ei tarvitse tehdä ainaisia kompromisseja, vaan kerrankin voi ajatella pelkästään vain itseään.

    Ehkä se onkin juuri se vapauden tunne, johon lopulta hullaannuin. Siihen tunteeseen, kun aamulla avaan hotellihuoneen ikkunan auki, ja sisään kantautuu raikkaan tuulenvireen saattelemana jostain elävän musiikin sointuja. Olen kaupungissa, joka on täynnä elämää, ja olen siellä täysin vapaa.

    Mitä pelkään?

    Syy, miksi en ole vielä pakannut laukkujani ja lähtenyt, on tuo pinnasängyssä parhaillaan tuhiseva pikkupoika.

    Ajatuksissani pelkään eniten hetkeä, jonka luulen kohtaavani viimeistään nukkumaan mennessä. Pelkään, että minulle iskee silloin kova ikävä ja ahdistus siitä, etten ole poikani vierellä. Tai mitä jos hän tarvitsee minua? Ja minä olisin pahimmillaan satojen kilometrien päässä hänestä.

    Toisaalta ei voi tietää, vaikka tuo matka olisi juuri sitä, mitä tarvitsen. Tai jos matkan aikana tuntuisikin siltä, että aikaa voisi viettää yksinään enemmänkin.

    Jostain syystä myös mietin, saako äiti ylipäätään matkustaa yksin. Etenkin, kun puhutaan äidistä, jolla on pieniä lapsia. Korviini on harvoin (jos koskaan) kantautunut äideille suunnattuja kommentteja, joissa yksin matkustamiseen olisi kannustettu. Päinvastoin, minusta tuntuu, että äidin matkustamista ei katsota aina kovin lempein silmin.

    Tällä hetkellä ajatus yksin matkustamisesta tuntuu kuitenkin varsin kaukaiselta, vaikka mielessäni aika ajoin sillä leikittelenkin.

    Olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia ja ajatuksia aiheen tiimoilta muilta äideiltä ja etenkin äideiltä, joilla on pieniä lapsia tai jotka ovat matkustaneet yksin lasten ollessa pieniä.

    Miltä matkustaminen sinusta tuntui? Koitko matkan aikana yksinäisyyttä tai ahdistuksen tunteita vai antoiko reissu lisää puhtia ja jaksamista arkeen?

    Saako sinusta äiti matkustaa yksin?

    Psst.. Tiesitkö, että Vauhtipojan ja Villasukan Instagramissa alkoi juuri joulukalenteri? Tiedossa on muun muassa askartelua, diy-ideoita, my day -päiviä ja paljon muuta kivaa! Käyhän kurkkaamassa!

    Kommentit

    1. Jaana

      Tietenkin saa kaivata myös yksinäisiä hetkiä, yksin oloa, sitä kun saa tehdä mitä tykkää ja milloin tykkää. Ymmärrän tämän tarpeen ja kaipuun hyvin, ja miten onnellinen olisin, jos voisi vaikka viikonlopun viettää yksin jossain hotellissa jossain kaupungissa, käydä siellä missä huvittaa, milloin huvittaa, ilman sen kummempaa aikataulua. Vaikka kotona on yksivuotias, saa tällaista kaivata ja sen voi myös toteuttaa, jos kerran lapsen toinen vanhempi tai joku luotettava hoitaja on häntä hoitamassa. Tällainen kokemus antaa uutta energiaa ja jaksamista, mikä näkyy positiivisesti myös lapsessa.

      1. Maija

        Hei Jaana ja kiitos sinulle kannustavasta viestistä! 🙂 Se on kyllä ihan totta, että äidin hyvinvointi heijastuu suoraan lapseen ja vaikka onkin äiti, niin silti saa olla myös niitä omiakin juttuja, joita tehdä ja toteuttaa.

    Vastaa