• You are currently viewing Lapsettomuus

    Lapsettomuus

    Tiesin aina, että haluan nuorena tulla äidiksi ja saada ison perheen, jotenkin se varmaan paistoi myös minusta lapsesta saakka. Unelma ammatti äiti, siihen minut on luotu. Taisi meidän isäkin sanoa, kun ilmoitin raskaudesta, ettei yhtään yllättynyt vaan odottikin milloin tulee ilmoitus vauvasta. Matka kuitenkin ensimmäisen lapsen tuloon ei onnistunut niin helposti kuin olin ajatellut.

    Aloitimme niin sanotun yrittämisen minun ammattikouluaikoinani, taisin olla 19-vuotias. Vuoden verran yritettiin ihan normaalisti, eihän meillä mikään kiire ollut, ikää kerran oli niin vähän. Plus olimme nuoria ei meillä käynyt mielessäkään, että jotain voisi olla vialla. Olihan sitä paljon sellaisia, kun tulee ihan vahingossa raskaaksi yhden illan tuttavuuden jälkeen.

    Joka kerta ne kuukautiset vain sitten kuitenkin alkoivat. Ja joka kuukausi tein raskaustestin, vähänkin kun meni yli 30pv kierto. Ja joka kerta tulin vain enemmän ja enemmän itkuisempana ulos vessasta. Mieskin osasi jo olla valmiina paikalla ottamassa vastaan. Ja näki kuinka paljon se häntäkin vaivasi (en tiedä kumpi enemmän se minun paha oloni ja tuska asian suhteen vai se ettei testi ollut positiivinen).

    Ensimmäinen lääkärikäynti

    Vuoden jälkeen varasin ajan neuvolalääkärille. Saimme sieltä lähetteen Satakunnan keskussairaalan lapsettomuuspolille. Ajatus tästä tuntui pahalta ja toisaalta huojentavalta. Saisimme kuulla missä vika olisi. Mutta myös pieni toivo oli itsellä siitä, että se on vain se stressi mikä tässä mättää.

    Saimme ensimmäisen ajan aika nopeasti. Kauhean jännityksen kera menimme vastaanotolle. Muistan kuinka tärisin odotusaulassa ja ohi kulki näitä raskaana olevia, mikä pahensi vain omaa oloa. Ensin vain kyseltiin ja juteltiin paljon kuukautisista, elämän tavoista jne. Tässä kohtaa lääkärin korvaan kiinnitti ainoastaan huomion epäsäännölliset kuukautiseni. Kuukautiset tulivat 28–80 päivän välein ja kesto oli parin viikon luokkaa.

    Kuitenkin ensin haluttiin tutkia mies. Mies joutui antamaan spermanäytteen, ennen muita tutkimuksia. Tämän vastaus kesti pari viikkoa. Ja ne olivatkin ihan kamalat viikot odotella vastausta. Saimme soiton ja kuulimme tulokset, se oli normaali, joten minua alettiin tutkimaan tarkemmin. Tässä kohtaa olin tietysti iloinen mieheni puolesta, mutta romahdus siitä, että vika olisi sitten minussa.

    Lapsettomuuden syy

    Otettiin kasa verikokeita, tehtiin alatie tutkimus, munajohdinten aukiolotutkimus ja ultrattiin. Tutkimuksista kauhein oli aukiolotutkimus, se supisteli niin paljon ja tuntui todella epämiellyttävältä, mutta siitäkin selvittiin. Vastauksen munajohdinten auki olemisesta saatiin onneksi siinä heti tutkimuksen aikana ja ne olivat auki. Huh yksi asia oli sentään kunnossa.

    Pikkuhiljaa alkoi selvitä miksi raskauttaminen ei onnistunut. Minulta löydettiin pco (monirakkulaisuus), eikä munasolu irtoa itsestään ja liikaa testosteronia. Romahdin täysin tiedon saamisen jälkeen. Pelko valtasi mielen, että mitä jos en ikinä saa lapsia, syyllisyys, häpeä, suru, viha kaikki iski kerralla. Tieto sai aikaan sen, että masennuin ja oli vaikea päästä edes sängystä ylös. Samalla olo siitä olenko edes nainen hormonin löytymisen takia, tuotti häpeää. Koin olevani epäonnistunut siinä ainoassa asiassa mihin olin valmistautunut koko ajan ja missä koin olevani hyvä. Enhän ole mitään, jos en saa lapsia. Petin siinä kohtaa itseni, oman miehen ja vielä vanhempani. (Eihän se näin ole, mutta sellainen olo itselle tuli). Teki tuskaa kuunnella muiden raskautumisia ja varsinkin näitä, että heti onnistui miten se muka on niin vaikeaa. Tässä kohtaa aloitin sitten terapiassa käymisen, että sain käsitellä aihetta jonkun ulkopuolisen kanssa.

    Hoitojen aloitus

    Alkoi valmistautuminen hoitoihin. Lääkäri oli tehnyt suunnitelman ja saimme ensin kokeiluun kahden lääkkeen hoidon. Välissä kävimme ultrassa katsomassa aina oliko lääke saanut mitään aikaiseksi.

    Aloitimme ensimmäisen lääkkeen mikä otettiin sen takia, että saatiin kierto normalisoitua ja kuukautiset alkamaan. Se onnistui ja kuukautiset alkoivat lääkkeen avulla hyvin. Kierron alkuvaiheessa aloitimme hormoni lääkkeen. Noin kierron 10–15 pv kävimme ultrassa varmistamassa toimiiko lääke. Se toimi ja oli saanut aikaan sen mitä lääkärit halusivatkin, olin iloinen ja toiveikas. Jos päästäänkin näin helpolla sittenkin.

    Kuukausi tuntui ikuisuudelta. Tuli aika, kun piti kuukautisten alkaa. Ne eivät alkaneet. Tein testin ja se oli positiivinen. Juoksin suoraa miehen luo kyyneleet silmissä, pissatikku kädessä. Mies taisi järkyttyä (oli tietysti onnellinen, mutta se pitkä yli vuosi odottelua ja valmistautuminen pitkään hoitojaksoon olikin mennyt näin onnistuneesti). Jätin miehen siihen sohvalle ihmettelemään ja juoksin pissatikun kanssa miehen siskon luokse. (Hän tiesi yrittämisestä ja hoitojen aloituksesta). Sieltä sain sen riemuhyppy reaktion mitä kaipasin tässä kohtaa. Yhdessä alkoi heti kauhea suunnittelu ja haaveilu vauvan tulosta.

    Ensimmäinen raskaus alkujärkytyksen jälkeen onnistuikin hyvin helposti, masennus loppui siihen seinään ja alkoi odotusaika vauvan tuloa varten. Tämä onkin sitten ihan oma tarinansa, miten se sujui. Sekään ei ollut kuin elokuvissa.

    Nykyään olen sinut asian kanssa, etten pysty saamaan lapsia ilman hoitoja (älä koskaan sano ei koskaan), vaikka tietyt asiat saavat minut edelleen itkemään tai herkistymään. Samoin jokainen yritys/hoitokerta on ollut erilainen joka lapsen kohdalla. Näistä kerron sitten taas toisella kertaa….

    Ajattelin tästä kertoa ensimmäisenä, koska tämä on iso osa minua ja sitä minkälainen nykyään olen ja myös yksi syy miksi halusin aloittaa blogin kirjoittamisen.

    Vastaa